The effects of inbreeding on mating success and offspring production of males and females in a Drosophila littoralis population
Tekijät
Päivämäärä
2011Sisäsiitoksella, eli pariutumisella lähisukulaisten kesken, on monia negatiivisia vaikutuksia sekä populaation että yksilön kelpoisuudelle. Sisäsiitos lisää homotsygotiaa ja mahdollistaa siten väistyvien haitallisten mutaatioiden ilmentymisen fenotyypissä sekä estää heterotsygotiasta johtuvaa paremmuutta lokuksissa, joissa on ylidominanssia. On osoitettu, että sisäsiittoisuus voi vaikuttaa koiraisiin ja naaraisiin eri tavalla siten, että toinen sukupuolista kärsii sisäsiitoksesta toista enemmän. Jotkut tutkimukset ovat näyttäneet, että sisäsiittoisuudella on voimakkaampi negatiivinen vaikutus koiraiden kuin naaraiden lisääntymiskykyyn, kun taas toiset osoittavat että naaraat kärsivät enemmän sisäsiitoksen seurauksena. Tutkimukseni tarkoituksena on selvittää löytyykö sukupuolten väliltä eroja sisäsiitoksen vaikutuksessa lisääntymismenestykseen. Tutkin sisäsiitoksen vaikutuksia pariutumismenestykseen ja jälkeläistuottoon Drosophila littoralis – mahlakärpäspopulaatiossa kahdessa erillisessä kokeessa. Sisäsiitos alensi merkittävästi jälkeläistuottoa naarailla, kun taas sisäsiitoksen vaikutukset koiraiden jälkeläistuottoon olivat lievempiä, joskin negatiivisia. Tämä viittaa siihen, että naaraiden lisääntymismenestys kärsii enemmän sisäsiitoksen vaikutuksesta kuin koiraiden. Nämä tulokset ovat yhteneväisiä sen kanssa, että naaraat panostavat enemmän lisääntymiseen ja sisäsiitoksella voi siten olla enemmän negatiivisia vaikutuksia naaraiden kuin koiraiden lisääntymiseen. Myös sisäsiittoisten naaraiden pariutumismenestys oli heikompi kuin ei-sisäsiittoisten naaraiden, mikä vahvistaa päätelmää että naaraiden lisääntymiskyky vaarantuu sisäsiitoksen negatiivisten vaikutusten takia. Sisäsiittoisten naaraiden alhaisempi lisääntymismenestys tuo esille mielenkiintoisen näkökulman sukupuolten rooleista pariutumisessa. Vaikka naaraita pidetään usein koiraita valikoivampana sukupuolena pariutumistilanteessa, myös koiraat voivat valita parinsa naaraiden ominaisuuksien mukaan. Koiraat voivat yrittää maksimoida oman lisääntymismenestyksensä olemalla valikoivampia parinvalinnan suhteen kuin mitä aiemmin on ajateltu. Koiraat voivat myös hyötyä valikoivasta käyttäytymisestä oletettua enemmän. Sisäsiittoisuus ei heikentänyt merkittävästi koiraiden pariutumismenestystä. Nämä tulokset herättävät monia mielenkiintoisia kysymyksiä sukupuolten rooleista lisääntymisessä ja sisäsiitoksen sukupuoleen perustuvista eroista.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
The effects of inbreeding, crossbreeding and stress on metabolic rate in Drosophila littoralis
Honkola, Terhi (2009) -
Fitness and viability of small populations : the effects of genetic drift, inbreeding, and interpopulation hybridization
Pekkala, Nina (University of Jyväskylä, 2012) -
The Demographic Costs of Sexually Antagonistic Selection in Partially Selfing Populations
Olito, Colin; de Vries, Charlotte (University of Chicago Press, 2022)When selection differs between the sexes, genes expressed by both males and females can experience sexually antagonistic (SA) selection, where beneficial alleles for one sex are deleterious for the other. Classic population ... -
Laboratory relationships between adult lifetime reproductive success and fitness surrogates in a Drosophila littoralis population.
Pekkala, Nina; Kotiaho, Janne Sakari; Puurtinen, Mikael (Public Library of Science, 2011)The difficulties in measuring total fitness of individuals necessitate the use of fitness surrogates in ecological and evolutionary studies. These surrogates can be different components of fitness (e.g. survival or fecundity), ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.