Näytä suppeat kuvailutiedot

dc.contributor.authorKiipeli, Satu
dc.date.accessioned2013-11-14T14:35:58Z
dc.date.available2013-11-14T14:35:58Z
dc.date.issued2013
dc.identifier.otheroai:jykdok.linneanet.fi:1287198
dc.identifier.urihttps://jyx.jyu.fi/handle/123456789/42460
dc.description.abstractTässä tutkimuksessa selvitetään nykyisen jäähallikapasiteetin riittävyyttä. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään kuntaliitoksen vaikutusta jäähallien käyttäjiin sekä mahdollisuuksia lisätä ulkokaukaloiden käyttöä nykyisestä. Tutkimuksen kohderyhmänä on jäähallien asiakaskunta, eli urheiluseurat sekä rekisteröitymättömät ryhmät, kuten esimerkiksi työpaikkaryhmät ja puulaakijoukkueet. Perusjoukkona tutkimuksessa ovat kunnallisista jäähalleista ja Raksilan harjoitushallista vuoroja hakeneet tahot sekä harrastesarjoja pelaavat ryhmät (N=149). Tutkimusmenetelmä on survey-tutkimus. Nykyiset jäähalliolosuhteet eivät ole riittävät lasten ja nuorten liikuntaan ja urheiluun. Suurin osa urheiluseuroista ilmoitti, että heillä on seurassa ryhmiä, joilla ei ole riittävästi jääharjoitusvuoroja. Lisäksi 38 % urheiluseuroista vastasi, että ne eivät voi vastaanottaa kaikkia halukkaita lapsia ja nuoria mukaan seuran toimintaan jääpulan vuoksi. Tämän lisäksi erityisesti seuroihin kuulumattomilla organisoimattomilla ryhmillä on heikot mahdollisuudet saada jäähalleista vuoroja. Suurimmalla osalla (55 %) aikuisten joukkueista oli riittävästi jäävuoroja toimintaansa, mutta erityisesti harrastejoukkueilla oli hankaluuksia toimia nykyisissä olosuhteissa. Useat vastaajat huomauttivat, että vuoroja jaettaessa tulisi huomioida harrasteurheilun terveyttä edistävät vaikutukset. Kaiken kaikkiaan, vastaajat ilmoittivat tarvitsevansa lisää yhteensä 102 jäävuoroa toimintaansa, mikä vastaa kokonaisuudessaan noin kolmea jäähallia olemassa olevien lisäksi. Kuntaliitos ei vaikuttanut suurimpaan osaan vastaajista (73 %), mutta joihinkin käyttäjiin liitos vaikutti merkittävästi. Kuntaliitoksella oli positiivinen vaikutus käyttäjiin Haukiputaalta ja Kiimingistä, mutta negatiivinen vaikutus käyttäjiin Oulusta tai Oulunsalosta. Vastaajat eivät nähneet ulkokaukaloita potentiaalisena vaihtoehtona nykyisten jääolosuhteiden lisäämiseen säistä johtuvan lyhyen ja epävarman kauden vuoksi.fi
dc.description.abstractThis study examines the sufficiency of the current ice conditions in Oulu. The focus is especially on the indoor ice rinks. Also, the research investigates the impact of the municipality merger on the users of ice rinks and the possibilities of exploiting outdoor ice rinks in the future. The data was collected using a survey questionnaire. The population of this research consists of the sports clubs and groups that compete for ice time at the public rinks and the Raksila rink (N=149). In the prevailing conditions, there are not enough indoor ice facilities for children’s and youth sports. The majority of the sports clubs (79%) reported that they have groups that do not have enough ice practice time, and 38% of sports clubs informed that they are not able to take on all potential newcomers to their activities due to the lack of ice time. Additionally, unorganized children’s groups have poor chances to get ice time at indoor ice rinks. The majority of the adult teams (55%) had enough ice time, but the unorganized adult teams, which are all recreational groups, have difficulties to operate in the current situation. Several respondents noted that recreational sports should be seen as a means of improving health and work ability. Overall, the respondents informed that they would need a total of 102 additional ice practice times for their operations, which is the equivalent of approximately three rinks. The majority of the respondents (73 %) were not affected by the municipality merger, but the merger influenced some users significantly. The municipality merger affected positively the users in Haukipudas and Kiiminki. On the other hand, the municipality merger influenced the users in Oulu and Oulunsalo negatively. Outdoor ice rinks were not seen as a possible solution for the current shortage of indoor ice rink facilities due to the short and unsecure season, which is caused by the weather.en
dc.format.extent1 verkkoaineisto.
dc.language.isoeng
dc.rightsIn Copyrighten
dc.subject.otherjääurheilu
dc.subject.otherjäähallit
dc.subject.otherkuntaliitos
dc.subject.otherulkokaukalot
dc.subject.otherurheiluseurat
dc.subject.othersurvey-tutkimus
dc.subject.otherice sports
dc.subject.otherice rinks
dc.subject.othermunicipality merger
dc.subject.othersports clubs
dc.subject.othersurvey research
dc.titleWhen even money can't buy - ice sports conditions in Oulu
dc.title.alternativeIce sports conditions in Oulu
dc.typemaster thesis
dc.identifier.urnURN:NBN:fi:jyu-201311142588
dc.type.ontasotPro gradufi
dc.type.ontasotMaster's thesisen
dc.contributor.tiedekuntaLiikuntatieteellinen tiedekuntafi
dc.contributor.tiedekuntaFaculty of Sport and Health Sciencesen
dc.contributor.laitosLiikuntakasvatuksen laitosfi
dc.contributor.laitosDepartment of Sport Sciencesen
dc.contributor.yliopistoUniversity of Jyväskyläen
dc.contributor.yliopistoJyväskylän yliopistofi
dc.contributor.oppiaineLiikunnan yhteiskuntatieteetfi
dc.contributor.oppiaineSocial Sciences of Sporten
dc.date.updated2013-11-14T14:35:58Z
dc.type.coarhttp://purl.org/coar/resource_type/c_bdcc
dc.rights.accesslevelopenAccessfi
dc.type.publicationmasterThesis
dc.contributor.oppiainekoodi5032
dc.subject.ysourheilu
dc.subject.ysojäähallit
dc.subject.ysokuntaliitokset
dc.subject.ysourheiluseurat
dc.subject.ysoOulu
dc.rights.urlhttps://rightsstatements.org/page/InC/1.0/


Aineistoon kuuluvat tiedostot

Thumbnail

Aineisto kuuluu seuraaviin kokoelmiin

Näytä suppeat kuvailutiedot

In Copyright
Ellei muuten mainita, aineiston lisenssi on In Copyright