Kokonaisvaltainen lahjakkuuden tunnistaminen ja kehittäminen jalkapallossa
Tekijät
Päivämäärä
2013Hannele Forsman, 2013. Kokonaisvaltainen lahjakkuuden tunnistaminen ja kehittäminen jalkapallossa. Liikuntapedagogiikan pro-gradu tutkielma. Jyväskylän yliopisto. 61 sivua.
Lahjakkuuden tunnistaminen jalkapallossa on haastavaa. Jalkapallossa ei ole objektiivista suorituskyvyn mittaria, jonka perusteella voitaisiin arvioida osaamisen tai kehittymisen tasoa yksiselitteisesti. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten valmentajien lahjakkaina pitämät 11-14-vuotiaat poikapelaajat eroavat muista pelaajista kokonaisvaltaisen valmennuksen osa-alueilla sekä harjoittelumäärissä. Tutkimukseen osallistui 509 pelaajaa kymmenestä suomalaisesta seurasta, joista tutkimukseen osallistui edustusjoukkue neljästä tutkimuksessa mukana olleesta ikäluokasta. Pelaajat jaettiin jokaisessa ikäluokassa kahteen ryhmään senhetkisen lahjakkuutensa ja oman joukkueensa tason perusteella. Lahjakkuuden määritteli jokaisen joukkueen päävalmentaja, jotka nimesivät omasta joukkueestaan viisi omasta mielestään lahjakkainta pelaajaa. Joukkueen taso määriteltiin Sami Hyypiä Akatemian kehittymisen seurantatapahtumassa keväällä 2012. Lahjakkaiden pelaajien ryhmään jokaisessa ikäluokassa kuului pelaajat, jotka olivat omassa ikäluokassaan viiden parhaan joukkueen joukossa ja jotka valmentaja oli nimennyt omasta joukkueestaan viiden lahjakkaimman pelaajan joukkoon. Muiden pelaajien ryhmään kuuluivat kaikki muut pelaajat jokaisessa ikäluokassa.
Kaikki pelaajat osallistuivat Sami Hyypiä Akatemian kehittymisen seurantatapahtumaan keväällä 2012. Tapahtuman yhteydessä he osallistuivat kehittymisen seurantaan, johon kuului lajitaitojen, fyysisten ominaisuuksien, taktisten taitojen ja psyykkisten ominaisuuksien testikokonaisuudet. Lisäksi pelaajat täyttivät viikon ajan harjoituspäiväkirjaa. Kaikista muuttujista laskettiin molemmille ryhmille kaikissa ikäluokissa keskiarvot ja hajonnat. Ryhmien välisiä eroja tarkasteltiin varianssianalyysin avulla.
Lahjakkaiksi nimetyt pelaajat erosivat muista pelaajista lähes kaikilla kokonaisvaltaisen valmennuksen osa-alueilla. Kaikissa ikäluokissa lahjakkaiksi nimetyt pelaajat olivat muita pelaajia merkitsevästi parempia lajitaidoista ponnauttelussa ja pujottelussa sekä taktisissa taidoista sijoittumisessa ja päätöksenteossa. Muilla kokonaisvaltaisen valmennuksen osa-alueilla lahjakkaiden ja muiden pelaajien väliset erot olivat ikäluokkakohtaisia. Lahjakkaiksi nimetyt pelaajat harjoittelivat jalkapalloa omalla ajallaan muita pelaajia merkitsevästi enemmän 11-, 13- ja 14-vuotiaissa pojissa. Nuorimmassa ikäluokassa myös kokonaisharjoittelu oli lahjakkaiksi nimetyillä pelaajilla merkitsevästi muita pelaajia suurempaa.
Tutkimustulosten perusteella voidaan sanoa, että Sami Hyypiä Akatemian toteuttama kokonaisvaltaisen kehittymisen seurannan kokonaisuus erotteli valmentajien lahjakkaiksi nimettyjä pelaajia muista pelaajista 11-14-vuotiaissa pojissa. Lahjakkaiksi nimetyt pelaajat olivat muita pelaajia parempia kaikissa ikäluokissa lajitaitojen ponnauttelussa ja pujottelussa sekä taktisten taitojen sijoittumisessa ja päätöksenteossa. Muuten erottelevat ominaisuudet vaihtelivat ikävaiheesta riippuen. Tämä tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että jalkapallossa pelaajien kehittymistä tulee seurata kokonaisvaltaisesti ja pitkäjänteisesti huomioiden pelaajien yksilöllinen kypsyminen ja kehittyminen. Kehittymisen seurannan tuloksista johdettuna valmennuksen tavoitteena tulee olla kehittää pelaajia kokonaisvaltaisesti jalkapallon vaatimuksiin pohjautuen.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Lahjakkuuden tunnistaminen jalkapallossa
Ojala, Kalle; Purokuru, Lenni (2023)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Suomen Palloliiton poikien aluevalmentajien käsityksiä lahjakkuudesta. Tarkoituksena oli selvittää aluevalmentajien keinoja ja kriteereitä lahjakkaiden pelaajien tunnistamisessa ... -
Lahjakkuuden tunnistamisen menetelmät jalkapallossa
Peltoniemi, Joakim (2024)Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena oli selvittää lahjakkuuden tunnistamiseen ja pelaajien valitsemiseen liittyviä menetelmiä ja haasteita jalkapallossa. Tätä varten katsauksessa perehdyttiin laajasti lahjakkuuteen ... -
Iskukuormitus amerikkalaisessa jalkapallossa
Jaakkola, Elina (2023)Joukkuelajeissa kertyvää iskukuormitusta on tutkittu erilaisilla antureilla ja epidemiologista tietoa on yhdistetty videokuvaan tilanteista. Tutkimukset osoittavat, että amerikkalaisessa jalkapallossa tulee muihin lajeihin ... -
Liikunnallisen lahjakkuuden määrittely suomalaisessa liikunta- ja urheilukulttuurissa
Väyrynen, Antti (2022)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten liikunnan ja urheilun kentällä toimivat henkilöt määrittävät ja ymmärtävät lahjakkuuden käsitteen. Lisäksi tarkasteltiin sitä, sisältävätkö kyseisten henkilöiden kertomukset ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.