The effect of topic on word formation and the frequency of neologism use on Internet forums
Internetin englanninkieliset keskustelupalstat ovat merkittävä osa nykyaikaista kielenkäyttöä, ja niiden tutkimus tulisi nähdä osana ihmisten kielenkäytön tutkimuksen kokonaisuutta. Keskustelupalstoilla sekä luodaan, että käytetään myös paljon uudissanoja, joista moni siirtyy käytettäväksi myös keskustelupalstojen ulkopuolelle.
Tässä tutkielmassa selvitettiin, millä eri sananmuodostusprosesseilla keskustelupalstoilla käytetyt uudissanat on luotu ja vaikuttaako englanninkielisen keskustelupalstan aihe palstalla käytettäviin uudissanoihin. Tutkielman pohjana oli englanninkielen sananmuodostuksen tutkimus sekä tietokonevälitteisen kommunikaation tutkimus. Tutkielma toteutettiin vertailemalla saman keskustelupalstan kahta eri keskustelualuetta, joista toinen oli peliaiheinen ja toinen
yleisen keskustelun alue, sekä niillä käytettyjä uudissanoja.
Peliaiheiselta keskustelualueelta löydettiin yli kolme kertaa enemmän uudissanoja kuin yleiseltä keskustelualueelta, siitäkin huolimatta, että yleisellä keskustelualueella käytetty sanavarasto oli laajempi. Uudissanojen käyttöaste oli myös lähes kolme kertaa korkeampi peliaiheisella keskustelualueella, sillä uudissanaa käytettiin yleisellä keskustelualueella keskimäärin 1,69 kertaa, kun taas peliaiheisella keskustelualueella uudissanaa käytettiin keskimäärin 4,02 kertaa. Sanojen erilainen lyhentäminen oli yleisin sananmuodostustapa molemmilla keskustelualueilla ja yli puolet uudissanoista molemmilla alueilla oli muodostettu lyhentämällä.
Tutkielman tulokset viittaavat siihen, että spesifit keskusteluaiheet kannustavat käyttäjiä luomaan ja käyttämään enemmän uudissanoja kuin yleisemmät keskusteluaiheet.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29739]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Multilingual language use and metapragmatic reflexivity in Finnish internet football forums : a study in the sociolinguistics of globalization
Kytölä, Samu (University of Jyväskylä, 2013) -
Understanding English word formation : a study among 6th-grade pupils in Finnish comprehensive school
Nyyssönen, Leena (2008) -
Finnish drug slang and the influence of English on its formation
Kontola, Jussi (2024)Slangi toimii tärkeänä "sosiaalisena murteena" eri yhteisöille, heijastaen niiden kokemuksia ja kulttuurisia piirteitä. Tämä tutkimus tarkastelee suomenkielistä huumeslangia, joka on pitkälti alitutkittu ilmiö kansallisella ... -
Out of sight – Out of trust? : An analysis of the mediating role of communication frequency and quality in the relationship between workplace isolation and trust
van Zoonen, Ward; Sivunen, Anu E.; Blomqvist, Kirsimarja (Elsevier BV, 2024)The current study examines how workplace isolation may erode interpersonal trust in organizations. A global pandemic with lockdown restrictions provided an almost perfect experimental setting that helped us investigate how ... -
Engelska lånord i svenska ungdomars diskussioner på nätforumet Ungdomar.se
Tuovinen, Minna (2011)Tämän tutkielman tarkoitus on selvittää, millaisia englannin kielestä lainattuja sanoja ruotsalaiset nuoret käyttävät internetin keskustelupalstoilla. Tutkielmassa tarkastellaan lingvistisestä näkökulmasta sanoja, jotka ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.