Äidin ikä ja lapsen nimi
Suomessa on pitkät nimistöntutkimuksen perinteet, mutta äidin iän suhdetta lapsen nimeämiseen ei ole aiemmin tutkittu. Esimerkiksi Ruotsissa asiaa on tutkittu muutama vuosi sitten ja huomattu, että vanhemmat äidit antavat lapsilleen tyypillisesti perinteisempiä nimiä kuin nuoremmat äidit.
Tutkimuskysymykseni ovat: Millaisia nimiä eri-ikäiset äidit antavat lapsilleen? Onko eri-ikäisten äitien lapsilla nähtävissä selkeästi erityyppisiä nimiä? Onko eri ikäryhmissä eroja siinä, ketkä osallistuvat lapsen nimen valintaan? Onko nähtävissä eroja eri-ikäisten äitien käyttämissä nimenvalinnan perusteissa?
Keräsin aineistoni sähköisellä kyselylomakkeella, jolla saamistani vastauksista otin käsittelyyn hieman alle 300. Analysoin keräämiäni aineistoja pääasiassa kvalitatiivisesti, mutta hyödynsin hieman myös kvantitatiivisen analyysin metodeja esimerkiksi laskemalla prosenttiosuuksia.
Aineistoni pohjalta huomasin, että eri-ikäiset äidit antavat tyypillisesti erilaisia nimiä lapsilleen. Tulokseni olivat suurin piirtein linjassa Ruotsissa saatujen tutkimustulosten kanssa: myös oman tutkimukseni pohjalta voi sanoa, että vanhemmat äidit antavat enemmän perinteisiä nimiä, kun taas nuoremmat äidit valitsevat tyypillisemmin senhetkisiä muotinimiä tai vierasasuisia nimiä.
Saamieni tulosten pohjalta voi päätellä ainakin sen, ettei yleinen käsitys teiniäitien ja vanhempien äitien nimenvalinnan eroista ole aivan tuulesta temmattu. Toisaalta tutkimukseni voisi toimia inspiraationa laajemmalle tutkimukselle, jossa olisi suurempi joukko tutkittavia, taustamuuttujat huomioitaisiin laajemmin ja kyselylomakkeen tueksi suoritettaisiin myös haastatteluja vastauksia täydentämään.
...


Metadata
Show full item recordCollections
- Kandidaatintutkielmat [4764]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Oskarinkokoinen ovimikko : etunimien appellatiivistuminen suomalaisissa ja unkarilaisissa slangiyhdyssanoissa
Sarhemaa, Maria (2012)Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani suomen- ja unkarinkielisten etunimien appellatiivistumista eli yleisnimistymistä slangiyhdyssanoissa. Tutkimuskohteeni ovat suomalaiset ja unkarilaiset slangiyhdyssanat, joiden perus- ... -
Sisarusten nimien samankaltaisuudet ja nimenantoperusteet
Vaahtera, Nea (2022)Tässä tutkielmassa tarkastellaan sisarusten nimien samankaltaisuutta ja nimenantoperusteita. Tutkimuksessa analysoidaan sisarusten nimien rakenteellisia ja sisällöllisiä piirteitä sekä nimenantoperusteita, käsitellään ... -
Intangible capital in the name-giving and godparent networks
Kotilainen, Sofia (New trends in Nordic Socio-onomastics -network, 2022) -
Etunimien herättämät mielikuvat
Pirkola, Saara (2012) -
The royal heritage of names
Kotilainen, Sofia (New trends in Nordic Socio-onomastics -network, 2023)