Pako hämärään : fantastisen ja mimeettisen suhteet lajiin ja rakenteeseen Johanna Sinisalon romaanissa Ennen päivänlaskua ei voi

Abstract

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen fantastisen ja mimeettisen toimintaa Johanna Sinisalon romaanissa Ennen päivänlaskua ei voi (2000). Erityisesti huomioni kiinnittyy fantastisen ja mimeettisen rooleihin lukijan ja tekstin välisissä suhteissa, teoksen rakenteessa sekä teoksen lajin muodostumisessa. Tarkasteluni teoreettisena lähtökohtana on Gilles Deleuzen aktuaalisen ja virtuaalisen käsitteiden hahmottelema ontologia. Tutkimuskohteeni Ennen päivänlaskua ei voi houkuttaa tällaiseen luentaan erilaisia rajapintoja käsittelevän tematiikkansa ja rakenteensa vuoksi. Tärkeimpinä työkaluinani toimivat fantastisen ja mimeettisen käsitteiden lisäksi deleuzelainen toiston käsite.

Yksi tavoitteista on huolellisen analyysin ohella arvioida kriittisesti valitsemieni käsitteiden mahdollisuuksia ja rajoitteita tämänkaltaisessa tutkimuksessa. Toinen tavoite on tarkastella kriittisesti tutkimuskohteen kykyä avata uusia tiloja ja näköaloja erityisesti rakenteensa ja lajinsa avulla. Fantastinen ja mimeettinen osoittautuvat huomattavan poleemisiksi käsitteiksi, joiden käyttäminen yksin analyysin työvälineenä on varsin haasteellista. Selväksi käy myös, että vaikka ne kuvaavat hyvin joitakin kirjallisen fiktion ilmiöitä, kuten lukijan kytköksiä tekstin virtuaaliseen todellisuuteen, ne menettävät toimivuuttaan jos aktuaalisen todellisuuden ensisijaisuus virtuaaliseen nähden kyseenalaistetaan. Tällöin erityisen käyttökelpoiseksi osoittautuu deleuzelainen toiston käsite.

Ennen päivänlaskua ei voi:n analyysi osoittaa teoksen rakenteen olevan paljon yksiulotteisempi ja konventionaalisempi kuin päällepäin näyttää. Teoksen rakenne ei yllä sen käsittelemän tematiikan tasolle uusien avauksien luonnissa, mikä saattaa johtaa varomattoman eräänlaiseen perspektiiviharhan: haluun nähdä teoksen kokeellisempana kuin se on. Sen sijaan Päivänlaskun sisältämien genrepiirteiden lähiluku valitsemieni käsitteiden ja teoreettisen viitekehyksen kautta osoittautuu varsin kiinnostavaksi, ja tätä kautta onkin mahdollista avata tuoreita näkökulmia sekä teoksen tematiikkaan että lajiluentaan. Totean Päivänlaskun taipuvan niin spekulatiivisen fiktion, kauhun kuin realisminkin suuntaan mutta teoksen tematiikan tasolla lähestyttävän postmodernistisen tradition jäävän varsin etäiseksi.