Asymmetrical lower-limb muscle strenght deficit in older people

Abstract

The aim was to study causes and consequences of asymmetrical strength deficit, i.e. difference in muscle strength between the lower-limbs, and the effects of progressive resistance training in clinical and non-clinical populations of older people.Data of three larger studies were used. Healthy 63-75-year-old women (n=403-419), 73-96-year-old women 1-13 weeks after hip fracture (n=43), and 60-85-year-old men and women ½-7 years after hip fracture (n=79) were studied. A randomized controlled trial of strength-power training aiming to reduce the lower-limb side-to-side difference was performed (n=46). Leg extension power, isometric knee extension torque, rate of force development, walking and stair climbing speed, balance, lower-limb pain, and lower-limb disease and injury burden were assessed. Injurious falls were followed-up for 1 year.In healthy women, the side-to-side difference in lower-limb power was on average 15%. After hip fracture, the fractured limb was significantly weaker than the non-fractured limb. A large side-to-side difference in power was associated with mobility and balance limitations in healthy older women and women with a recent hip fracture. In the first 3 months, the improvement in power of the fractured limb correlated with improved mobility function. Years after the fracture, half of the patients had a consistent strength deficit on the fractured side. Pain, and disease and injury burden affecting the non-fractured lower-limb reduced the side-to-side difference, resulting in poor strength in both lower-limbs. The training was feasible and improved muscle strength, especially in the weaker lower-limb. The side-to-side difference, mobility and balance were not clearly affected, but perceived difficulty in outdoor mobility and daily activities decreased. The study stresses the importance of regaining muscle strength after lower-limb injury such as hip fracture. In addition to poor strength, a considerable side-to-side strength difference compromises mobility and balance in older people. To prevent mobility limitation and falls, multi-component rehabilitation programs including progressive resistance training should be studied.

Erja Portegijs havaitsi, että toisen jalan heikko lihasvoima hankaloittaa iäkkäiden ihmisten liikkumista ja tasapainon ylläpitämistä. Lisäksi niillä iäkkäillä naisilla, joilla on suuri jalkojen lihasvoiman ero, on kohonnut riski toistuviin vammoja aiheuttaviin kaatumisiin. Jalkojen lihasvoiman ero on yleistä iäkkäillä naisilla. Ero saattaa syntyä jalan kivun, sairauksien tai vammojen seurauksena.- Intensiivinen voimaharjoittelu lisää jalkojen lihasvoimaa ja vähentää liikkumiskyvyn vaikeuksia lonkkamurtuman kokeneilla henkilöillä. Lonkkamurtuman jälkeisen kuntoutuksen tulisi sisältää nousujohteista voimaharjoittelua ja kivunlievitystä, Portegijs suosittaa.Lihasvoima ja voimantuottoteho heikkenevät iän myötä. Vähäinen fyysinen aktiivisuus, kipu, sairaudet ja vammat heikentävät lihasvoimaa entisestään. Iäkkäillä ihmisillä jalkojen heikko lihasvoima on yhteydessä heikentyneeseen liikkumiskykyyn sekä liikkumiskykyyn liittyviin toiminnanvajauksiin.- Esimerkiksi lonkkamurtuman jälkeen jalkojen lihasvoima on yleisesti heikko ja liikkumiskyvyn vaikeudet ovat yleisiä. Jopa vuosia lonkkamurtuman jälkeen murtunut jalka on toista jalkaa selvästi heikompi, Portegijs kertoo.Niillä lonkkamurtuman kokeneilla henkilöillä, joiden jalkojen lihasvoimassa ei ollut eroa tai joilla murtuneen raajan sijaan toinen jalka oli heikompi, oli enemmän kipuja, nivelvaivoja ja vammoja toisessa raajassa. Näillä henkilöillä lihasvoima oli heikentynyt molemmissa jaloissa.Jalkojen toispuolinen lihasvoiman heikkous on yhteydessä hidastuneeseen kävelynopeuteen ja heikentyneeseen tasapainoon. Lisäksi niillä iäkkäillä naisilla, joilla oli suuri lihasvoiman puoliero, oli kaksinkertainen riski toistuviin vammoja aiheuttaviin kaatumisiin verrattuna niihin naisiin, joilla ero oli pienempi. Ensimmäisen kolmen kuukauden aikana lonkkamurtuman jälkeen raajojen suuri lihasvoiman ero johti hitaaseen portaiden nousunopeuteen. Murtuneen jalan voiman lisääntyminen sekä lihasvoiman eron pieneneminen auttoivat nousemaan portaita nopeammin.Portegijs selvitti kolmen kuukauden kuntosaliharjoittelun vaikutuksia lonkkamurtuman kokeneiden henkilöiden toipumiseen. Jalkojen lihasvoima lisääntyi ja lihasvoiman ero pieneni kolmen kuukauden voima-nopeusharjoittelun seurauksena. Lisäksi harjoittelu vähensi liikkumiskyvyn vaikeuksia ja edisti päivittäisistä tehtävistä suoriutumista. Tasapainoon ja kävelynopeuteen harjoittelu ei vaikuttanut.- Intensiivinen alaraajojen lihasvoimaa lisäävä harjoittelu olisi syytä aloittaa heti, kun se on murtuman jälkeen turvallista, Portegijs painottaa.Lonkkamurtuman jälkeisen kuntoutuksen tulisi voimaharjoittelun lisäksi sisältää kivunhoitoa ja harjoitteita, jolla voidaan parantaa tasapainoa ja vähentää kaatumisen pelkoa. Lihasvoiman eron ehkäisemiseen tulisi myös kiinnittää huomiota muiden alaraajojen sairauksien ja vammojen yhteydessä.- Ehkäisemällä jalkojen lihasvoiman heikentymistä iäkkäiden ihmisten liikkumiskyvyn ongelmat saattaisivat vähentyä ja he pystyisivät elämään pitempään itsenäisesti omassa kodissaan, Portegijs toteaa. Väitöskirjatutkimuksessa hyödynnettiin kahta aikaisemmin koottua aineistoa ja kerättiin uusi kokeellinen tutkimusaineisto. Finnish Twin Study on Aging (FITSA) – tutkimukseen osallistui 419 tervettä 63-75-vuotiasta naista. Sen lisäksi tutkimuksessa hyödynnettiin Englannissa (John Radcliffe Hospital, Oxford) kerättyä aineistoa, jossa oli tutkittu 43 lonkkamurtumasta toipuvaa 76-93-vuotiasta naista. Kokeellinen tutkimusaineisto kerättiin Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueelta. Aineisto koostui 79 miehestä ja naisesta, jotka ovat kokeneet lonkkamurtuman keskimäärin neljä vuotta aiemmin.