Dialogisuuden toteutuminen ja asiakkaan äänen kuulluksi tuleminen masennuksen pariterapiassa

Abstract

Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena oli tarkastella dialogisuuden toteutumista ja masentuneen asiakkaan äänen kuulluksi tulemista pariterapiassa. Lisäksi vertailimme, erosivatko terapeuttien vastaustavat niiden istuntojen välillä, jotka masentunut asiakas oli arvioinut kuulluksi tulemisen suhteen hyviksi ja huonoiksi. Tutkielma on osa Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksen Dialogiset ja narratiiviset prosessit masennuksen pariterapiassa -projektia (DINADEP), ja aineistonamme oli projektin yhden pariskunnan terapiaprosessi, joka oli tulokseton. Analysoimme terapeuttien vastaamista masentuneelle asiakkaalle laadullisella monitoimijaisen dialogin tutkimusmenetelmällä (Dialogical Methods for Investigations of Happening of Change), joka on kehitetty nimenomaan pari- ja perheterapiaa varten. Asiakkaan kuulluksi tulemista oli mitattu jokaisen istunnon lopussa täytetyllä Session Rating Scale -lomakkeen suhde-skaalalla (SRS1). Analyysin perusteella dialogisuus ei toteutunut terapiakeskusteluissa, sillä terapeuttien monologiset vastaukset eivät edesauttaneet osallistujien äänien tasavertaista kuulumista dialogissa. Lisäksi terapeutit eivät kertaakaan vastanneet asiakkaan tämänhetkisyyden kokemuksiin siten, että niistä olisi muodostunut dialogista keskustelua. Terapeutit vastasivat myös lähinnä vain asiakkaan konkreettisten kuvausten ääniin, jolloin tunteiden ja reflektiivisen pohdinnan äänet jäivät vaille dialogisia vastauksia. Terapiaistuntoja vertaillessamme oletimme terapeuttien vastaamisen olevan dialogisempaa asiakkaan hyviksi arvioimissa istunnoissa kuin huonoiksi arvioimissa. Vastaustavat eivät kuitenkaan eronneet istunnoissa, minkä perusteella SRS1 ei tavoittanut dialogisuuden mukaista kuulluksi tulemista. Tutkimuksemme ilmentää, millainen terapeuttien vastaaminen voi vaikeuttaa dialogisen keskustelun rakentamista, jota pidetään edellytyksenä positiiviselle muutokselle. Jotta dialogisuutta voitaisiin paremmin hyödyntää pari- ja perheterapiassa, olisi tarpeen tutkia lisää esimerkiksi vertailevalla tutkimusasetelmalla, millaiset terapeuttien vastaustavat edistävät dialogin luomista osallistujien välille tai toisaalta vaikeuttavat sitä.