Voimisteluvalmentajien asiantuntijuus
Hintikka, Heidi. VOIMISTELUVALMENTAJIEN ASIANTUNTIJUUS. Aikuiskasvatustieteen pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden laitos, 2011. 103 sivua. Julkaisematon.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää suomalaisten voimisteluvalmentajien asiantuntijuutta. Tavoitteena oli selvittää millaista voimisteluvalmentajien asiantuntijuus on, miten se kehittyy ja mitä esteitä voimisteluvalmentajien asiantuntijuuden kehittymiselle on.
Tutkimukseen osallistui kahdeksan suomalaistaustaista ammattimaisesti tai lähes ammattimaisesti työskentelevää voimisteluvalmentajaa, joilla oli valmennuskokemusta vähintään kymmenen vuotta. Tutkimukseen osallistuneista kuusi oli naisia ja kaksi miehiä. Aineistonkeruumenetelmänä käytettiin teemahaastattelua ja aineiston analyysimenetelmänä teemoittelua.
Tutkimuksen tulosten mukaan voimisteluvalmentajien asiantuntijuus on usein omaan voimistelutaustaan pohjautuvaa ja valmentajalta voimistelijalle periytyvää. Asiantuntijuuden kannalta on tärkeää analysoida perittyä tietotaitoa ja tiedostaa sen heikkoudet. Oma voimistelutausta ei ole kuitenkaan välttämättömyys asiantuntevaksi valmentajaksi kehittymisessä. Voimisteluvalmentajan asiantuntijuus koostuu teoreettisen tiedon lisäksi kokemuksen kautta kertyvistä praktisista tiedoista ja taidoista, sekä muista asiantuntijuuteen liittyvistä ominaisuuksista ja piirteistä. Valmentajan praktiset tiedot ja taidot voidaan jakaa valmennustyöhön liittyviin tietoihin ja taitoihin sekä valmentajan tunne- ja vuorovaikutustaitoihin. Voimisteluvalmentajan asiantuntijuus on yksilöominaisuus, joka on osa sosiaalista toimintaa. Valmentaja ei voi olla alansa asiantuntija ilman sosiaalista vuorovaikutusta sidosryhmiensä kanssa. Voimisteluvalmentajien asiantuntijuuden sosiaalisen luonteen vuoksi valmentajan tunne- ja vuorovaikutustaidot korostuvat tutkimuksen tuloksissa.
Tulosten mukaan suomalainen voimisteluvalmentajakoulutus ei ole ammattivalmentajille riittävällä tasolla. Tämä asettaa oman haasteensa voimisteluvalmentajien asiantuntijuudelle ja sen kehittymiselle. Koulutuksen hyötyjä ovat mahdollisuudet keskusteluun, uusien ajatusten ja ideoiden heräämiseen ja uuden innon ja lisäpotkun saamiseen. Koulutusten avulla valmentaja voi myös laajentaa verkostojaan. Informaalin oppimisen muodoista painottuivat kokemalla, tekemällä ja havainnoimalla oppiminen, sidosryhmät sekä valmentajan reflektio. Asiantuntijuuden kehittymisen kannalta on tärkeää kiinnittää huomiota kokemuksen monipuolisuuteen ja laaja-alaisuuteen. Asiantuntevalle valmentajalle on ominaista, että hän tiedostaa lajin jatkuvan kehityksen ja oman asiantuntijuuden kehittymisen vaatimukset. Tärkeimmät sidosryhmät olivat suomalaiset voimisteluvalmentajat ja ulkomaalaiset voimisteluvalmentajat sekä heidän voimistelijansa.
Suurimpana oman asiantuntijuuden kehitystä haittaavana tekijänä pidettiin suurta työmäärää, johon kuuluu yleensä paljon muutakin kuin kilpavalmennusta. Varsinkin oman toiminnan reflektointi jää kiireessä usein vähemmälle.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29060]
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Hyvä valmentaja 10-15-vuotiaiden telinevoimistelussa kilpailevien tyttöjen silmin
Pitkänen, Henna-Riikka (2014)Tämän tutkielman tarkoituksena oli kartoittaa hyvän valmentajan ominaisuuksia ja suomalaisten telinevoimistelijatyttöjen tyytyväisyyttä valmentajiinsa. Lisäksi halusin selvittää, täyttivätkö voimistelijatyttöjen omat ... -
Voimistelijoiden kokemuksia autonomiaa tukevasta valmennuksesta ja psyykkisesti turvallisesta ilmapiiristä
Rinta-Koski, Petra (2021)Tutkielman tarkoituksena oli selvittää yli 12-vuotiaiden kilpailevien voimistelijoiden kokemuksia voimisteluharjoituksissaan kokemastaan autonomiaa tukevasta valmennuksesta sekä psyykkisestä turvallisuudesta. Tavoitteena ... -
”Se tuo semmosen tunteen, että se valmentaja välittää siitä joukkueesta ja niistä pelaajista” : nuorten jalkapalloilijoiden käsityksiä valmentajastaan
Palenius, Jukka (2020)Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena on selvittää, mitä nuoret jalkapalloilijat valmentajistaan ajattelevat, mitkä asiat he kokevat tärkeiksi valmentajan osaamisessa ja siinä, miten valmentaja saa innostettua ja motivoitua ... -
Urheilija ja valmentaja urheilun maailmassa : eetokset, ihanteet ja kasvatus urheilijoiden tarinoissa
Hämäläinen, Kirsi (Jyväskylän yliopisto, 2008)An athlete and a coach in the world of sports: ethos, ideals and education in athletes’ narrativesThe central figures of this study were athletes and coaches. The main interest was on the educational aspects of sport. What ... -
“Kun valmentaja luottaa, niin sit luottaa itekkin" : nuorten joukkuepalloilijoiden kokemuksia valmentajan valmennuskäyttäytymisen yhteydestä koettuun itseluottamukseen
Kemppainen, Linda; Myllyniemi, Jutta (2022)Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin valmentajan valmennuskäyttäytymisen yhteyttä nuoren urheilijan koettuun itseluottamukseen. Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata ja ymmärtää, mitkä valmentajan valmennuskäyttäytymisen ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.