Laskentatoimi ja etiikka : vertailua rahastonhoitajien ja tilintarkastajien eettisten arvojen välillä
Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa tilintarkastajien ja rahastonhoitajien eettisyyttä kyselyhaastattelun keinoin. Lisäksi tavoitteena oli selvittää vastaajien saama eettinen koulutus ja sen vaikutukset heidän eettisyyteensä sekä aikaisempaan tutkimukseen perustuen, mitä eettisiä arvoja vastaajat pitivät tärkeimpinä ammattinsa kannalta. Kyselyyn vastasi yhteensä 75 henkilöä, joista 41 oli tilintarkastajia ja 34 rahastonhoitajia. Tutkimukseen valitut henkilöt edustivat eri organisaatioita kattavan kokonaiskuvan saamiseksi kahdelta toimialalta.
Tutkimus on luonteeltaan pääpainoisesti kvantitatiivinen, mutta siitä voidaan löytää myös kvalitatiivisia piirteitä. Vastaukset analysoitiin PASW Statistics 18 -ohjelman avulla. Haastattelujen perusteella löydettiin tutkimusongelmia avaavia tuloksia. Kahden ammattiryhmän eettisessä käyttäytymisessä ei havaittu suurta eroa, mutta rahastonhoitajien voitaisiin sanoa olevan opportunistisempia tilintarkastajiin verrattuina. Toisin sanoen heidän riskinottokykynsä on parempi. Eettisen koulutuksen havaittiin tuottavan eettisempiä vastauksia, jos koulutusta oli saatu paljolti. Aikaisempaan tutkimukseen perustuva arvokysely teki selvän eron poliisien ja rahastonhoitajien ammatin välille. Tilintarkastus sijoittui vastauksissa näiden kahden ammatin välimaastoon. Ammattien väliset arvoerot olivat suurimmillaan tuloksellisuudessa, joka oli rahastonhoitajille tärkeää.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29739]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Näkemyksiä tilintarkastuksen laatuun liittyvistä odotuksista tilintarkastajien ja kuntien välillä
Hannukainen, Ville (2021)Tämän tutkimuksen tavoitteena on muodostaa kokonaiskäsitys tekijöistä, joiden perusteella kuntien tilintarkastusta suorittavat tilintarkastajat ja tarkastuksen kohteena olevat kunnat odottavat hyvän laadun muodostuvan. ... -
Tilintarkastuksen ulkoinen laadunvalvonta Suomessa : tilintarkastajien kokemuksia ja kehitysehdotuksia
Joronen, Elmeri (2020)Tilintarkastuksen ulkoinen laadunvalvonta on tilintarkastusalaa puhuttava ja ajankohtainen aihe. Tilintarkastuksen ulkoinen laadunvalvonta on siirtynyt Patentti- ja rekisterihallituksen alaisuuteen vuonna 2016, jonka ... -
Metaeettisiä huomioita Hannah Arendtin myöhäistuotannosta
Huhtanen, Petri (2019)Tutkielman tehtävänä oli selvittää, onko Hannah Arendtin moraalia käsittelevästä myöhäistuotannosta löydettävissä moraalirealismin kanssa yhteensopivia piirteitä. Välillisesti pyrkimyksenä oli osallistua myös keskusteluun ... -
Eettinen kuormittuneisuus ja eettisten dilemmojen sisällöt kunta-alan hoitohenkilöstöllä
Grönroos, Maarit; Hirvonen, Anna (2012)Tutkimuksessa tarkasteltiin kunta-alan hoitohenkilöstön eettistä kuormittuneisuutta ja eettisten dilemmojen sisältöjä kahden eri dilemmatyypin suhteen. Eettistä kuormittuneisuutta kuvattiin eettisten dilemmojen useudella ... -
Eettinen kuormittuneisuus ja eettisten dilemmojen sisällöt kaupunkiorganisaation eri ammattiryhmillä
Grönroos, Maarit; Hirvonen, Anna; Feldt, Taru (Jyväskylän yliopisto, 2012)
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.