Trobriand-saarilta internetiin : antropologisen kenttätyön haasteita virtuaalisessa ympäristössä
Haverinen, A. (2009). Trobriand-saarilta internetiin : antropologisen kenttätyön haasteita virtuaalisessa ympäristössä. J@rgonia, 7 (16), 1-25. Retrieved from http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-200912214569
Julkaistu sarjassa
J@rgoniaTekijät
Päivämäärä
2009Tekijänoikeudet
© Haverinen, 2009. Julkaistu Creative Commons Attribution 4.0. International -lisenssillä.
Internet kehitettiin alun perin 1960-luvulla puolustus- ja tiedustelupalvelujen tarpeisiin, mutta 1980-luvulla kehitettyjen visuaalisten käyttöliittymien ansiosta siitä on tullut yhä tärkeämpi osa länsimaisen ihmisen arkipäivää. Vaikutukset sosiaaliseen ja kulttuuriseen kanssakäymiseen ovat olleet mittavia, minkä vuoksi myös sosiaali- ja kulttuuritieteet ovat olleet kiinnostuneita siitä mitä ihmiset tekevät internetissä. Kansainvälisesti virtuaaliantropologista tutkimusta on tehty jo 1990-luvun alusta saakka, mutta Suomessa marginaalisesti vasta 2000-luvulla. Ennakkoluulot virtuaalista kenttätyötä kohtaan saattavat olla tutkimuksen vähäisyyden syynä, minkä vuoksi artikkelissa tuodaan esille ne yhtäläisyydet ja eroavaisuudet, jotka perinteiseen ja virtuaaliseen kenttätyöskentelyyn kuuluvat. Haverinen tarkastelee aihetta virtuaalisia muistomerkkisivustoja koskevan pro gradu -työnsä sekä virtuaalietnografiaa, virtuaalisen havainnoinnin ja virtuaalisten aineistojen eettisyyttä koskevan kansainvälisen tutkimuksen pohjalta.
...
Julkaisija
Historian ja etnologian laitoksen tutkijat ry, Jyväskylän yliopistoISSN Hae Julkaisufoorumista
1459-305XMetadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- J@rgonia [303]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Havainnointi ja haastattelu
Hämeenaho, Pilvi; Koskinen-Koivisto, Eerika; Mäkinen, Minna; Väkeväinen, Nina (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2022) -
Johdanto : Menetelmäkirjan logos
Fingerroos, Outi; Kajander, Konsta; Lappi, Tiina-Riitta (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2022) -
Kulttuurien tutkimuksen menetelmät
Fingerroos, Outi; Kajander, Konsta; Lappi, Tiina-Riitta (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2022)Mitä kulttuuri merkitsee tieteellisenä käsitteenä ja tutkimuskohteena? Minkälaisista lähtökohdista kulttuurien tutkijat teoretisoivat, tekevät havaintoja kenttätöissä, analysoivat aineistoja sekä kirjoittavat ihmisistä, ... -
Kenttätyön lähteillä : katsaus kvalitatiivisen tutkimuksen perusteisiin
Rautiainen, Pirjo (Historian ja etnologian laitoksen tutkijat ry, Jyväskylän yliopisto, 2007) -
Vanhempien kasvatustyylit, huoli lasten internetin käytöstä, internetiin liittyvät rajoitukset ja lasten internetin käyttö
Vaija, Maarit (2015)Tämä pro gradu -tutkielma toteutettiin Suomen Akatemian rahoittaman Alkuportaat tutkimuksen toisen vaiheen aineiston pohjalta. Tarkoitus oli selvittää kuudesluokkalaisten lasten netin käyttöä, heidän vanhempiensa huolta ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.