Auditorisen prosessoinnin taitojen, puheen havaitsemisen taitojen ja fonologisen prosessoinnin taitojen väliset yhteydet 4-6- vuotiailla dysleksiariski- ja kontrollilapsilla
TIIVISTELMÄ
Tekijä: Elli Huikari
Ohjaaja: Jarmo Hämäläinen
Psykologian pro gradu- tutkielma
Kevät 2011
Jyväskylän yliopisto
Tutkimuksessa tarkasteltiin auditorisen prosessoinnin, puheen havaitsemisen ja fonologisen prosessoinnin taitojen välisiä yhteyksiä 4- 6- vuotiailla dysleksiariski- ja kontrollilapsilla. Lisäksi haluttiin selvittää, ovatko dysleksiariskilasten auditorisen prosessoinnin taidot heikompia kuin kontrolliryhmän lasten vastaavat taidot. Tutkittavia lapsia oli yhteensä 86. Heistä poikia oli 46 ja tyttöjä 40. Lapsista 23 kuului dysleksiariskiryhmään, jossa sekä jommallakummalla vanhemmista että vähintään yhdellä lähisukulaisella oli dysleksia. Kontrolliryhmään kuului 63 lasta. Perheiden yhteystiedot saatiin väestörekisterikeskuksesta. Kutsu tutkimuksen lähetettiin n. 3000:n lapsen kotiin. Mukaan ilmoittautuneista lapsista tutkimukseen otettiin lopulta 86. Auditorisen prosessoinnin taitoja mitattiin äänen taajuuden ja keston erottelulla, puheen havaitsemista vokaalin keston (mi vai mii) ja puheäänteen erottelun (y vai i) avulla ja fonologista prosessointia erilaisten behavioraalisten tehtävien avulla (tavun ja äänteen tunnistus, kirjaintuntemus, lauseiden toistaminen). Lisäksi mitattiin yleistä kognitiivista kyvykkyyttä, (kuutiot, sanavarasto), kuulokynnys sekä kätisyys. Osoittautui, että äänen keston eron havaitseminen (auditorisen prosessoinnin taito) oli yhteydessä puheen havaitsemiseen äänteen keston (mi vai mii) havaitsemista mittaavien tehtävien osalta (puheen havaitseminen). Kumpikaan kesto- tehtävistä ei kuitenkaan ollut yhteydessä mihinkään fonologista prosessointia mittaavaan muuttujaan. Lapsiryhmät eivät myöskään eronneet toisistaan auditorisen prosessoinnin (taajuuden ja keston) erottelun suhteen. Sen sijaan fonologisen prosessoinnin taidoista tavun ja äänteen tunnistustehtävä sekä lauseiden toistotehtävä erottelivat lapsiryhmiä. Ryhmäero havaittiin myös yleistä kognitiivista kyvykkyyttä mittaavassa kuutiotehtävässä. Kuutiotehtävän pistemäärä ja lasten ikä kontrolloitiin kaikissa analyyseissä.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29739]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Kaksivuotiaiden lasten fonologisen kehityksen variaatio : puheen ymmärrettävyyden sekä sananmuotojen tavoittelun ja tuottamisen tarkastelu
Torvelainen, Päivi (Jyväskylän yliopisto, 2007)Torvelainen selvitti kaksivuotiaiden lasten fonologisen eli äänteellisen kehityksen variaatiota. Edistyneimmät kaksivuotiaat puhuivat lähes aikuismallisesti, kun taas heikoimpien lasten puhe poikkesi vielä suuresti ... -
Kielellisten ja kognitiivisten taitojen väliset yhteydet ikävälillä 3 1/2 - 5 vuotta
Kohvakka, Titta-Riina; Välisaari, Päivi (2000) -
Koulusuoriutumisen sekä sopeutuvan ja ongelmakäyttäytymisen väliset yhteydet 8-vuotiailla lapsilla
Hänninen, Laura (2005) -
Brain responses to speech sounds in infants and children with and without familial risk for dyslexia
Lohvansuu, Kaisa (University of Jyväskylä, 2015)Dyslexia, a specific reading disability, runs in families. Therefore, the risk for a child to become dyslexic increases multifold if reading difficulties occur in the family. One risk factor for dyslexia is a deficit in ... -
Esikouluiän motorisissa taidoissa esiintyvät viiveet ja niiden yhteydet lukutaitoon ja fonologisen prosessoinnin osataitoihin sekä tarkkaavaisuuteen kouluiässä
Koskela, Meri; Ylinen-Luopa, Taru-Tuulia (2005)
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.