Kohti elokuvallista ajattelua : virtuaalisen todellisen ontologia Gilles Deleuzen ja Jean-Luc Godardin elokuvakäsityksissä
Juha Oravala tarkastelee tutkimuksessaan yhteyttä ranskalaisen filosofin Gilles Deleuzen (1925–1995) elokuvalle ominaisten liikkeen ja ajan kategorioille rakentuvan monijakoisen todellisuuskäsityksen sekä ranskalaisen elokuvaohjaaja Jean-Luc Godardin tutkivan elokuvakäsityksen välillä.Aikaisempi elokuvateoria painotti laajalti tekijälähtöistä näkökulmaa. Sen yksi vallitseva tulkinnallinen totuus oli, että tekijä pyrkii ilmaisemaan elokuvien kautta sisäistä kokemusmaailmaansa ja sisäistä puhettaan. Uudempi filosofinen elokuvateoria kritisoi yksisuuntaista itseilmaisun mallia ja korostaa elokuvan kokemisen merkitystä tekijyyden rinnalla.Godard on laajentanut rajoja siinä kuinka elokuvan ymmärretään vaikuttavan tekijän ja kokijan välisen esteettisen kokemistavan muodostumisessa. Godardin elokuvataiteen syvempi ontologia perustuu näkökulmaan maailman kokemisesta elokuvallisesti. Tämä tarkoittaa, että yleisen havaitsemisen ja elokuvan havaitsemisen välillä ei selitetä olevan kategorista eroa. Elokuvaesteettinen kokeminen ei määrity perustavasti erilaisena ulkoisen ympäristön esteettiseen kokemiseen. Havaintoaines koetaan ajallisesti eroavien ja tulevien kuvaliikkeiden moniaistisesti jäsentyvinä tapahtumina, jotka muodostavat kokemuksen monitasoisena aistimusverkkona.- Godardin teoreettisilla pohdinnoilla elokuvataiteen olemuksesta ja elokuvan mahdollisuuksista on läheinen yhteys uudemman elokuvafilosofian piirissä esitettyihin käsityksiin katsojan aktiivisesta asemasta taiteen tapahtumaluonteen toteutumisessa, Oravala pohtii.Oravala käsittelee representaation problematiikkaa audiovisuaalisessa mediassa sekä montaasia ajattelun, ilmaisun ja havaitsemisen järjestelmänä. Godardin radikaaleja käsityksiä elokuvataiteen olemuksesta sekä Deleuzen pluralistisen elokuvaontologian lähtökohtia voidaan hyvin soveltaa erilaisissa käytännön elokuva-, media- ja taidekasvatuksen ohjelmissa. Montaasia ajattelun, ilmaisun ja havaitsemisen järjestelmänä voidaan lähestyä myös aivan konkreettisen arkielämän lähtökohdista.- Elokuva- ja mediakasvattaja voi opettaa kriittisyyteen ja luovaan ajatteluun haastamalla kokijoita pohtimaan kuinka he itse yhdistelevät asioita ja suhteita toisiinsa omasta perspektiivistään käsin, Oravala korostaa.Luovaan ja tutkivaan aistihavainnointiin perustuva elokuva-ajattelu voi toimia mallina kritisoida vakiintuneita ajattelutapoja ja löytää keinoja katsojan omien tulemisen prosessien käynnistämiseksi mitä erilaisimpien affektien, tiedon ja käytännön toimien alueilla. Kokija voi montaasi-pedagogian kautta tuottaa itsestään tekijän, joka kykenee yhdistämään toisiinsa tutkivan havainnoinnin, moniaistisen kokemisen, muistin ja affektiivisten merkitysten prosesseja yksilöllisen kokemustavan tuottamiseksi.
...
The thesis examines the connection between Gilles Deleuze’s pluralistic ontology of becoming and philosophy of cinema and French director Jean-Luc Godard’s theory of montage. It analyzes the issue of representation in audiovisual media and cinematic ontology based on time and movement. The research problem is to examine how these issues are manifested in Godard’s cinema.The questions are examined in light of the modern turn in the theory of cinema. The study’s object is to situate Godard’s cine-thinking within current discussions in late modern aesthetics and theories of art concerning authorship, expression, perception and experience. In his cinema, Godard materializes the impossible, the unknown flows of innerness, in expressions which exceed the frame of normal thinking and the border between the real and unreal. Montage is for Godard a system of audiovisual thinking, expression and perception which converts the image-matter of the ’audiovisual body’ and relates it to the receiver by the two-fold functioning of spiritual automaton.In the thesis, it is shown that Godard’s montage cinema adapts Deleuze’s transcendental empiricism, ‘virtual realism’, which makes possible the productive relationship between author, work and receiver as the ontology of becoming. Godard sees this strive to produce ontological pluralism as an ethical basis of his montage cinema. It enables the actualization of multiple virtual potentialities into new affects and events in constructing the experience. In this context, authorship becomes a mark of the new model of cinematic communication as a productive force, which can function likewise in the author or the receiver.
...
Julkaisija
Jyväskylän yliopistoISBN
978-951-39-3222-0ISSN Hae Julkaisufoorumista
1459-4331Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Väitöskirjat [3598]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Kosketuksia valkoiseen materiaaliin : Claire Denis ja postkolonialistisen halun ambivalenssi
Vesikko, Antti; Jauhiainen, Olli-Pekka (Eurooppalaisen filosofian seura ry, 2013) -
Suhteissa mediaan
Kotilainen, Sirkku; Hirsjärvi, Irma; Hujanen, Jaana; Kupiainen, Reijo; Mustonen, Anu; Niemi-Pynttäri, Risto; Nikunen, Kaarina; Pohjola, Kirsi; Ruoho, Iiris; Sassi, Sinikka; Sihvonen, Jukka; Sintonen, Sara; Oravala, Juha (Jyväskylän yliopisto, 2009)Miten vihaa puretaan internetin chat-huoneissa? Kuka fanittaa koulumurhaajaa? Miten ihmisiä voitaisiin tukea mediasuhteissaan? Entä miten media voi toimia yhteiskunnallisen osallistumisen resurssina? Sirkku Kotilaisen ... -
Kill Billin elokuvamaailman rakentuminen ja vieraannuttamisen keinot
Mäkinen, Tero (2014) -
Fiktiivisiin hahmoihin kiinnittyminen transmediassa : Hobitti ja Overwatch
Välisalo, Tanja (Suomen pelitutkimuksen seura, 2023) -
Äänen ja kuvan liitto : elokuvamusiikin kehitys ja sen rooli David Lynchin tuotannossa
Vainio, Juho (2009)
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.