Verkkoteorian käyttö ihmisen pitkäkestoisen muistin toiminnan kuvauksessa
Tekijät
Päivämäärä
2007Pääsyrajoitukset
Luettavissa tekijänoikeudellisista syistä vain Jyväskylän yliopiston Tietojenkäsittelytieteiden laitoksella.
Tämän työn tavoitteena on löytää pelkistetty, kuvaava ja matemaattisen
mallintamisen mahdollistava esitysmuoto ihmisen pitkäkestoisen muistin
kuvaamiseen. Verkkoteoria on tällaiseen mallintamiseen sopiva työkalu. Tämä
työ perustuu kirjallisuuskatsaukseen, jonka avulla on selvitetty millaisilla
malleilla ihmisen pitkäkestoisen muistin rakennetta ja toimintaa on kuvattu.
Kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on ollut löytää kattava malli ihmisen
pitkäkestoisen muistin kuvaamiseen. Tarkoituksena on ollut verrata tämän
mallin yhtäläisyyksiä verkkoteoriaan. Kirjallisuuskatsauksen tuloksena ei
ilmennyt yhtä kattavaa kuvaustapaa, mutta katsauksen pohjalta voidaan
havaita, että useissa pitkäkestoisen muistin kuvauksissa on käytetty verkkoja
tai niiden kaltaisia rakenteita. Tässä työssä pohditaan voiko verkkoteorialla
kuvata muistin toimintaa. Työn loppuosassa on kuvattu muistin toimintaa
verkkoteorian avulla.
Työssä on esitelty ensin verkkoteorian keskeisiä käsitteitä. Tavoitteena on ollut
esittää verkkoteoria siten, että sitä pystyvät ymmärtämään myös sellaiset
lukijat, joilla ei ole vahvaa matemaattista taustaa. Näiden perustietojen avulla
lukijalla on mahdollisuus ymmärtää verkkoteorian käsitteistöä. Työssä on myös
esitelty pääpiirteittäin ihmisen muistin eri osajärjestelmät.
Johtopäätöksenä voidaan todeta, että verkkoteoria tarjoaa välineitä
pitkäkestoisen muistin rakenteen kuvaukseen ja sen toiminnan tutkimiseen.
Aiheesta olisi syytä tehdä jatkotutkimusta.
Haapsaari, Ville Jussi Sameli
Tietojärjestelmätieteen kandidaatintutkielma / Ville Haapsaari
Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2007.
31 s.
Verkkoteorian käyttö ihmisen pitkäkestoisen muistin toiminnan kuvauksessa
Kirjallisuuskatsaus ihmisen pitkäkestoisen muistin rakenteen ja toiminnan
kuvauksen malleista sekä selvitys verkkoteorian käytön mahdollisuuksista
pitkäkestoisen muistin rakenteen ja toiminnan kuvaamisessa.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [5358]
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Miksi muistaa? : muistin politiikan ja etiikan kysymyksiä
Suni, Jari (2008)Tutkielma käsittelee sitä, minkä takia menneisyyden muistaminen on tärkeää. Tarkoituksena on selvittää muistin politiikan ja muistin etiikan ilmiöitä yhteiskuntafilosofisella tasolla. Menneisyyden käsittelyllä on vaikutusta ... -
Graph-based exploration and clustering analysis of semantic spaces
Veremyev, Alexander; Semenov, Alexander; Pasiliao, Eduardo L.; Boginski, Vladimir (SpringerOpen, 2019)The goal of this study is to demonstrate how network science and graph theory tools and concepts can be effectively used for exploring and comparing semantic spaces of word embeddings and lexical databases. Specifically, ... -
Työmuistiprosessointi lisätyssä todellisuudessa : tarkkaavuuden ja työmuistikapasiteetin vaikutus visuaalisen informaation prosessointiin
Saikko, Jani (2020)Lisätyn todellisuuden laseja käytettäessä graafiset objektit nähdään havaintokentässä reaalimaailman näkymän päällä. Täten ohjeita katsottaessa ei tarvitsisi lähtökohtaisesti pyrkiä muistamaan tehtävän suoritusvaiheita ... -
Sävelten voima : musiikin vaikutukset aivojen plastisuuteen ja pitkäkestoiseen muistiin
Paakki, Anna (2024)Musiikilla on vahva vaikutus ihmisiin iästä riippumatta ja musiikin kuuntelu voi nostaa mieleen tiettyjä tapahtumia, paikkoja tai ihmisiä, joihin sen luomat tunneyhteydet liitetään. Musiikki voi toimia tietynlaisena ... -
Työmuistin ja lyhytkestoisen muistin yhteys aritmeettiseen sujuvuuteen alkuopetusiässä
Granberg, Annaleena (2017)Tämä tutkimus tarkasteli lasten työmuistin ja lyhytkestoisen muistin toiminnan yhteyttä heidän aritmetiikan sujuvuutensa. Työmuisti on todettu yhdeksi aritmetiikan sujuvuuden taustalla vaikuttavaksi tekijäksi, mutta ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.