Tutkimuksen kohteena on Georges Perecin kokeellinen romaani La disparition (Denoël 1969). Tarkemmin pureudutaan romaanin parateksteihin, eli varsinaista kertomusta ympäröiviin teksteihin, jotka tekevät tekstistä kirjan. Niitä ovat tässä tutkimuksessa otsikko, kirjailijan nimi, alkusanat, esipuhe, sisällysluettelo, väliotsikot, jälkisanat, takakansiteksti sekä teoksen loppuun sijoitettu osio ”Métagraphes”, johon Perec on valikoinut sitaatteja. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten kyseiset paratekstit ohjaavat teoksen tulkintaa: mikä on kunkin paratekstin tehtävä. Tulkinta määritellään tässä tutkimuksessa sekä yksilölliseksi että kollektiiviseksi merkityksenannoksi, johon limittyy myös teokselle annettu arvo ja asema. Tutkimusasetelma pohjautuu systeemis-funktionaaliseen kielikäsitykseen, tutkimuksen metodit puolestaan narratologiaan.
La disparition on kirjoitettu kokonaan käyttämättä kirjainta e, ranskan kielen yleisintä vokaalia. Kyseessä on oulipolainen mielivaltainen sääntö
(contrainte). Oulipo on vuodesta 1960 toiminut kokeellisen kirjallisuuden ryhmä, johon Perec kuului. E:n poissaolo aiheuttaa vaikeuksia romaanin lukijalle, mutta tutkimuksen hypoteesi on, että teoksen paratekstit auttavat häntä muodostamaan teoksesta järkeenkäyvän ja eheän tulkinnan. Tutkimuksen lopuksi tarkastellaan, kuinka contrainte vaikuttaa teoksen parateksteissä, ja toisaalta miten paratekstit liittyvät toisiinsa ja auttavat lukijaa ymmärtämään teosta.
Koska tulkinta perustuu sekä henkilökohtaisiin kokemuksiin että sosiokulttuuriseen perintöön, ja koska kertojan rooli vaikuttaa tärkeältä romaanin ymmärtämisen kannalta, tarkastellaan teosta suhteessa 1950-luvulla alkaneeseen Nouveau roman -liikehdintään. Nouveau roman kyseenalaisti ja koetteli perinteisen realistisen romaanin peruspilareita, kuten henkilöhahmoja ja juonta.
Johtopäätöksinä esitetään, että La disparition -romaanin paratekstit muovaavat tulkintaa paitsi antamalla lukuohjeita niin myös asettamalla lukijan aktiivisen tutkijan asemaan. Romaani kokonaisuudessaan tuo ilmi kielen ja kommunikaation epätäydellisyyden ja sekavuuden, jotka haastavat meitä toimintaan eli jatkuvaan merkityksen luomiseen. Kertomuksen kaoottisuus hahmottuu paratekstien kautta nautinnollisena eikä niinkään uhkaavana. Henkilöhahmojen ja juonen välineellisyyden sekä kertojan ja tekijän rooleilla leikittelyn puolesta Perecin teos liittyy Nouveau roman -liikehdintään, mutta toisaalta se jatkaa pidempää kokeilevan kirjallisuuden perinnettä. Tutkimuksen perusteella paratekstit määrittävät merkittävästi paitsi yksittäisen lukijan asennoitumista, niin myös laajemmin tekstien sosiokulttuurista merkitystä ja asemaa.
...
