"Elämä on" : nuorten aikuisten elämää heidän kuvaamanaan
Tutkimukseni kuvaa syrjäytyneenä pidetyn nuoren aikuisen kokemusta elämästään ja identiteetistään. Nuorilla aikuisilla tarkoitan noin 20–30-vuotiaita aikuistuvia. Kokemusta elämästä lähestyn sosiaalisen pääoman ja arvojen kautta. Sisällytän tähän myös tulevaisuusodotukset ja odotukset yhteiskunnalta. Identiteettiä lähestyn syrjäytymisen kokemuksen ja vastapuheen kautta, joka toimii osaltaan tutkimukseni teoreettisena viitekehyksenä. Tutkimuksen tavoitteena on antaa ääni syrjäytyneenä pidetylle nuorelle aikuiselle.
Aineistonkeruun menetelmänä käytin haastatteluja, joissa pyrin mahdollisimman vapaaseen keskusteluun. Haastattelin kuutta nuorta aikuista. Haastateltavat, yhtä itse tutkimukseen hakeutunutta lukuun ottamatta, sain kahdelta eri yhteistyötaholta. Analyysin toteutin sisällönanalyysina.
Näkökulmani tässä tutkimuksessa on konstruktionistinen. Sen mukaan esimerkiksi syrjäytyneenä pidetyn nuoren aikuisen elämä on muotoutunut ongelmaksi sosiaalisissa vuorovaikutusprosesseissa. Ennakko-olettamukseni on se, että syrjäytyneenä pidetty nuori aikuinen itse ei näe elämäänsä ongelmana, vaan ongelma-ajattelu nousee ulkopuolelta.
Tämän tutkimuksen mukaan syrjäytyneenä pidetty nuori aikuinen itse ei koe olevansa syrjäytynyt ja hän tuottaa myös vastapuhetta leimatulle identiteetilleen. Työttömyydellä, jopa itse valittuna elämäntapana, on suuri merkitys sekä syrjäyttävänä että identiteettiä määrittävänä tekijänä. Nuori aikuinen kuvailee elämäänsä yhtäältä tyhjänä ja tarkoituksettomana, sosiaalista pääomaa hänellä on varsin vähän. Toisaalta hän korostaa perinteisten arvojen rinnalla onnellisuutta ja vapautta valita suhteensa työhön. Hän haastaa perinteistä moraalia asettaessaan vapauden tärkeämmäksi kuin kokoaikaisen työn. Moraalin haastaminen johtaa paheksuntaan ja syrjäytyneen leiman saamiseen. Nuoren aikuisen odotukset elämältä liittyvät tavallisen arjen ja elämän todentumiseen. Merkittävää sosiaalityön kannalta on nuoren aikuisen kokemus siitä, että viranomaistahot eivät ole kiinnostuneita heistä eivätkä aidosti kuuntele heitä.
...
Muu nimeke
Nuorten aikuisten elämää heidän kuvaamanaanAsiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29739]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Hyvää seuraa ja varhaista puuttumista : urheiluseuratoiminta nuorten sosiaalisen pääoman ja työelämävalmiuksien tukijana
Havas, Anni (2019)Tässä liikunnan yhteiskuntatieteiden pro gradu –tutkielmassa tutkittiin nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn tähtäävän interventiohankkeen vaikutuksia. Hankkeen tavoitteena on ollut lisätä nuorten osallisuutta, ... -
Ryhmämuotoisuuden mahdollisuudet kuntoutuksessa nuorten aikuisten kuvaamana
Moilanen, Johanna; Malinen, Kaisa; Paltamaa, Jaana; Lautamo, Tiina (Nuorisotutkimusseura, 2021)Tässä artikkelissa tarkastellaan työelämän ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten aikuisten näkemyksiä ryhmämuotoisuuden mahdollisuuksista kuntoutuksessa. Tutkimuksen aineisto koostuu sosiaalista ja ammatillista ... -
Peruskoulusta elämänkouluun : ammatillisesta koulutuksesta syrjäytymisvaarassa olevien nuorten aikuisten tarinoita peruskoulusuhteesta ja elämänkulusta peruskoulun jälkeen
Kuronen, Ilpo (Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos, 2010)Lasten ja nuorten vointi koulussa on kehittynyt vastakkaisiin suuntiin. Enemmistö voi hyvin, mutta yhä useampi kärsii esimerkiksi jännittämisestä, keskittymis- ja motivaatiovaikeuksista, kiusaamisesta, masennuksesta tai ... -
Nuorten aikuisten palvelukeskus asiakkaiden näkökulmasta
Lumme, Ronja (2017)Tutkimuksen tehtävänä on selvittää nuorten aikuisten antamia merkityksiä sosiaalipalveluille. Tutkimuksessa kysytään kohtaavatko nuorten antamat merkitykset palvelujärjestelmän asettamat tavoitteet. Tutkielmaa varten on ... -
Nuorten aikuisten kokemuksia Instagramin ja kehonkuvan yhteydestä
Hollmén, Karoliina (2024)Sosiaalinen median käyttö on yleistynyt viime vuosina ja käyttäjämäärät kasvavat jatkuvasti. Instagram on neljänneksi suosituin kaikista sosiaalisen verkkosivustoista ja erityisesti nuorten ja nuorten aikuisen suosima. Yli ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.