Ohjaus Vehkalahden koulussa
Hankkeeni tavoitteena on laatia koulumme ohjaussuunnitelmalle runkoa ja tehdä valmistelevaa työtä ohjaussuunnitelmaa varten. Tämä työ ei siis ole varsinainen ohjaussuunnitelma. Tässä työssä kartoitetaan ja kirjataan ylös kaikki ohjaustoiminta mitä Vehkalahden koulussa toteutetaan eri toimijoiden taholta tällä hetkellä. Hankkeen tarkoitus on avata mahdollisimman selkeästi näkyville tämän hetkinen tilanne kokonaisuudessaan ja selvittää toiminnan kehittämistarpeet. Sen pohjalta koulussamme voidaan myöhemmin jatkaa ohjaussuunnitelman laadintaa ja täydentää näin opetussuunnitelmaa siihen kuuluvalla ohjaussuunnitelmalla.
Olen aloittanut työni vertailemalla erilaisia ohjaussuunnitelmia ja tutkimalla niiden jäsennyksiä. Vertailun tavoitteena on ollut hahmottaa kouluumme sopivaa mallia, josta kävisi selkeästi ilmi erilaiset ohjaukselliset toimenpiteet opinpolun eri vaiheissa ja nimetä ne toimijat, ketkä ohjauksellisia toimenpiteitä missäkin vaiheessa suorittavat. Tavoitteenani on ollut poimia valmiista suunnitelmista parhaiten omaan tarkoitukseeni sopivia ohjauksen runkoja ja luoda niistä Vehkalahden kouluun istuva malli. Samalla olen peilannut koulumme ohjausta muiden koulujen ohjauksen käytäntöihin ja poiminut pohdintaosuuteen vinkkejä toiminnan kehittämiseen.
Valtakunnallisen oppilaanohjauksen opetussuunnitelman perusteiden taustalla on holistinen oppilaskeskeinen ohjausmalli, jossa ohjausta tarkastellaan koko oppilaitoksen toimintana. Se on myös tämän työn teoreettinen lähtökohta.
...
Julkaisija
Jyväskylän yliopisto, OpettajankoulutuslaitosISSN Hae Julkaisufoorumista
1796-4717Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Muutoksista mahdollisuuksiin : ohjauksen uutta identiteettia etsimässä
Nissilä, Pia; Varis, Eija; Parkkinen, Juha; Puukari, Sakari; Lairio, Marjatta; Puukari, Sauli (Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos, 2001) -
IAEVG:n 46. kansainvälinen konferenssi, 28.-30.6.2023 Haag, Alankomaat
Vuorinen, Raimo; Kettunen, Jaana (ELO-ryhmä; Työ- ja elinkeinoministeriö; Opetus- ja kulttuuriministeriö, 2023)Ohjausalan kansainvälisen keskusjärjestön IAEVG:n konferenssi (28.-30.6.2023) toteutettiin hybridinä, eli siten, että osallistuminen oli mahdollista niin paikan päällä kuin verkossakin. Konferenssin järjestäjinä toimivat ... -
Ohjausalan ammattilaisten osaamiskuvaukset on julkaistu
Kettunen, Jaana (Suomen opinto-ohjaajat ry, 2023) -
Millaista osaamista ohjausalan työtehtävissä tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa?
Kettunen, Jaana (ELO-ryhmä; Työ- ja elinkeinoministeriö; Opetus- ja kulttuuriministeriö, 2023) -
Work Experience Placements in Lower Secondary Education in Nordic Countries
Kettunen, Jaana; Skovhus, Randi; Røise, Petra; Rosvall, Per-Åke; Einarsdóttir, Arnheiður; Eshaghbeigi-Hosseini, Mahtab (Stockholm University Press, 2023)Tämän artikkelin tarkoituksena on kuvata ja analysoida perusopetuksen työelämään tutustumisjaksoja Pohjoismaissa. Artikkeli keskittyy siihen, miten ja missä määrin perusopetuksen työelämään tutustumisjaksot on formalisoitu ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.