Tutkielmassani tarkastelen stereotyypin tehtävää ja siihen liitettyjä implisiittisiä merkityssisältöjä stereotyypin käyttöön perustuvissa vitseissä. Tutkimukseni teoreettisen pohjan muodostavat Erving Goffmanin ja Gregory Batesonin näkemykset kehyksistä eli niistä vakiintuneista sääntöjoukoista, joiden avulla pystymme jokapäiväisessä elämässämme ymmärtämään ja luokittelemaan kohtaamiamme tilanteita. Yhdistän kehyskäsitykseeni myös Micha-el Mulkayn teorian huumorista omana diskurssin muotonaan, jossa eivät päde samat säännöt kuin vakavassa dis-kurssissa. Huumori ja vitsinkerrontatilanne muodostavat kehyksen, jonka aktivoituessa sekä vitsinkertoja että kuu-lijat tietävät, ettei kerrottua tule ottaa vakavasti. Lisäksi tutkimukseni kannalta keskeinen on Gregory Batesonin muotoilema nonkommunikaation käsite, jolla hän tarkoittaa joidenkin merkityssisältöjen suoran kommunikoinnin välttämistä tilanteissa, joissa suora ilmaus muuttaisi asioiden merkityksen.
Analyysini keskiössä on nuukan lai
hialaisen stereotyyppi, joka rinnastuu kansainvälisesti tunnetumpiin nuukan juutalaisen ja nuukan skotlantilaisen stereotypioihin. Tutkimukseni alkuperäisaineiston muodostaa vuonna 1969 Laihialta kerätty 1006:n yksikön laajuinen Justhin piisas -aineisto, jossa varsinaista nuukan laihialaisen stereotyyppiä hyödyntävää huumoriaineistoa on 842 yksikköä. Näistä käsittelen aineistokorpuksena kolmeakymmentä aineistossa yleisimmin esiintyvää vitsiä. Stereotyyppinen laihialainen näyttäytyy vitseissä sekä ovelana säästön tavoitteli-jana että tyhmänä nuukana, jonka saavuttama taloudellinen tai materiaalinen hyöty kutistuu lopulta absurdeista säästämiskeinoista johtuen olemattomaksi. Kansainvälisissä nuukuusvitseissä ovela nuukuus yhdistetään yleensä juutalaisen stereotypiaan, kun taas tyhmän nuukuus yhdistyy vahvemmin stereotyyppiseen skotlantilaiseen. Yksi tutkimukseni keskeisistä teemoista on stereotyyppiin perustuvien vitsien sisältämä mahdollinen asenteellisuus. Siinä missä stereotyyppivitsejä saatetaan toisinaan käyttää myös ihmisryhmien välisten asenteiden heijastajina, eivät laihialaisvitsit näyttäydy asenteellisesti latautuneina. Tätä seikkaa puoltaa esimerkiksi tieto siitä, että myös laihialaiset itse kertovat laihialaisvitsejä. Sen sijaan laihialaisen tehtävä vitsissä on piilottaa taakseen nuukuuden merkityssisältö, jonka suora mainitseminen veisi vitsiltä sen parhaan terän. Vitsin toimivuuden kannalta on nimit-täin keskeistä nonkommunikaatio eli tarpeettoman selittelyn välttäminen. Kuulemastaan vitsistä huvittuakseen kuulijan on ennestään tunnettava stereotypiaan liittyvä implisiittinen merkityssisältö. Koomisen vaikutelman syn-nyttääkseen vitsit vaativat kertojan ja kuulijoiden välisen yhteisymmärryksen vallitsevasta huumorin kehyksestä, joka mahdollistaa asioiden esittämisen ja ymmärtämisen ilman vakavia tarkoitusperiä.
...
