Sitä oikeaa etsimässä : avioituminen ajallisena, sosiaalisena ja alueellisena ilmiönä 1800-luvun Suonenjoella

Abstract

Avioliitolla oli 1800-luvun maaseudulla monia merkityksiä sekä yksilöiden elämänkulussa että väestörakenteellisesti. Suomen historian pro gradu -tutkielmassani tarkastelen avioitumista ajallisena, sosiaalisena ja alueellisena ilmiönä 1800-luvun Suonenjoella. Ensisijaisena tutkimusaineistona käytän Suonenjoen seurakunnan vihittyjen luetteloita vuosilta 1800–1809 ja vuosilta 1870–1879. Tutkielmassani vertailen kahta eri vuosikymmentä ja tarkastelen 1800-luvun kuluessa tapahtuneita muutoksia avioitumiskäyttäytymisessä. Yhdistän tutkielmassani väestö- ja sosiaalihistoriallisen rakennetarkastelun kartallistamiseen, jonka avulla havainnollistan avioliittojen alueellista ja tilallista ulottuvuutta. Suonenjoen seurakunnassa vihittyjen määrä vaihteli vuositasolla. Avioitumiseen vaikuttivat paikallistasolla monet yhteiskunnasta ja yksilöiden elämänkulusta johtuvat tekijät. Maaseutu loi reunaehtoja myös avioitumisajankohdan tarkemmalle valinnalle. Syksy oli maatalouden vuodenkierron kannalta otollinen ajankohta häille ja se säilyi läpi 1800-luvun yleisenä avioitumisajankohtana Suonenjoella. Avioliiton solmiminen oli maatalouden ohella sidoksissa parien sosiaaliseen taustaan ja esimerkiksi keskikesä oli talollisten keskuudessa suosittu avioitumisajankohta. Tyypillisesti avioliitto solmittiin kahden samaan väestöryhmään kuuluvan kesken, mutta avioituminen mahdollisti myös sosiaalista liikkuvuutta. Keskeistä vuosisadan alkua ja 1870-lukua verratessa oli maaseudun väestörakenteessa tapahtunut muutos, minkä myötä tilattoman väestön määrä kasvoi huomattavasti. Väestörakenteen muutoksesta johtuen esimerkiksi talolliset avioituivat 1870-luvulla useammin tilattoman väestön kanssa kuin vuosisadan alussa. Väestömäärän kasvu vaikutti myös avioitumisen alueellisuuteen. Kyläkoon kasvaessa puoliso löytyi 1870-luvun Suonenjoella useammin omalta kotikylältä kuin vuosisadan alussa. Puolisonvalinnalle mahdolli-suuksia tai rajoitteita loi sosiaalisen aseman lisäksi kotikylän sijainti ja kulkuyhteydet muualle. Kylänsisäiset liitot olivat yleisiä sekä vuosisadan alussa että 1870-luvulla, mutta myös ulkopaikkakuntalaisten kanssa solmittiin avioliittoja. Etenkin kulkuyhteyksien paraneminen 1800-luvulla edesauttoi puolison löytämistä kauempaa. Tutkielmassani osoitan avioitumisen olevan monimerkityksellinen ilmiö, joka ilmensi väestöhistoriallisia ja laajempia yhteiskunnallisia rakenteita. Maaseudun väestörakenteen muutos lisäsi tilallisten ja tilattomien keskinäisiä avioliittoja, mutta säätysidonnaisuus säilyi silti vahvana. Puoliso valittiin useimmiten samasta väestöryhmästä ja siksi avioituminen uusinsi maatalousyhteiskunnan rakenteita.