Tajunnankuvaus ja kaikkitietävä henkilökerronta Markku Pääskysen romaanissa Vastaavuuksia
Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani fiktiivisten henkilöhahmojen tajunnankuvausta Markku Pääskysen romaanissa Vastaavuuksia (Tammi, 2008). Lähtökohta tutkimuksessani on, että kirjallista mieltä ei tule ymmärtää vain kertomuksen maailmaan ja yhteen kokijaan rajoittuvana ilmiönä, vaan asiat on yhdistettävä laajemmaksi kokonaisuudeksi. Kertoja, tarinamaailman henkilöt sekä lukija osallistuvat ja tuovat oman osansa samaan kognitiiviseen toimintaan: mielten konstruointiin ja samalla niiden luentaan.
Kiinnostukseni kohteena ovat tajunnankuvauksen lisäksi myös ensimmäisen persoonan kerronnan mimeettiset rikkomukset (esim. kaikkitietävyys) sekä siihen kytkeytyvä toisen persoonan kerronta. Analysoin romaanin katkelmia perinteisten puhekategorioiden lisäksi kognitiivisten kehysten ja niiden sekoittumisen näkökulmasta. Analyysin kohteena on erityisesti vapaa epäsuora esitys, josta Dorrit Cohn käyttää nimitystä kerrottu monologi, sillä kerrontamoodina se yhdistää mielenkiintoisesti kertojan ja henkilön diskurssia. Huomionarvoista ja tämän tutkielman kan-nalta keskeistä on, että minäkerronnassa vapaa epäsuora kerronta tuo usein kertovan ja kokevan minän yhteen. Tästä syystä Tarun ja Martinin diskurssit yhdistävä kerronta on yksi tutkimusta vahvasti motivoineista lähtökohdista.
Tuon tutkimuksen edetessä esille, että kerrontamuotona toisen persoonan kerronta on esimerkiksi 1. ja 3. persoonan kerrontaan tai vapaaseen epäsuoraan esitykseen verrattuna hämärämpi, kyseenalaisempi ja tulkinnanvaraisempi, sillä pronominina ”sinä” on kerronnallisia rajoja rikkova sekä leikittelee kertovilla äänillä. Osoitan, että kaikkitietävän henkilökertoja Tarun kerronta on varsin hypoteettista ja romaanin henkilöhahmojen mielet näyttäytyvät usein upotettuina kertomuksina.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29613]
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Rajan tiloja : luonnollisuus, luonnottomuus ja epäluonnottomuus 2000-luvun pohjoismaisissa autofiktioissa
Marttinen, Heta (University of Jyväskylä, 2015) -
Tomboys & queer ladies : queer-luenta etelävaltioiden groteskeista henkilöhahmoista Truman Capoten romaanissa Other Voices, Other Rooms
Dufva, Lotta (2014)Tutkielmassa tarkastellaan etelävaltioiden kirjallisuuden groteskia hahmoa eli Southern grotesque -tyyppihahmoa Truman Capoten romaanissa Other Voices, Other Rooms (1948). Teoksen neljää eri henkilöhahmoa analysoidaan ... -
"Henkilöiden sijaan hän loi karikatyyreja" : uudelleenkirjoittaminen, intertekstuaalinen re-presentaatio ja karikatyyri Kurt Vonnegutin omaelämäkerrallisessa romaanissa Timequake
Virtanen, Tatu (2011)Tässä pro gradu –tutkielmassa pureudutaan Kurt Vonnegutin metafiktiivisen Timequake-romaanin (1997) monimutkaiseen tekstuaaliseen identiteettiin tarkastelemalla sen pohjalla olevaa uudelleenkirjoittamista kahdesta eri ... -
Uskottava hevoshahmo romaanissa
Komi, Katri (2021)Tutkielma käsittelee hevos- ja ihmishahmojen suhdetta ja vuorovaikutusta romaanissa sekä omassa käsikirjoituksessani. Se myös tarkastelee tietoon pohjautuvasti ja lukukokemuksena uskottavasti, kuinka hevoshahmot ... -
Henkilöhahmon sisäinen konflikti Väinö Linnan romaanissa Tuntematon sotilas
Laine, Juhani (University of Jyväskylä, 2015)The object of this study is character´s internal conflict in the novel. The primary research question is: What are the internal conflicts of characters like in Väinö Linna’s novel The Unknown Soldier? An answer to the ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.