Nationalismi retoriikan resurssina Chilen presidenttien linjapuheissa vuosina 1990-2005

Abstract

Tutkimuksessa tarkastellaan nationalismin roolia Chilen presidenttien linjapuheissa vuosina 1990–2005. Tarkoituksena on selvittää, miten Concertación-puolueliittouman presidentit hyödynsivät nationalismia retoriikkansa resurssina pyrkiessään legitimoimaan politiikkaohjelmiaan transitioajan Chilessä. Työssä kiinnitetään huomiota myös presidenttien argumentaatiotekniikoihin sekä menneisyyspolitiikkaan, jonka avulla maan synkkä lähihistoria pyrittiin sitomaan kansakuntanarraatioon. Aineiston lukutapa perustuu keskeisiltä osiltaan Chaïm Perelmanin argumentaatioteoriaan. Lisäksi puheisiin pureudutaan menneisyyspolitiikan ja mythopoeian (myyttien luominen) näkökulmasta. Aineistona on Patricio Aylwinin, Eduardo Frein ja Ricardo Lagosin presidenttikausien 21 de Mayo -puheet, joita on yhteensä 16 kappaletta. Vertailun vuoksi mukaan on otettu myös kolme kenraali Augusto Pinochetin puhetta sotilasvallan ajalta. Pinochetin valtakausi ei päättynyt autoritaarisen hallinnon romahtamiseen, minkä vuoksi Concertaciónin presidentit saivat transitioaikana vastaansa poliittisesti vahvan oikeiston, yhtenäiset asevoimat ja itsetietoisen liike-elämän. Chilen transitioprosessi olikin luonteeltaan maltillinen ja reformistinen; uudistusten läpivienti perustui suostutteluun ja konsensuksen luomiseen. Tämä oli olennainen syy, minkä vuoksi ”horisontaalisen toveruuden” tuottamiseen kykenevä nationalismi nousi retoriikan keskeiseksi resurssiksi. Tutkimuksen tuloksena selvisi, että puheissa rakentui uudenlainen banaali ja rauhanomainen versio chileläisestä nationalismista. Sitä käytettiin sovinnonteon, yksimielisyyden ja konsensuksen rakentamisen instrumenttina. Tutkimus osoittaa, että nationalismia voidaan hyödyntää aggressioon kiihottamisen lisäksi myös myönteisten asioiden ajamiseen, kuten kansanryhmien välisen sovinnon edistämiseen, demokratian puolustamiseen, tuloerojen madaltamisen perustelemiseen sekä monenkeskisen ulkopolitiikan legitimointiin. Pinochetin aikana omiin kansalaisiin kohdistuneen väkivallan legitimointiin käytetty militaristinen ja aggressiivinen nationalismi oli siis vain yksi versio chileläisestä nationalismista. Chileläisen nationalismin myönteisiä puolia ei ole aiemmin juuri tutkittu.