Living the urban challenge : sustainable development and social sustainability in two southern megacities

Abstract

Kehitysmaiden nopea kaupungistuminen ja miljoonakaupunkien voimakas kasvu luovat haasteita kestävään kehitykseen tähtäävälle suunnittelulle. Kansainvälisissä kehitysohjelmissa on pyritty turvaamaan suurkaupunkien taloudelliset ja ympäristölliset tavoitteet. Kestävän kehityksen sosiaalinen ulottuvuus on usein rajattu kaupunkien tarjoamiin sosiaalipalveluihin.- Ympäristön säilyttäminen tuleville sukupolville ei onnistu vain talouteen, ympäristöön ja palveluihin kohdistuvilla teknisillä toimilla. Tämä johtuu etelän suurkaupungeille tyypillisestä räikeästä sosiaalisesta eriarvoisuudesta. Suurkaupunkien suunnittelussa tulisi analysoida sellaisia sosiaalisia haasteita, jotka heikentävät kaupunkien mahdollisuutta toteuttaa kestävää kehitystä, Kristiina Kuvaja painottaa.Kuvaja tutki väitöskirjassaan kestävän kehityksen sosiaalisia haasteita kahdessa etelän suurkaupungissa, Lagosissa Nigeriassa ja Manilassa Filippiineillä. Kuvaja lähestyi aihetta neljässä tapaustutkimuksessa, jotka kertovat erilaisten asukasyhteisöjen suhteesta elinympäristöönsä. Hän nosti esiin tekijöitä, jotka vaikuttavat suurkaupunkien kestävän kehityksen sosiaalisiin lähtökohtiin.- Suurkaupunkien kestävän kehityksen toteutumisen esteenä ovat asukkaiden välisen eriarvoisuuden kasautuminen ja kokonaisvaltaisuus sekä eriarvoisuuden suorat vaikutukset asukkaiden välittömän elinympäristön laatuun. Kestävän kehityksen toteutumista heikentävät myös asukkaiden vieraantuminen kaupunkien hallintorakenteista sekä asukkaiden rajalliset valmiudet yhteistyöhön paikallisyhteisöjensä ulkopuolella. Nämä tekijät vaikuttavat yhdessä sosiaalisten innovaatioiden puuttumiseen. Innovaatioita tarvitaan rajallisten taloudellisten ja ympäristöresurssien tueksi, Kuvaja toteaa.Kestävän kehityksen sosiaaliseen ulottuvuuteen kohdistuvassa suunnittelussa ja hanketyössä on korostettu paikallisyhteisöjen toiminnan sekä erityisesti köyhien asukasryhmien tukemista. Kuvajan mukaan myös varakkaiden ja hyväosaisten asukkaiden sitouttaminen kestävän kehityksen tavoitteisiin on yhtä tärkeää kuin köyhien tukeminen.

This work investigates social sustainability in the large southern cities, namely Lagos and Metro-Manila. Social sustainability is perceived in this work as a comprehensive dimension of sustainable urban development which interlinks the success of sustainable development initiatives to the cities’ social contexts. In terms of policy design, this suggests that sectoral interventions addressing sustainable urban development need to be combined into collective efforts under broad frameworks addressing cities’ social structures and interactions. The work consists of five articles which examine sustainable urban development through different themes such as human-environment relations, sustainable cities, governance, urban space, the social capital at the grassroots and communication technologies in enhanced participation. The empirical data is based on four community case studies in Lagos and Metro-Manila. The data has been collected through fieldwork periods using participatory methods and several years’ personal engagement in the two cities. The results of this work put forward that social sustainability challenges in large southern cities emerge as cumulative and comprehensive social inequalities, grassroots’ tendencies for local and autonomous actions and failures of different stakeholders to participate in urban governance. Based on the results the work discusses approaches to sustainable development policy design and claims that policies should focus simultaneously on communities’ capacities and preparedness to negotiate for socially just and equal development while building city governments’ capacities to mitigate this process. Finally, the work assesses the significance of grassroots level analysis as an entry point for investigating social sustainability and discusses the advantages of the chosen multidisciplinary research approach in this task.