Päämäärät liikkeessä : puolueohjelmien kirjoittamisen muuttuvat merkitykset Suomessa 1950-luvulta 1990-luvulle
Puolueohjelman käsite on kerrostunut, hajonnut ja ohjelmat ovat menettäneet merkitystään erityisesti toiminnan ohjenuorina, mutta silti niiden kirjoittaminen on puolueille yhä äärettömän tärkeää. Eeva Aarnion tutkimus selvittää ansiokkaasti kuinka tähän paradoksaaliseen tilanteeseen on tultu. Ohjelman muutoskertomuksen voi nähdä kertomuksena puolueiden siirtymisestä yhtenäisyydestä, harmoniasta ja yksiselitteisyydestä monimutkaisuuksien maailmaan.
Tarkastelu havainnollistaa kuinka käsitykset ohjelmatekstistä tekstilajina, politiikasta sekä ohjelman ja toiminnan suhteesta ovat muuttuneet. Se kertoo puolueiden autonomian kapenemisesta sekä ristiriidoista oman puoluekentän ja liikkuvien äänestäjien tavoittamisen välillä: ohjelmatyössä visioidaan tulevaa, rakennetaan odotuksia ja hahmotetaan puolueen ulkopuolisia "yleisiä" ajattelutapoja, huolenaiheita ja tärkeysjärjestyksiä. Ohjelmatyö kytkeytyy puolueväen valmisteluun ja valmentamiseen sekä poliittisten toimijoiden pätevöittämiseen. Ohjelmafoorumilla kamppaillaan, haastetaan ja haetaan avauksia yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Eeva Aarnio tarkastelee puolueiden periaateohjelmia niiden sisältämien tekojen kautta. Ohjelma näyttäytyy toimintatilanteena, jossa poliittiset toimijat kohtaavat kielen areenalla ja jossa ohjelmalle haetaan oikeutusta yleisöltä. Toiminnan näkökulma tarjoaa uuden mahdollisuuden ymmärtää poliittisesti toimimista ja sen ongelmia.
"Tämä on mikropoliittisen tutkimuksen vahva päänavaus, joka tuo oman merkittävän lisänsä politologiseen tutkimukseen yleensä ja avaa uuden luvun nimenomaan ohjelmatutkimukseen."
-Professori Olavi Borg, Tampereen yliopisto
Publisher
Jyväskylän yliopistoISBN
978-951-39-6481-8ISSN Search the Publication Forum
1238-8025Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- SoPhi [153]
- Väitöskirjat [3536]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Sata vuotta aatetta : Kokoomuksen periaateohjelmissa tapahtunut aatteellinen muutos vuosien 1918—2018 välillä
Tarkiainen, Essi (2019)Tämän tutkielman tarkoituksena on tarkastella Kokoomuksen periaateohjelmissa tapahtunutta aatteellista muutosta. Tutkimuksen aineistona toimii yhteensä yhdeksän kappaletta kokoomuksen periaateohjelmaa, jotka on kirjoitettu ... -
Poliittinen puhe kansalaisuudesta on usein puhetta palvelujärjestelmästä
Karjalainen, Anne-Maria; Pietilä, Ilkka; Ukkonen-Mikkola, Tuulikki (Valtiotieteellinen yhdistys, 2021)Kansalaisuuden käsitteellä on tehty politiikkaa suomalaisten puolueiden ohjelmissa jo 1800-1900-lukujen taitteesta alkaen. Eduskuntavaaliohjelmat ovat yksi areena, jossa puolueet määrittelevät neljän vuoden välein ... -
Hyvinvointivaltiokansalaisuusdiskurssit neljän suurimman puolueen eduskuntavaaliohjelmissa 1991-2019
Karjalainen, Anne-Maria; Pietilä, Ilkka; Ukkonen-Mikkola, Tuulikki (Valtiotieteellinen yhdistys, 2020)Tutkimuksen tavoitteena on tehdä näkyväksi millaisia ideologisia valintoja Suomen neljä suurinta puoluetta ovat tehneet eduskuntavaaliohjelmissaan suhteessa hyvinvointivaltiokansalaisuusdiskursseihin 1991 vuodesta alkaen. ... -
Myötäsukaisesti Perussuomalaisista
Itkonen, Hannu (Työväenliikkeen kirjasto, 2022) -
Avauksia poliittiseen ajatteluun
Korvela, Paul-Erik; Lindroos, Kia (Jyväskylän yliopisto, 2008)