Autonimisen subjektiviteetin mahdollisuus : mimeettisyyden potentiaali Theodor W. Adornolla

Abstract

Tutkielmassani käsittelen subjektiviteetin muodostumista. Valistuksesta lähtien autonomisuuden ihanne on muokannut käsitystämme subjektista. Todellinen subjekti on järkensä ja tahtonsa voimalla toimistaan päättävä yksilö. Autonomisuuden ajatus merkitsee mahdollisuutta ylipäätään erottaa yksilöllisyys yhteisöllisyydestä. Yksilöllisyyden synty mahdollistaa subjektin erottautumisen paitsi yhteisöstään, myös ympäristöstänsä sanan laajassa merkityksessä. Työssäni tutkistelen yksilöllisyyden ajatuksen muodostumista ja sen seurauksia. Theodor W. Adornon mukaan luonnontieteellinen ja eksistentiaalinen ajattelu ovat epätosia yksipuolisuutensa vuoksi. Adorno vastustaa sekä ajatusta absoluuttisesta yksilöllisyydestä (eksistentialismi) että järjen objektiivisesta näkökulmasta (laskelmoivaksi järjeksi taantunut valistus). Molemmat ajatukset ovat valistuksen yksipuolisia perillisiä. Absoluuttisen yksilöllisyyden ongelmallisuus on sen objektittomuudessa ja objektiivisuuteen pyrkivän järjen ongelmallisuus on sen subjektittomuudessa. Adornon filosofia on hegeliläistä dialektisuuden korostuksessaan. Subjekti ja objekti ovat jatkuvassa, ratkeamattomassa dialektiikassa toistensa kanssa. Modernille tyypillisessä halussamme ylittää tämä dialektiikka ja yksinkertaistaa olemisemme teemme hallaa inhimillisyydellemme. Olemme rakentaneet autonomisuuden ihanteen, muttemme onnistu toteuttamaan sitä. Sikäli kuin emme ymmärrä yksilöllisyyden dialektista ydintä, emme ymmärrä itseämme emmekä toiseutta. Autonomisuuden tavoittelusta tulee patologista, mikä tekee paradoksaalisesti autonomisuuden saavuttamisen mahdottomaksi. Adorno tuo yksilön dialektisen ytimen esiin mimesiksen käsitteen kautta. Mimeettisyys on ominaisuus, joka merkitsee suuntautumista toiseuteen jäljittelemällä tätä. Adorno pyrkii hajottamaan subjektin ja objektin jäykkän raja-aidan asettamalla jäljittelyn yksilöllisyyden perustaksi. Adorno esittää autenttisuuden jargonin pyrkimyksenä peittää yksilöllisyyden mimeettinen ydin. Autonomisen subjektiviteetin realisoitumista ehkäisee jargonin retoriikka, joka uskottelee meidän jo saavuttaneen tämän modernia konstituoivan ihanteen. Tutkielmassani esittelen myös pedagogisen näkökulman autonomisen subjektiviteetin rakentumiseen. Kasvattajan ja opettajan on ymmärrettävä yksilöllisyytemme rajallisuus, mutta myös sen potentiaali kyetäkseen saattamaan kasvatettavan kohti autonomisuutta. Autonomian pedagogisen aspektin esille nostaminen konkretisoi Adornon ajattelua sikäli kuin se on mahdollista ja suotavaa. Tutkielmassani esitän autonomisen subjektiviteetin ehdoksi yksilön mimeettisyyden rakentavan toteutumisen. Toiseus on tunnustettava yksilöllisyyden lähtökohdaksi, muttei kuitenkaan yksilöä fatalistisesti määrääväksi ulkopuolisuudeksi. Filosofinen ymmärrys asiasta on ensi askel tälle prosessille. Aidon muutoksen on tapahduttava kuitenkin ennen kaikkea ei-käsitteellisellä tasolla.