Duurin epäkonventionaalinen käyttö Ennio Morriconen musiikissa elokuvassa

Abstract

Tutkimuksessa tarkasteltiin, miten duurisävellajissa menevä musiikki voi välittää melankolisen emootion. Tutkimus sivusi aiheita kuten mihin konventio duuri-iloinen molli-surullinen perustuu, sävellajin tulkinnan konvention kulttuurisidonnaisuus vs. universaalisuus sekä kuvan ja musiikin suhde elokuvan kontekstissa. Tutkimuksen viitekehys oli lännenelokuva Hyvät, pahat ja rumat ja sen sisällä melankolinen balladi La Storia Di Un Soldato, joka menee D-duurissa. Menetelmänä oli kappaleesta tehdyn partituurin tutkiminen, jonka perusteella tehtiin lähdekirjallisuuteen nojaten musiikkitieteellisiä havaintoja siitä, mitkä musiikilliset tekijät mahdollistavat duurin käytön melankolisessa balladissa. Tuloksissa havaittiin, että hidas tempo, laulun käyttö, alaspäiset melodiankulut sekä viulun tuoma melankolinen ulottuvuus viestivät musiikissa surullista emootiota riippumatta siitä, onko kyseessä molli- vai duurisävellaji. Duurissa menevän musiikin melankolia vaikuttaa tutkimuksen valossa olevan erilaista kuin vastaavasti mollin yksiselitteinen melankolia: duurin melankolia perustuu nostalgiseen kaipuuseen, mikä saadaan aikaan esimerkiksi sopivia sointutehoja käyttämällä, kuten sekstisointu ja duurisuurseptimisointu.