Maailman ainoa toivo rauhasta ja edistyksestä : Kansainliitto-kysymys New York Timesin pääkirjoituksissa vuosina 1918-1920

Abstract

Kansainvälinen rauhanjärjestö Kansainliitto perustettiin ensimmäisen maailmansodan jälkeen Pariisin rauhankonferenssissa, ja virallisesti se aloitti toimintansa vuonna 1920. Yhdysvallat ei koskaan liittynyt Kansainliiton jäseneksi, vaikka sen rooli järjestön perustamisessa oli merkittävä. Kiistaa Kansainliittoon liittymisestä pidetään yhtenä Yhdysvaltain historian suurista poliittisista taisteluista. Työssä tutkittiin diskurssianalyysin avulla johtavan yhdysvaltalaisen sanomalehden New York Timesin käsityksiä Kansainliitto-kysymyksestä. Aineisto koostui lehden pääkirjoituksista marraskuusta 1918 heinäkuuhun 1920. Tavoitteena oli selvittää, missä diskursseissa Kansainliitto-kysymys esitettiin pääkirjoituksissa. Lisäksi työssä selvitettiin New York Timesin mielipiteitä Kansainliitosta ja siitä käydystä poliittisesta kiistasta, ja pohdittiin lehden hyvin puolueellisen kirjoittelun motiiveja. Tutkimuksessa havaittiin viisi osittain päällekkäistä diskurssia. Välttämättömän muutoksen diskurssissa Kansainliitto esitettiin ihmiskunnan kannalta ainoaksi hyväksyttäväksi vaihtoehdoksi. Argumenteissaan lehti vetosi sodan vastenmielisyyteen ja aiheuttamiin tuhoihin, heikkoon taloudelliseen tilanteeseen sekä loi kuvaa Kansainliitosta vanhan suurvaltapolitiikan vastakohtana. Oikeudellisen idealismin diskurssissa Kansainliitto esitettiin kansainvälisen oikeuden auktoriteetiksi, jonka vahva legitimiteetti perustui yleiseen mielipiteeseen ja pitkään historialliseen taustaan. Idealismista kertoi Kansainliiton mieltäminen ihmiskunnan omaksitunnoksi ja moraaliseksi voimaksi, mutta lehdessä tuettiin myös legalistien piirissä tärkeiksi koettuja tavoitteita, kuten kiistojen selvittämistä tuomioistuimessa. Saksan tuomitsemista pidettiin Kansainliiton oikeusjärjestelmän kannalta tärkeänä, koska se ymmärrettiin kansainvälisen oikeuden ennakkotapaukseksi. Ajan yhteiskunnallinen kuohunta ja kommunistivainot näkyivät radikalismin vastaisessa diskurssissa. Kansainliitto esitettiin vastakohdaksi bolševismille ja keinoksi estää radikalismin leviämistä. Lehden käsitys Yhdysvaltain roolista Kansainliitossa perustui vahvalle käsitykselle Yhdysvaltain ainutlaatuisuudesta, mikä ilmeni yhdysvaltalaisen ekseptionalismin diskurssissa. Yhdysvallat nähtiin Kansainliiton mahdollistajaksi ja moraaliseksi selkärangaksi, minkä lisäksi Yhdysvaltain ulkopoliittisten oppien esitettiin leviävän Kansainliitossa maailmanlaajuisiksi. Lehden käsitys kiistan poliittisesta luonteesta ilmeni politikoinnin diskurssissa, jossa kiista esitettiin republikaanien vaalikampanjoinniksi ja hyökkäykseksi demokraatteja ja presidentti Wilsonia vastaan. Tutkimuksessa havaittiin, että lehden selvästi puolueellinen käsitys läpäisi kaikki aineistosta havaitut diskurssit. New York Times asettui kiistassa vahvasti demokraattien ja Wilsonin puolelle, kun taas Kansainliittoa vastustavat republikaanit mustamaalattiin ja heidät motiivinsa kyseenalaistettiin. Kansainliiton vastustaminen kuvattiin moraalittomaksi ja yhdysvaltalaisten moraaliarvojen hylkäämiseksi.Tutkimuksessa kävi ilmi, että lehden omistajan ja johtavien toimittajien ulkopoliittiset sekä puoluepoliittiset kannat heijastuivat pääkirjoituksissa, vaikka virallisesti lehti olikin poliittisesti sitoutumaton ja pyrki objektiivisuuteen, mikä osaltaan kertoo Kansainliitto-kiistan äärimmäisestä luonteesta ja Yhdysvaltain kireästä poliittisesta ilmapiiristä ensimmäisen maailmansodan jälkeen.