Tekniikoita digitaalisten valokuvien aitouden arvioimiseen
Ollari, Ilkka
Tietojärjestelmätieteen kandidaatintutkielma / Ilkka Ollari
Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2009, 28 s.
Kandidaatintutkielma
Digitaalisten valokuvien muokkaamisesta on tullut hyvin helppoa ja yleistä, mikä on
osaltaan johtanut valokuvien luotettavuuden heikentymiseen. Tässä tutkielmassa
käsittelen kirjallisuuskatsauksen pohjalta erilaisia valokuvien aitouden arvioimiseen
tarkoitettuja tekniikoita. Tutkin mm. sitä, kuinka luotettavasti kyseisillä tekniikoilla
valokuvien aitous voidaan varmistaa, ja minkälaisia rajoitteita eri tekniikoilla on.
Tekniikat voidaan jakaa aktiivisiin ja passiivisiin. Ensin mainitusta ryhmästä käsittelen
vesileimoja, jotka ovat merkittävin aktiivisten tekniikoiden alalaji. Niiden toiminta
perustuu siihen, että kohteena olevaan kuvaan upotetaan jonkinlainen
normaalitarkastelussa näkymätön tunnus, jonka avulla kuvan aitous voidaan
myöhemmin todentaa. Vesileimatekniikoiden avulla valokuvien aitous voidaan
varmistaa suhteellisen luotettavasti ja tarkasti, mutta ne soveltuvat tietenkin ainoastaan
vesileimalla varustettuihin kuviin. Näin ollen valtaosa olemassa olevista kuvista jää
niiden käyttöalan ulkopuolelle. Vesileimatekniikoista on esitetty lukuisia toteutuksia,
mutta esitän tässä tutkielmassa niiden yleisen toimintaperiaatteen sekä tärkeimpiä
ominaisuuksia. Passiivisten tekniikoiden ajatuksena puolestaan on se, että tutkittavasta
kuvasta ei yleensä tarvita mitään ennakkotietoa, vaan aitouden arviointi perustuu
esimerkiksi tilastolliseen päättelyyn. Valokuvien aitous voidaan optimaalisissa
olosuhteissa todentaa myös erilaisten passiivisten tekniikoiden avulla, mutta niiden
käyttöön liittyy suhteellisen paljon epävarmuustekijöitä. Passiivisia tekniikoita
yhdistelemällä voidaan kuitenkin päästä huomattavasti tarkempiin tuloksiin. Esittelen
kuusi erilaista passiivista tekniikkaa, jotka voidaan jaotella sen mukaan, perustuvatko ne
pikselitason havaintoihin, kameran ominaisuuksiin vai tiettyyn tiedostomuotoon. Sekä
vesileimatekniikoita, että passiivisia tekniikoita vastaan on kehitetty erilaisia
vastatoimia, eli hyökkäyksiä. Yleisesti ottaen passiiviset tekniikat ovat alttiimpia
vastatoimille
...
Metadata
Show full item recordCollections
- Kandidaatintutkielmat [5316]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Digitaalisten kuvaväärennösten tunnistaminen JPEG-pakkausta hyödyntäen
Ollari, Ilkka (2010)Digitaalisten valokuvien muokkaamisesta on tullut hyvin helppoa ja yleistä, mikä on nostanut esille huolen valokuvien uskottavuudesta. Ongelman ratkaisuksi on esitetty erilaisia tekniikoita, joilla valokuvien aitoutta ... -
Hypervisor-assisted Atomic Memory Acquisition in Modern Systems
Kiperberg, Michael; Leon, Roee; Resh, Amit; Algawi, Asaf; Zaidenberg, Nezer (SCITEPRESS Science And Technology Publications, 2019)Reliable memory acquisition is essential to forensic analysis of a cyber-crime. Various methods of memory acquisition have been proposed, ranging from tools based on a dedicated hardware to software only solutions. Recently, ... -
Biometrics as an alternative to passwords for older users
Hämäläinen, Noora (2015)Tämän kirjallisuuskatsauksena toteutetun kandidaatin tutkielman tarkoituksena on selvittää, että voisivatko biotunnisteet tarjota mielekkään vaihtoehdon salasanoille. Tutkielma keskittyy tarkastelemaan edellä mainittua ... -
Kohti parempaa tietoturvaa : tutkimus monivaiheisesta tunnistautumisesta
Tulisalo, Jooel (2020)Keskustelu tietoturvallisuudesta on lisääntynyt viime aikoina runsaasti. IT-alan ammattilaisten keskuudessa on vahva konsensus siitä, että salasana on riittämätön mekanismi tietoturvalliseen autentikointiin. Tässä pro gradu ... -
IAM : digitaaliset identiteetit, tunnistautumis- ja todennusmenetelmät
Rytkönen, Janne (2016)Identiteetti- ja pääsynhallinta käsitteet alkoivat yleistyä vuoden 2000 jälkeen. Aihe jakautuu identiteettihallintaan ja pääsynhallintaan. Identiteetinhallinta voidaan jakaa käyttäjähallintaan ja keskitettyyn käyttäjähakemistoon. ...