Tilattomat taiteilijat, päättämättömät päättäjät : keskustelua Turun Sanomissa taiteilijoiden työhuoneista ennen Euroopan kulttuuripääkaupunkivuotta 2011

Abstract

Opinnäytetyö käsittelee Turun Sanomissa käytyä keskustelua taiteilijoiden työhuoneista ennen Euroopan kulttuuripääkaupunkivuotta 2011. Pääaineisto koskee vuosia 2006–2008. Tuona aikana taiteilijat menettivät pitkään työtiloina toimineen Jokikadun kiinteistön ja joutuivat odottamaan pitkään vastaavia tiloja. Taiteilijat ylläpitivät keskustelua ja peräänkuuluttivat oikeuksiaan työtiloihin. Samaan aikaan vaihtoehtotaiteilijat järjestivät alakulttuuritapahtumia ja talonvaltauksia. Opinnäytetyön tarkoituksena on esittää käydystä keskustelusta kokonaiskuva ja selvittää mitkä asiat on esitetty ongelmalliseksi. Tutkin myös kuinka kulttuuripääkaupunkivuosi vaikutti keskusteluun, ja mitä merkityksiä kulttuuripääkaupunkistatus sai. Analyysin tukena on politiikan tutkimuksessa käytetty Carol Lee Bacchin Mikä on ongelma – lähestymistapa. Taiteilijat esittivät yhdeksi ongelman syyksi päättäjien kulttuuritahdon puuttumisen. Taustalla oli oletus taiteilijoiden oikeudesta edullisiin, julkisin varoin tuettuihin työtiloihin. Hallinnollinen taho puolsi päätöksiään talouden tasapainottamisen perusteella. Näkemykset erosivat niin taiteilijan työn merkityksen kuin sen edellytystenkin suhteen. Taiteilijoiden mielestä työtiloista päättävä taho oli väärä, sillä heidän työnsä voittoa tavoittelematon luonne oli ristiriidassa kaupungin kiinteistöjä hallinnoivan Tilalaitoksen tulostavoitteiden kanssa. Opinnäytetyön teoreettinen viitekehys perustuu Pierre Bourdieun ja Howard S. Beckerin sosiologisiin teorioihin. Osapuolet on jaettu taiteen ja politiikan kenttään Bourdieun kenttäteorian perusteella. Sen valossa ongelma syntyy, kun kentät taistelevan samasta sosiaalisesta pääomasta, yleisön hyväksynnästä. Taiteen kentän tarkoituksena oli muuttaa sosiaalinen pääoma taloudelliseksi pääomaksi eli työhuoneiksi, ja poliittinen kenttä pyrki vahvistamaan poliittista pääomaa. Kenttien voidaan nähdä sulautuvan osittain toisiinsa siinä, että taiteilijat perustelevat oikeutta julkiseen rahoitukseen vetoamalla yhteiskunnallisiin hyötyihin, kuten terveydellisiin vaikutuksiin ja viihtyvyysnäkökulmaan. Työssäni tämä nähdään ongelmalliseksi siksi, että taiteen kenttä menettää ominaisarvonsa, mikäli se liikaa tukeutuu toisen kentän arvoperusteisiin. Tarkastelen taiteen oikeuttamiskeskustelua osana laajempaa kulttuuripoliittista keskustelua kulttuurin instrumentaalisista arvoista. Alakulttuurin toimijat puolsivat taiteen itseisarvoa ja erottuivat muusta taidekentästä niin toimintatavoiltaan kuin päämääriltäänkin. He ovat Howard S. Beckerin taidemaailman sosiologian valossa valtavirrasta poikkeava ryhmittymä, jonka toiminta saattaa olla merkkinä taidemaailman muutoksesta. Ristiriita, jota erityisesti alakulttuuritaiteilijat käyttivät hyväkseen, syntyi, kun kulttuuripääkaupunki tuli mukaan keskusteluun. Kulttuuripääkaupunki, joka ei tukisi omia taiteilijoitaan, ei näyttäisi hyvältä Turun imagon kannalta. Havaitsin, että kulttuuripääkaupunkivuosi toi mukaan keskusteluun uusia tahoja ja lisäsi kulttuurikeskustelun tärkeyttä. Taiteilijoiden työhuonekysymys sai suuremman painoarvon ja sen ratkaisija näyttäytyisi positiivissa valossa Turun Sanomissa. Siispä poliittinen taho osallistui keskusteluun entistä aktiivisemmin. Kulttuuripääkaupunkivuoden toivottiin olevan vastaus kaikkia kulttuurin tukemista koskeviin ongelmiin. Turun taiteilijoiden työhuonekeskustelu nostaa esiin kuvataiteen merkityksen yhteiskunnassa ja kysymyksen yhteiskunnan roolista taiteen tukijana.