Komposiittisovelluksen muodostaminen palvelukeskeisen arkkitehtuurin web-palveluista
Palvelukeskeisten arkkitehtuurien nauttiessa kasvavaa huomiota tietojärjestelmien suunnittelussa, komposiittisovelluksien tehokas käyttö on noussut avainasemaan liiketoimintasovellusten toteuttamisessa. Tutkielmassa selvitetään, mitä palvelukeskeinen arkkitehtuuri, web-palvelut ja komposiittisovellukset ovat ja toteutetaan palveluita käyttävä komposiittisovellus.
Tutkielmassa selvitetään kolmen eri määritelmän mukaiset palvelukeskeisen arkkitehtuurin perusperiaatteet. Perusperiaatteet ristiintaulukoidaan, mikä helpottaa komposiittisovelluksen kannalta olennaisimpien periaatteiden tunnistamista. Ristiintaulukointia käytetään apuna sovelluksen suunnittelussa. Sovelluksen toteuttamisen jälkeen selvitetään, toteutuivatko periaatteet käytännön sovelluksessa.
Toteutettua sovellusta arvioidaan palvelukeskeisen arkkitehtuurin, ohjelmoijan ja ohjelmistosuunnittelijan näkökulmasta. Komposiittisovelluksen todetaan soveltuvan hyvin palvelukeskeiseen arkkitehtuuriin ja tehostavan sovelluskehitystä. Lähestymistavan todetaan aiheuttavan myös uusia haasteita, mutta niiden arvioidaan jäävän hyötyjä vähäisemmäksi.
...
As the interest in SOA is increasing, effective implementation and use of composite applications has become crucial for business application development. This study will examine what service oriented architecture, web service and composite application are. A composite application, which uses web-services, is also implemented.
This study explains the basic principles of service-oriented architecture based on three different definitions. Principles are cross tabulated, which assist in identifying the most important principles for composite applications. Results of cross tabulation are used when designing the composite application. After implementing the composite application, the results are used for checking if the principles were followed.
Implemented application is evaluated from service-oriented architecture’s, programmer’s and software designer's perspective. The composite application is found to suit well to service-oriented architecture and to decrease application development time. The approach is found to cause some new challenges, but the benefits are estimated to be greater than the shortcomings.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Palvelukeskeisen arkkitehtuurin suunnittelumenetelmät
Alamaa, Jari (2009)Alamaa, Jari Markus Palvelukeskeisen arkkitehtuurin suunnittelumenetelmät / Jari Alamaa Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2008, 42 s. Kandidaatintutkielma Nykypäivän nopeasti muuttuva liiketoiminnan tehtäväkenttä asettaa ... -
Palvelukeskeisen arkkitehtuurin käyttöönoton lähestymistapoja
Siikaniemi, Teemu (2008)Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2008. 29 s. Kandidaatintutkielma Nopeasti muuttuva liiketoiminta tarvitsee tuekseen yhä joustavampia informaatioteknologiaratkaisuja. Myös kasvava integroinnin tarve sekä halu karsia ... -
Palvelukeskeisen arkkitehtuurin käyttö prosessien hallintaan
Miettinen, Aki (2006)Tämän tutkielman tavoitteena on antaa lukijalleen yleiskuva prosessien hallinnasta, palvelukeskeisestä arkkitehtuurista ja Web Services -palveluista sekä näiden kolmen yhteiskäytöstä. Tutkimusmenetelmänä on alan kirjallisuuteen ... -
Palvelukeskeisen arkkitehtuurin käyttöönoton lähestymistapoja
Siikaniemi, Teemu (2008) -
Löyhät kytkökset toimitusketjujen hallinnassa
Rahkola, Samuli (2005)
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.