Urheilija ja valmentaja urheilun maailmassa : eetokset, ihanteet ja kasvatus urheilijoiden tarinoissa

DSpace/Manakin Repository

Show simple item record

dc.contributor.author Hämäläinen, Kirsi
dc.date.accessioned 2008-06-10T10:56:10Z
dc.date.available 2008-06-10T10:56:10Z
dc.date.issued 2008
dc.identifier.isbn 978-951-39-3098-1
dc.identifier.uri http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-3098-1
dc.identifier.uri http://hdl.handle.net/123456789/18557
dc.description.abstract An athlete and a coach in the world of sports: ethos, ideals and education in athletes’ narrativesThe central figures of this study were athletes and coaches. The main interest was on the educational aspects of sport. What kind of an educational environment is the world of sports? I approached the question by examining the atmospheres, ideals and ethos in sports. The material of this study consisted of athletes’ stories, narratives. The athletes in this study, 264 in all, were between 18-26 years old and represented 38 different sports from club-level to international level. They were asked to write a story: “My coach – what have I learned from him.”The athletes seemed to have different views in describing the life of an athlete. The athletes wrote about training as labour, as hard work and struggle and about their disbelief in their own abilities. They wrote about competitions, about winning and losing and the necessity of success. To some writers the sport itself was the goal. There were stories about how fun it was to practice sports and also stories about caring and devotion. To the question about what it was like to be a coach I tried to answer by analyzing the expectations the athletes had of their coaches. First of all, the coach was expected to be an expert. Other important qualities were exemplary, grown-up, responsible and dedicated. The athletes emphasized the importance of being able to discuss everything with the coach. I referred to the different atmospheres as ethos. In the “work ethos” training becomes more important than the results. In the “ethos of success” it is not enough to do your best because you should have killers’ instincts in the battle. Sometimes the goal can be to have the ultimate skills. Then you aim for perfection in some particular sport skill and no other goals are set for the activity. In the “fun ethos” it is the enjoyment that motivates. Friends and a cosy atmosphere are important. In the “ethos of care” the athlete feels that he or she is liked and that the person is more important than the sport. The athletes described having learned many different things in sports. They had been taught in many ways. I considered the question of good education from the point of view of the goals set. If the goal in sport is something else than the athlete’s best, the ethical education is not carried out. A coach should have self-reflection skills in order to be able to evaluate his or her own and the athlete’s reality and his or her own actions as an educator. en
dc.description.abstract Eetoksilla tarkoitetaan urheilun ilmapiiriä, joka ilmenee toimintatavoissa, toiminnan luonteessa ja asenteissa. Hämäläinen löysi urheilijoiden kertomuksista viisi erilaista urheilun eetosta: työn, menestyksen, virtuositeetin, hauskuuden ja huolenpidon eetokset.- Työn eetoksessa harjoittelusta tulee tärkeämpää kuin tavoitteesta. Kovaa harjoitteleva urheilija on oikea urheilija. Oikealle urheilijalle kova harjoittelu on kunniaksi, vaikkei menestystä tulisikaan, Hämäläinen kertoo.Menestyksen eetoksessa pärjäämisestä tulee pakko. On häpeällistä olla häviäjä, voiton haluaminen on itsestäänselvyys ja milloinkaan ei voi olla tyytyväinen, sillä saavutettavaa riittää aina. Menestyksen eetos on taistelupuhetta. Kilpailuun lähdetään tosissaan ja verenmaku suussa. Taistelu edellyttää kovuutta. Pehmeyttä edustaa heikkojen paapominen: Nuori Suomi on kirosana ja ”Kaikki pelaa” on lälläripuhaa. Harjoitukset ovat näytön paikkoja ja onnistuminen menee hukkaan, ellei valmentaja nähnyt – ei syntynyt näyttöä.Virtuositeetin etsintä liittyy uusiin lajeihinVirtuositeetin eetoksessa uhmataan urheilun kasvatusihanteita, sillä siinä urheillaan oppiakseen urheilemaan. Tavoitteena on hämmästyttää osaamisella, johon vain harvat pystyvät. Se voi olla fyysinen ominaisuus tai vaikka peliin olennaisesti liittymätön pallotemppu tai tekniikkataituruus, joka saa katsojat päivittelemään, mihin urheilija olisi yltänytkään, jos hän vain olisi ollut pitempi, lyhyempi, laihempi tai vahvempi. Virtuositeetin eetos liittyy vahvasti uusiin lajeihin, joiden alakulttuurissa kilpailemisella on erilainen merkitys kuin perinteisissä lajeissa. Lumilautailu, skeittaus tai parkour ovat tällaisia lajeja. Urheilu on myös hauskaa ja turvallista. Hauskuuden eetoksessa urheilun ytimessä ovat ystävät ja kaikenlainen tekeminen urheilun parissa. Harjoitellessa on mukavaa ja kilpailuihin osallistutaan, koska se on kivaa. Harjoituksissa on hyvä tunnelma ja valmentaja on merkittävässä roolissa tunnelman luojana. Epäonnistumista ei ole tarpeen pelätä eikä hävetä. Tässä eetoksessa kanssakilpailijat nähdään ystävinä ja kilpailut ovat sosiaalisia tapahtumia.- Huolenpidon eetos kuuluu kuvauksina lämpimästä ihmissuhteesta. Urheilijalla on tunne, että hänestä välitetään ja häntä arvostetaan. Turvallisuuden tunne on olennainen osa tätä eetosta. Turvallisuuden tunne syntyy monista asioista. Valmentaja kannustaa, rohkaisee ja aidosti uskoo urheilijan onnistumiseen. Epäonnistumisen hetkellä hän on läsnä lohduttamassa ja kannustamassa eteenpäin. Valmentaja on läsnä urheilijan elämässä urheilun ulkopuolellakin. Urheilija on tärkeämpi kuin urheilusuoritus, Hämäläinen summaa.Valmentajan reflektiotaidot avainasemassaToiminnan taustalla oleva eetos vaikuttaa siihen, miten suhtaudutaan omaan kehoon, kanssakilpailijoihin ja muihin urheilun toimijoihin.Urheilun eetosten näkyväksi tekeminen on tärkeää, kun urheilutoiminnassa asetetaan tavoitteita toiminnalle ja valitaan toimintatapoja. Urheilujärjestöt, - seurat ja yksittäiset valmentajat voivat asettaa toiminnalleen tavoitteita, mutta mikäli urheilutoimintaa ohjaavat ideat ja urheilun ”piilo-opetussuunnitelma” jätetään huomiotta, voi lopputuloksena olla jotain muuta kuin tavoitteiden mukaista toimintaa.Valmentajakoulutuksessa siirtyminen sisällön merkityksen painottamisesta valmentajan taitojen oppimiseen on jo meneillään.- Tutkimukseni perusteella valmentajan reflektointitaidot nousevat erittäin tärkeiksi. Valmentajan toiminnassa se on oman toiminnan arviointia, uuden tiedon liittämistä opittuun, palautteen saamista urheilijoilta ja muilta toimijoilta sekä toiminnan kehittämistä, Hämäläinen korostaa.Hämäläisen tutkimus perustuu 264 nuoren urheilijan kertomuksiin valmentajistaan. fi
dc.language.iso fin
dc.publisher Jyväskylän yliopisto
dc.relation.ispartofseries Studies in sport, physical education and health;0356-1070;127
dc.relation.isversionof ISBN 978-951-39-2993-0
dc.title Urheilija ja valmentaja urheilun maailmassa : eetokset, ihanteet ja kasvatus urheilijoiden tarinoissa
dc.type Diss. fi
dc.identifier.urn URN:ISBN:978-951-39-3098-1
dc.subject.ysa valmentajat
dc.subject.ysa urheilijat
dc.subject.ysa liikuntaharrastus
dc.subject.ysa odotukset
dc.subject.ysa ihanteet
dc.subject.ysa valmennus
dc.subject.ysa kasvatus
dc.type.dcmitype Text en
dc.type.ontasot Väitöskirja fi
dc.type.ontasot Doctoral dissertation en
dc.contributor.tiedekunta Liikuntatieteellinen tiedekunta fi
dc.contributor.tiedekunta Faculty of Sport and Health Sciences en
dc.contributor.yliopisto University of Jyväskylä en
dc.contributor.yliopisto Jyväskylän yliopisto fi

This item appears in the following Collection(s)

Show simple item record