Unitarian Service- komitea on unitaarien Yhdysvalloissa vuonna 1940 perustama kristillinen avustusjärjestö, joka on toteuttanut useita avustusmatkoja Eurooppaan toisen maailmansodan jälkeen. Useat matkat keskittyivät ruoka- ja vaateavun lisäksi kohdemaiden terveydenhuoltojärjestelmään tutustumiseen ja siinä esiintyneiden puutteiden ja epäkohtien kohentamiseen. Vuonna 1948 järjestö toteutti mittavat avustusmatkat Saksaan, Italiaan ja Suomeen, joiden terveydenhuolto-olot ja avustustyöntekijöiden niistä esittämät havainnot ovat tässä tutkimuksessa tarkastelun keskiössä. Avustusmatkoilta kirjoitettujen raporttien avulla tutkimuksessa tarkastellaan sitä, kuinka avustusmatkoille lähteneet yhdysvaltalaislääkärit kuvailevat kohdemaiden konkreettisia terveydenhuolto-oloja, sairaaloiden varustetasoa ja lääkäreiden ammattitaitoa, sekä potilas-lääkärisuhteita. Matkoja tarkastellaan myös lääketieteen traditioiden murroksen ilmentäjinä, sillä ne sijoittuvat aikakauteen, jolloin perinteinen germaan
inen lääketieteen traditio korvaantui kansainvälisellä kentällä angloamerikkalaisella lääketieteen perinteellä. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan tiedon sosiaalisen rakentumisen prosesseja ja sitä kuinka ja mistä lähtökohdista raporteissa esiintyvät havainnot on tuotettu.
Tutkimus operoi perinteisen lääketieteen oppihistorian ja lääketieteen sosiaalihistorian alueilla. Transnationaalisen toimijuuden piirteitä tarkastellaan avustustyöntekijöiden harjoittaman laajan kansainvälisen avustustyön kautta. Lääketieteen sosiaalihistoria ja tiedon rakentumisen sosiaaliset prosessit taustoittavat lääketieteen oppihistorian alueelle sijoittuvia havaintoja kohdemaiden lääkäreiden toimintatavoista ja kohdemaiden terveydenhuolto-olojen tilanteesta.
Avustusmatkojen aikaan valtava resurssipula leimasi kaikkien kohdemaiden terveydenhuollon tilaa ja puutteellisesta välineistöstä varsinkin anestesian ja aseptiikan saralla raportoitiin laajasti. Pula potilaspaikoista ja kaikesta sairaalavälineistöstä vaikeutti varsinkin Saksassa ja Italiassa riittävän ja potilaan kannalta tyydyttävän terveydenhuollon harjoittamista. Suurimassa osassa sairaaloita vallitsi tilanne, jossa pystyttiin keskittymään vain aivan välttämättömimpien toimenpiteiden hoitamiseen eikä luottamuksellisen potilas-lääkärisuhteen luomiseen tai esimerkiksi psyykkisten sairauksien hoitoon pystytty kiinnittämään huomiota. Poikkeuksiakin löytyi ja kaikista kohdemaista löytyi myös hyvin varusteltuja klinikoita ja joidenkin lääketieteen osa-alueiden vahvaa erikoisosaamista. Lääketieteen tradition murrokseen ei suoranaisesti otettu kantaa, mutta siihen liittyvistä havainnoista raportoitiin kuitenkin paljon. Eurooppalaisen lääketieteen perinteen suurimmiksi eroiksi angloamerikkalaiseen verrattuna nostettiin tietynlaiset asenne-erot niin potilaita, kollegoita kuin opiskelijoitakin kohtaan. Suomi toimi kohdemaista selkeimpänä lääketieteen tradition murroksen ilmentäjänä, sillä se kävi juuri avustusmatkan aikaan läpi prosessia, jossa vankka germaanisen lääketieteen harjoittamisen perinne oli korvautumassa angloamerikkalaisella. Suomi erosi muista kohdemaista myös terveydenhuolto-olojen osalta, sillä toisin kuin muissa kohdemaissa, toisen maailmansodan jäljet eivät olleet enää vahvasti havaittavissa ja lääketiede oli ehtinyt avustusmatkaan tultaessa kehittymään monilta osin modernille ja kansainvälisestikin vertailtuna korkealle tasolle. Raporteista välittyvän tiedon rakentumisessa suurin rooli näytti olleen sillä, millä klinikoilla avustustyöntekijät vierailivat. Eri erikoislääkärit saattoivat muodostaa toisistaan voimakkaasi poikkeavia mielipiteitä kohdemaiden terveydenhuollosta ja sen tulevaisuudesta riippuen siitä, keitä kohdemaiden erikoislääkäreitä he tapasivat. Pienimmistä yksityiskohdista, kuten sairaalavälineistön kunnosta, oltiin kaikissa raporteissa yksimielisiä.
Tutkielmassa tarkastellaan myös avustusmatkojen vaikutuksia kohdemaiden terveydenhuollolle, sekä kohdemaiden yliopistojen roolia ja merkitystä lääketieteen ja terveydenhuolto-olojen kehittymisessä avustusmatkojen jälkeen.
...
