dc.description.abstract | Kestävyysurheilussa harjoitusmäärät ovat usein suuria, sillä kestävyysominaisuuksien kehittyminen vaatii runsasta ja monipuolista harjoittelua. Elimistöön kohdistuvan kokonaiskuormituksen hallinta on kuitenkin haastavaa, sillä keho ei erottele fyysistä stressiä psyykkisestä. Autonominen hermosto on herkkä reagoimaan elimistöön kohdistuvaan kuormitukseen. Sykevaihtelun on havaittu kuvastavan hyvin etenkin parasympaattisen hermoston toimintaa levon ja kevyen liikunnan aikana. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, voiko sykevaihtelun avulla ennustaa tulevaa kestävyysharjoitteluvastetta.
Menetelmät. Tutkittavat olivat kestävyysjuoksutaustan omaavia (n = 40) kestävyyskuntoilijoita (ikä 35.0 ± 7.9 vuotta, pituus 171.0 ± 8.5 cm, paino 69.1 ± 11.4 kg), joista 20 naisia ja 20 miehiä. Tutkimusjakso oli kestoltaan kahdeksan viikkoa ja painotus oli peruskestävyysalueen ja aerobisen kynnyksen tuntumassa tapahtuvassa harjoittelussa. Keskimääräisiä harjoituskertoja viikossa oli 3-6. Yönaikaista ja ortostaattista sykevaihtelua mitattiin Garmin 610-sykemittarilla ja sykekeräykset analysoitiin Firstbeatin SPORTS-ohjelmistolla. Sykedatasta analysoitiin seuraavat muuttujat: leposyke (HR), matalataajuuksinen sykevaihtelu (LF), korkeataajuuksinen sykevaihtelu (HF) ja kokonaissykevaihtelu (TP = LF + HF). Ennen ja jälkeen kahdeksan viikon harjoitusjakson suoritettiin maksimaalinen hapenottokykytesti juoksumatolla uupumukseen asti.
Tulokset. Lähtökunnon taso oli yhteydessä ortostaattisiin syke- ja sykevaihteluarvoihin makuun (HR, LF: p < 0.01; HF,: p < 0.05) ja seisonnan (LF, HF, TP: p < 0.05) aikana. Yhteys oli positiivinen sykevaihtelun ja negatiivinen sykkeiden osalta. Peräkkäiset yö- ja ortostaattiset makuukeräykset olivat vahvasti yhteydessä toisiinsa (p < 0.01). Kuntomuutos oli tilastollisesti merkitsevää muiden paitsi suhteellisen VO2max:n kohdalla (VO2max l/min Δ: -1.6 ± 4.5 %, p < 0.05; maksimivauhti (Vmax) Δ: 3.0 ± 2.6 %, p < 0.001; anaerobinen kynnysvauhti (VAnK) Δ: 4.3 ± 3.7 %, p < 0.001; aerobinen kynnysvauhti (VAerK) Δ: 5.6 ± 4.4 %, p < 0.001). Kuntomuutos oli kääntäen yhteydessä yöllisiin sykevaihtelumuuttujiin koko ryhmän ja naisten kohdalla (HR: p < 0.05, LF: p < 0.01, HF: p < 0.05, TP: p < 0.01) sekä ortostaattiseen makuukeräyksen HF-arvoon (p < 0.05). Sykkeiden osalta yhteys oli positiivinen. Yöllinen LF korreloi negatiivisesti Vmax:n muutoksen kanssa koko ryhmällä (p < 0.05), naisilla anaerobisen kynnyksen vauhdin muutos oli negatiivisesti yhteydessä ortostaattisen makuusykkeen kanssa (p < 0.05). Miehillä löytyi positiivinen yhteys VO2max:n muutoksen ja yön HF:n väliltä (p < 0.05) sekä negatiivinen yhteys Vmax:n muutoksen ja yön LF:n (p < 0.05) ja TP:n (p < 0.05) sekä ortostaattisen makuukeräyksen HF:n (p < 0.05) ja TP:n (p < 0.05) väliltä.
Pohdinta ja johtopäätökset. Sykevaihtelu lähtötilanteessa oli positiivisessa yhteydessä kuntotasoon. Lisäksi yöllinen ja ortostaattisen makuukeräyksen aikainen syke ja sykevaihtelu olivat positiivisessa yhteydessä toisiinsa. Varsinkin yönaikainen sekä ortostaattisen makuukeräyksen LF olivat yhteydessä kestävyyskunnon muutokseen harjoitusjakson aikana siten, että henkilöillä, joilla oli enemmän sykevaihtelua, kestävyyskunnon muutokset olivat vähäisimpiä. Yhteys oli naisilla selkeämpi kuin miehillä. Sykevaihtelun avulla saattaa olla mahdollista ennustaa tulevaa harjoitteluvastetta, sillä tulosten mukaan yhteys näiden välillä on olemassa. Tosin tässä tutkimuksessa yhteys oli negatiivinen johtuen luultavasti harjoittelun peruskestävyyspainotteisuudesta ja tutkittavien harjoitustaustasta. Tulosten perusteella vaikuttaisikin siltä, että henkilöt, joilla on vähän
sykevaihtelua lähtötilanteessa, hyötyvät matalatehoisesta peruskestävyysharjoittelusta enemmän kuin ne, joilla sykevaihtelua on enemmän. | fi |