Lutakko - savuisesta tehdasalueesta Jyväskylän helmeksi : vaihtoehtoista kaupunkisuunnittelua
Teollisuutta katoaa 2000-luvun alun suomalaisesta kaupungista. Teollisuusrakennusten alta vapautuva alue on usein pinta-alaltaan suuri ja sijainniltaan keskeinen. Jyväskylän Lutakossa oli puunjalostusteollisuutta vuoteen 1995 asti. Alueen käyttötarkoituksen uudelleensuunnittelu on ollut mielenkiintoinen ja vaativa projekti.
Vuonna 2012 Lutakko on vetovoimainen asuin- ja työssäkäyntialue, jonka lopullinen hahmo alkaa olla selvillä, ja suunnittelutyön arviointi on mahdollista. Lutakon suunnittelussa on erityistä, että yksityinen yhtiö omistaa maa-alueen ja on päävastuussa projektin etenemisestä.
Suomalaisessa kaupunkitutkimuksessa kaupunkikulttuuri ja -sosiologia sekä kaupunkisuunnittelu ja arkkitehtuuri ovat 2000-luvulla olleet suosituimpia tutkimuksen aiheita. Myös tämä tutkimus edustaa näitä aihepiirejä. Tämän tutkimuksen lähtökohtana on avartaa kaupunkitutkimuksen otetta yhdistämällä sosiologian ja aluetieteen tutkimusalojen näkökulmia.
Tutkimuksessa selvitetään Lutakon suunnitteluprojektin tavoitteita ja toimintatapoja sekä syntyneen uuden Lutakon ominaisuuksia asuinalueena. Tutkimuksen aineisto on hankittu haastattelemalla Lutakon projektiin osallistuneita henkilöitä ja Lutakon asukkaita. Tutkimuksen analyysissä haastatteluaineistosta jäsennetään teemoja, joiden perusteella vastataan tutkimuskysymyksiin.
Tutkimuksen perusteella Lutakon suunnitteluprojekti on onnistunut ja sen kokemuksia kannattaa hyödyntää tulevassa kaupunkisuunnittelussa. Haastateltujen asiantuntijoiden tyytyväisyys tiivistyy kolmeen asiaan: yhteistyö- ja toteutusmalli on toiminut hyvin, projekti on ollut tärkeä osa Jyväskylän myönteistä kehitystä ja Lutakko on alueena onnistunut ja monipuolinen kokonaisuus. Asukkaat ovat tyytyväisiä Lutakkoon ennen kaikkea sen toimivan sijainnin vuoksi. Alueen läpikulkuliikenne on vilkasta, mikä harmittaa asukkaita. Silti lutakkolaiset arvostavat aluettaan ja sen aktiivista asukastoimintaa ja näkevät Lutakon tulevaisuuden valoisana.
...
Industrial functions are decreasing in a Finnish city in the early 2000s. The resulting area is often large and its location is central. In the city of Jyväskylä, the area of Lutakko housed a wood processing industry until year 1995. Replanning the use of the area has been an interesting and demanding project.
By 2012, Lutakko is an attractive residential and working district, which final function is becoming apparent, and for this reason it is possible to evaluate the planning. Significant for the project of Lutakko, has been that a private company owns the land and is in prime charge for the progress of the project.
In the field of Finnish urban studies in the beginning of 2000s, the most popular themes have been urban culture and sociology as well as city planning and architecture. This research is also included in these themes and aims to extend the discussion by combining the perspectives of sociology and regional science.
In this research the central aims and procedures of planning project of Lutakko and its characteristics as a residential area are investigated. The experts who have been involved in the project and also some residents from Lutakko were interviewed. Out of collected data central themes will be analysed, whereupon the results of the research are found out.
Based on the research done here, it can be pointed out that the planning project of Lutakko is successful and it is worthwhile to utilize the knowledge from this project also in future city planning. The satisfaction of the interviewed experts focuses on three points: the cooperation and operational model have functioned well, the project has been an important driver of the positive urban development of Jyväskylä and the district of Lutakko is successful and plural combination of living and employment. The residents are contented with Lutakko, most of all because of its excellent location. The traffic flow through the area is dense and this annoys the residents. However the people of Lutakko do appreciate their district and the rich action of residents’ association and see the future of Lutakko favorable.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Kulttuurin suunnitteleminen alueen keinoin vai alueen suunnitteleminen kulttuurin keinoin?
Korhonen, Venni (2022)Miten eroavat Helsingin kaupungin, Uudenmaan liiton ja Opetus- ja kulttuuriministeriön tavat hahmottaa kulttuuripolitiikka? Tämä kysymys on syytä kysyä, jos haluamme ymmärtää miten Suomen julkinen hallinto näkee kulttuurin ... -
Varkaus yhteiskunnallisten murrosten näyttämönä 1900-luvun alusta nykypäivään
Itkonen, Hannu; Nevala, Arto (Tampere University Press, 2020)Tässä kymmenestä artikkelista koostuvassa kokoomateoksessa tarkastellaan Varkautta rakennemuutoksen kanssa kamppailevana pienenä kaupunkina historiallisia dokumentteja sekä vuosina 2016–2017 kerättyjä kysely- ja ... -
Neighbourhood Open Spaces : Co-production and Spatial Transformation in Addis Ababa
Tesfamariam, Segen Yainshet; Alemayehu, Elias Yitbarek; Stark, Laura (Zed Books, 2022)The open spaces of a city are its lungs. They are places for people to exercise and carry out social activities, they influence the water cycle, and have considerable impact on air quality. In the developed world, companies ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.