Maailmanpankki on ehkä merkittävin kehitysyhteistyön määrittelijä ja yhdessä toisen
Bretton Woods -instituution, Kansainvälisen valuuttajärjestön IMF:n kanssa huomattava tekijä globaalissa talousjärjestelmässä. Instituutiot myöntävät talouspoliittisesti ehdollistettuja lainoja kehitysmaille, jotta ne pystyisivät kohentamaan elinolojaan sekä turvaamaan talouskasvun ja sitä myötä vähentämään köyhyyttä. Tutkimuksessani käyn läpi Bretton Woods- instituutioiden, etenkin Maailmanpankin, tapaa vähentää köyhyyttä kehitysmaissa. Tarkastelen, millaiseen ajatusmaailmaan sen voidaan katsoa perustuvan ja miten nykyinen, uusliberaali kehityspolitiikkaa on muotoutunut.
Yksinkertaisin kysymys on, pystyykö Maailmanpankin harjoittama, uusliberaaliin
agendaan perustuva politiikka vähentämään köyhyyksiä ja minkälaisia muita vaikutuksia sillä on. Tutkimuksen johtoajatuksena on havainto, että köyhien määrä on pysynyt tasaisena kaikkialla muualla paitsi Intiassa ja Kiinassa eli maissa, joissa Maailmanpankk
i aktiivisesti toimii. Tutkimukseni aluksi käyn kappaleessa kaksi ensin läpi Bretton Woods -instituutioiden historiaa, rakennetta ja päämääriä, jotka liittyvät läheisesti globalisaation käsitteeseen. Sen jälkeen kappaleessa kolme esittelen erilaisia näkemyksiä globalisaatiosta ja sen yhteydestä uusliberalismiin ja köyhyyteen. Pyrin vastaamaan kysymykseen, onko
uusliberalismi edelleen voimissaan, vai onko globalisaatiossa siirrytty vaiheeseen, jossa ei ole enää relevanttia puhua uusliberalismista.
Kappaleessa neljä pyrin esittelemään kehitysmaita yhdistäviä ja erottavia tekijöitä, niiden ongelmia sekä köyhyyteen ja kehitykseen liittyviä kysymyksiä. Kappaleessa viisi pyrin osoittamaan eri lähteiden avulla, mikä on Maailmanpankin fokus köyhyydenvastaisessa taistelussa ja minkälaisia lähtöoletuksia se pitää sisällään. Tarkastelen ensin käännettä 1980-luvun markkinafundamentalismiin ja sen asteittaista lieventymistä kohti 1990-luvun loppua. Yksitystäminen, budjettikuri ja julkisen sektorin leikkaukset saivat huonon kaiun niiden negatiivisten ulkoisvaikutusten vuoksi. Edellä mainituista syistä pyrin tekemään johtopäätöksiä siitä, onko Maailmanpankin nykyään harjoittamassa politiikassa havaittavissa todellista eroa 1980-luvun markkinafundamentalismiin.
On tärkeää kysyä, kykeneekö Maailmanpankin nykyinen politiikka vastaamaan tämän
vuosituhannen asettamiin haasteisiin köyhyyden saralla, sillä 60 vuoden jälkeen
Maailmanpankki on kokeillut useanlaista erilaista politiikkaa, kuitenkaan tähän päivään mennessä pääsemättä tavoitteeseensa, eli köyhyyden poistamiseen. Lopuksi voidaan esittää kysymys, ovatko epäonnistumiset instituutioiden oman politiikan syytä vai pohjautuuko nykyinen globalisaatiovetoinen kehitysmalli kestämättömille esioletuksille.
...
