Ympäristökysymyksen hallinta liikuntajärjestöissä : sisällönanalyysi lajiliittojen ympäristöasiakirjoista
Liikuntakulttuuri on viime vuosikymmenten aikana muuttunut paljon. Se on esimerkiksi monipuolistunut, kaupallistunut ja liikuntaa on yhä enemmän siirrytty harrastamaan keinotekoisiin olosuhteisiin kuten halleihin, liikuntakeskuksiin, tekolumiladuille tai golfkentille. Samalla liikuntaan liittyvä liikenne on lisääntynyt. Niinpä liikunnalla ja urheilulla on yhä enemmän ympäristövaikutuksia, jotka liikuntakulttuurissa on otettava huomioon. Toisaalta myös ympäristössä tapahtuvat muutokset vaikuttavat liikunnan harrastamiseen. Esimerkiksi ilmastonmuutos on jo vaatinut talvilajien harrastajilta ja palveluiden järjestäjiltä sopeutumista.
Tässä tutkimuksessa käsitellään ympäristökysymyksen hallintaa liikuntajärjestöissä. Tutkimuksen keskeisiä käsitteitä ovat ympäristöhallinta, ympäristöpolitiikka ja ekologinen modernisaatio. Aineistona on 16 lajiliiton 27 ympäristöasiakirjaa. Sisällönanalyysin avulla selvitetään millaisia ympäristöongelmien määritelmiä lajiliittojen ympäristödokumentit sisältävät, millaisia hallinnan menetelmät dokumenteissa esitetään ja miten dokumenteissa määrittyy liikuntajärjestöjen suhde ympäristöpolitiikkaan.
Ympäristöasiakirjojen analyysi osoittaa, että lajiliitot ovat tietoisia toimintansa ympäristövaikutuksista. Lajiliittojen ympäristöpolitiikka on hyvin lajikeskeistä. Lisäksi se on lajin tulevaisuuden olosuhteiden säilyttämistä ja lajin hyväksyttävyyden turvaamista. Lajiliitot ovat ympäristöajattelussa ja ympäristötyössä vielä alkutekijöissä mutta raameja on luotu. Laajamittaista ympäristöheräämistä lajiliittojen asiakirjoista ei ole luettavissa.
Lajiliittojen kirjaamat ympäristöhallinnan menetelmät keskittyvät suurelta osin yksilöiden käyttäytymiseen vaikuttamiseen esimerkiksi koulutuksen, kasvatuksen ja tiedotuksen keinoin. Puhtaamman teknologian käyttöönottoa ympäristöhallinnan menetelmänä pohdittiin asiakirjoissa vähän. Liikuntakulttuurin rakenteiden uudistamista laajassa mittakaavassa ei pohdittu juuri ollenkaan. Vain muutamassa liitossa on alettu arvioida lajikulttuurin rakenteiden ekologisuutta. Esimerkiksi Jääkiekkoliiton ympäristödokumentaatiossa pohditaan pelien muuttamista yhä enemmän turnausmuotoiseksi sekä varusteiden säilytysmahdollisuuksien järjestäminen halleilla, jolloin lajiin liittyvää runsasta autoilua voitaisiin vähentää.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29107]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Ympäristösosiologia
Valkonen, Jarno (Jyväskylän yliopisto, 2016) -
Kestävää kasvua vai ekokatastrofin torjuntaa? : diskurssianalyyttinen tutkimus YK:n kestävän kehityksen toimintaohjelmasta ja huippukokouksen dialogeista
Mikkola, Anna (2020)Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten talouskasvun ja ekosysteemin rajat nähdään olevan sovitettavissa yhteen. Tutkimuksessa tarkastellaan sitä, miten ympäristöongelmista ja talouskasvusta puhutaan YK:n ... -
China's economic, environmental and social development in crossfire : province-specific analysis of China's ecological modernization and sustainability
Häyhä, Laura (2014)Häyhä, Laura. China’s Economic, Environmental and Social Development in Crossfire – Province-specific Analysis of China’s Ecological Modernization and Sustainability. Master thesis. Autumn 2014. Supervisor: Pertti ... -
An economic tail wagging an ecological dog? : Well-being and sustainable development from the perspective of entangled history
Matero, Risto-Matti; Arffman, Atte (Routledge, 2024)The historical approach to planetary well-being provides an understanding of how environmental problems and climate crises run over time, entangled with chronic social (mal)developments and path dependencies. As humans and ... -
Ympäristöhallinto vastuullisen elämäntavan edistäjänä
Kiiskinen, Anna-Liisa (University of Jyväskylä, 2001)