Diet and foraging of ringed seals in relation to helminth parasite assemblages

Abstract

Perämeren norppien ruokailu on yksilöllistä ja lisääntymisaikana norpat vaihtavat ravintokohdettaan. Yksilöllinen ravinnonkäyttö ilmenee suolistoloisyhteisön koostumuksessa. Nämä tiedot käyvät ilmi Tuula Sinisalon väitöksestä, jossa hän selvitti Perämeren ja Saimaan norppien yksilöllistä vaihtelua ravinnonkäytössä. – Perämeren kolmesta Corynosoma- loislajista vain yksi, Corynosoma magdaleni, on sopeutunut makean veden oloihin Saimaalla, jossa tätä loislajia on yli puolivuotiaiden norppien suolistossa. Nuoret norpat syövät ranta-alueen kalalajeja, joissa ei ole loisia, ja vanhemmat norpat puolestaan ulappa-alueen ja syvänteiden loisittuja kaloja. Lisääntymisaikana Perämeren norpat saalistavat ravintoa hyvin rajoitetulta alueelta. Varsinkin naarashylkeet pysyttelevät pesän läheisyydessä synnyttämisen ja poikasten imettämisen ajan. Nämä tekijät vaikuttavat myös norppien ravintoon. Vasta poikasten vieroituksen jälkeen naaraat laajentavat taas ravintokohteiden määrää.- Osalla tutkimukseni hylkeistä lisääntymisaikana ravintona ovat härkäsimput ja kiisket. Toiset syövät enemmän silakkaa. Yksi tutkimukseni norpista on syönyt lohta ja toinen suurimmaksi osaksi kilkkiä ja kolmipiikkiä, Sinisalo huomasi. Norppien ravintoekologian selvittämiseen Sinisalo käytti kolmea eri tutkimusmenetelmää: mahojen ja suoliston ravintotutkimusta, suoliston loisyhteisöjen tutkimusta sekä stabiili-isotooppitutkimusta (SIA). SIA-menetelmä jäljittää ravintokohteen saalislajeista, koska saalistajan hiilen ja typen isotooppien suhde on tietyssä suhteessa saaliin isotooppien suhteeseen. – Menetelmä antaa uutta tietoa Perämeren norpan ravintokäyttäytymisestä, Sinisalo iloitsee.– Tutkimusmenetelmäni tarjoaa uudenlaisen lähestymistavan ravintotutkimukseen. Tieto siitä, miten Perämeren ja Saimaan norppa hyödyntävät ajallisesti ja paikallisesti ravintokohteita voi olla tueksi onnistuneelle suojelutoimelle. Tulevaisuudessa pyrin kehittämään tutkimusmenetelmää. Tavoitteena on tehdä hiilen ja typen stabiili-isotooppimääritykset hylkeen kynsi-, karva- tai viiksinäytteistä ja saada tietoa hylkeen koko vuoden aikaisesta ravinnonkäytöstä eläintä vahingoittamatta, Sinisalo kertoo.

In this study of Baltic ringed seal (Phoca hispida botnica Gmelin) and Saimaa ringed seal (Phoca hispida saimesis Nordquist) populations, the main aim was to infer the dietary variation between individual seals living in atypical brackish and freshwater habitats by combining data from intestinal metazoan parasites, from alimentary tract contents analysis, and from stable isotope ratio analysis (δ13C and δ15N). Three acanthocephalan species, Corynosoma semerme, C. strumosum and C. magdaleni have adapted to the brackish water, but in Lake Saimaa only C. magdaleni has survived. Sexual selection plays an essential role in determining the spatial distribution of C. magdaleni within the lake seal gut. The combined approach allowed inferences of individual seal feeding behaviour in the Bothnian Bay. Some seals fed on a similar mixture of coastal and benthic fish and isopods (Saduria entomon), some foraged mainly on fourhorn sculpin (Myoxocephalus quadricornis) and ruffe (Gymnocephalus cernuus), and some included mainly herring (Clupea harengus membras) in their diets. One seal evidently fed on salmon (Salmo salar) and one seal consumed a high proportion of isopods as well as three-spined sticklebacks (Gasterosteus aculeatus). The results also indicated that the breeding and moulting period imposes foraging restrictions on all seals but especially on nursing females. The differences between females possibly reflect individual variation in the onset and duration of parturition and lactation. In future stable isotope analysis from non-destructive sampling of seal hair, nail or whisker tissue might be linked to provide further information about the diets of endangered seals without large samples sizes and without causing harm to animals.