Lihavuuden biopoliittinen haltuunotto : Suomen Lääkärilehden tekstit lihavuudesta vuosilta 1995-2008 medikalisoituneessa kulttuurissa

Abstract

Tutkielmassa käsitellään Suomen Lääkärilehden (n=47) kirjoittelua lihavuudesta ja ylipainosta vuosien 1995-2008 väliseltä ajalta. Varsinainen tutkimustehtävä on kahtalainen: tutkimuksessa keskitytään siihen millaisia hegemonisia diskursseja terveysalan asiantuntijat tuottavat Suomen Lääkärilehden lihavuuspuheessa. Toisekseen tarkastellaan, miten esiin nostetuilla hegemonisilla diskursseilla pyritään kontrolloimaan ihmisten elämänkäytäntöjä. Huomio kohdistuu erityisesti lihavuuden ja ruumiillisuuksien hallinnan käytäntöihin, joilla terveysammattilaiset pyrkivät vaikuttamaan ihmisten tapoihin orientoitua elämäänsä.

Tutkimuksen teoreettis-metodologiset ratkaisut pohjautuivat sosiaalisen konstruktionismin perinteeseen. Lihavuuskirjoittelua analysoitiin Norman Fairclough´n kriittisen diskurssianalyysin avulla, jossa kieltä ei nähdä neutraalina tai tilanteisena todellisuuden kuvauksena, vaan ideologisesti virittyneiden ajattelutapojen tuotoksena. Tutkimuksen keskeisin käsitteistö mukaili Michel Foucault'n biovallan tematiikkaa, jonka perustana on ajatus ruumiiden kontrolloinnista. Biovallan tarkastelua jalostettiin medikalisaation – eli elämänalueiden lääketieteellistymisen avulla, jolloin biovalta näyttäytyi ihmiselämään kiinnittyvänä, medikaalisena asiantuntijakontrollina.

Tutkimustuloksiksi muodostui kaksi hegemonista metadiskurssia – medikaalinen ja yhteiskunnallinen. Metadiskurssit rakentuivat neljästä aladiskurssista, jotka olivat riskin faktuaalistamisen ja kulttuurisen rapautumisen diskurssit sekä psykologinen ja yhteiskuntapoliittinen diskurssi. Diskursseissa lihavuudesta konstruoitiin – medikaalisia tekniikoita ja asiantuntijuutta hyödyntäen – keskeinen ihmisten vitaalisuutta uhkaava elementti, joilla elämänkäytäntöihin puuttuminen oikeutettiin. Lisäksi diskurssien yhteisvaikutuksesta muodostui yhtenäinen diskurssikoalitio, eli somaattisen subjektiuden diskurssi, jonka funktio oli opettaa väestöä ruumiinkunnon ylläpitoon, ts. tuottaa vastuullistettuja – ruumistietoisia subjekteja. Johtopäätöksenä todettakoon, että lihavuus näyttäytyi sekä kulttuurisen epäjärjestyksen, että yksilöllisen elämän kontrolloimattomuuden representaationa. Medikaalinen kontrolli medikalisoi – ei vain lihavuutta – vaan koko ruumiillisen olemisemme siten, että ehdollistuisimme jatkuvaan, elämänmittaiseen ruumiintarkkailuun.