Tekstitaide : aseeminen kirjoitus Henri Michaux'n runokokoelmassa Mouvements (1951), Bernard Réquichot'n kirjeissä Ecritures illisibles (1961) ja Luigi Serafinin ensyklopediassa Codex Seraphinianus (1981)

Abstract

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani aseemisen kirjoituksen traditiota, typologiaa ja tulkintakeinoja. Tavoitteenani on määritellä aseemisen kirjoituksen käsite ja kartoittaa sen ilmaisukeinoja Henri Michaux’n runokokoelmassa Mouvements (1951), Bernard Réquichot’n kirjeissä Ecritures illisibles (1961) ja Luigi Serafinin ensyklopediassa Codex Seraphinianus (1981). Kyseessä on pioneeritutkimus aseemisesta kirjoituksesta akateemisessa taiteentutkimuksessa.

Aseeminen kirjoitus on tekstitaiteen muoto, joka ei kanna kielellisille ilmauksille tyypillisiä semanttisia merkityksiä. Aseemista kirjoitusta tehdään eri taiteenlajien piirissä, kuten visuaalisessa runoudessa, kalligrafiassa, kuvataiteessa ja käsitetaiteessa. Kyse on monitaiteisesta ilmaisumuodosta, jolle on tyypillistä kirjallisuuden, kuvataiteen ja käsitetaiteen ilmaisukeinojen yhdistely.

Työni teoriaosiossa pyrin kartoittamaan semiotiikan teorian avulla, millä tavoin aseeminen kirjoitus muodostaa merkityksiä. Charles S. Peircen merkkien luokittelu osoitti, että aseeminen kirjoitus muodostuu semioottisista merkeistä, vaikkei se kanna kielellisille ilmauksille tyypillistä semanttista sisältöä. Jacques Derridan jälkistrukturalistinen ajattelu nosti esiin kaksi olennaista asiaa: aseemisen kirjoituksen merkit on mahdollista lainata alkuperästä eroavaan kontekstiin ja aseemisen kirjoituksen tekotapahtuma ei ole lähtökohtaisesti ainutlaatuinen, vaan se on tunnistettava toistettavuutensa ansiosta. Roy Harrisin kirjoitusalustan semiologiassa esitetään, että kirjoitus muodostaa merkityksiä myös graafisen tilan tasolla ja tästä näkökulmasta aseemisessa kirjoituksessa merkkien väliset suhteet ja niiden väliin jäävä tyhjä tila kantavat itsessään merkityksiä. Hyödynnän semiotiikan teorian synnyttämiä havaintoja tutkimuskohteiden analyysissa.

Työni analyysiosiossa tulkitsen Henri Michaux’n runokokoelmaa kehollisen kirjoittamisen näkökulmasta, Bernard Réquichot’n kirjeitä ironisen monitulkintaisuuden näkökulmasta ja Luigi Serafinin ensyklopediaa utopiayhteiskunnan kirjoituksen näkökulmasta. Analysoidessani tutkimuskohteita havaitsin, että yksittäiset taideteokset voivat laajentaa aseemisen kirjoituksen merkityksen muodostumisen tapoja.