Motivoiva minuus : tutkielma moraalisen motivaation yhteydestä identiteettiin

Abstract

Tutkimuksessa tarkastellaan Richard Joycen moraalin evolutiiviseen alkuperään perustuvan moraaliskeptisistisen teorian, projektivismin, ja Charles Taylorin identiteettiä koskevan ajattelun mahdollisuutta tulla sovitetuksi yhteen moraalisen motivaation selittäjänä. Projektivistisen teorian mukaan moraalikäsityksemme eivät perustu niinkään maailman itsensä ominaisuuksiin, vaan mentaalisten tilojemme piirteisiin, jotka vaikuttavat havaintoihimme todellisuudesta. Joyce ei kuitenkaan kannata puhdasta non-kognitivismia, joka pitää moraaliarvostelmia vain tunteiden ja asenteiden ilmauksina. Joycen mukaan moraaliarvostelmiin sisältyy myös uskomuksia, mutta näillä uskomuksilla ei ole episteemistä oikeutusta, koska luonnonvalinnassa menestyminen on voinut perustua yhtä hyvin epätosiin uskomuksiin. Tämän vuoksi moraaliarvostelmia tulisi lähestyä pikemminkin instrumentaalisesta näkökulmasta.

Tutkimuksessa projektivistista teoriapohjaa täydennetään Charles Taylorin itsetulkinnallisuutta ja Bennett W. Helmin itsensä rakastamista koskevilla näkemyksillä. Taylorin mukaan ne moraaliarvot, jotka koemme tärkeimmiksi, muodostavat identiteettimme moraalisen ytimen. Tähän kokemukseen vaikuttavat sekä biologisten projisointitaipumustemme muodostama kuva keskeisimmistä arvoistamme että reflektiivinen harkinta – erityisesti se, millaisina moraalisina toimijoina haluamme itsemme nähdä.

Tutkimuksen johtopäätös on se, että moraalinen motivaatio riippuu ensinnäkin kokemastamme moraalisten huolenaiheiden toimintaan velvoittavasta voimasta. Tämä voima puolestaan edellyttää tiettyihin arvoihin identifioitumista eli halua nähdä itsemme tietynlaisina ihmisinä, mitä Helm kutsuu itsensä rakastamiseksi. Tämän seurauksena voidaan sanoa itsekkäiden ja epäitsekkäiden motiivien rajan hämärtyvän.