Interaction, Development and Learning (VUOKKO): A longitudinal study from toddlerhood to grade 5

Abstract
VUOKKO pitkittäistutkimuksessa seurataan lasten kieleen, lukemiseen ja matematiikkaan liittyvien taitojen, motivaation ja emootioiden kehitystä sekä lasten oppimisympäristöissä (koti, päiväkoti, koulu) tapahtuvaa vuorovaikutusta. Tutkimuksen ensimmäisenä tavoitteena on tutkia monipuolisesti lasten taitojen, motivaation ja oppimiseen liittyvien tunteiden kehitystä sekä ymmärtää paremmin yksilöllisiä kehityspolkuja ja kehitykseen liittyviä suojaavia- ja riskitekijöitä. Toisena tavoitteena on syventää ymmärrystä kotiympäristön ja vanhempien taitojen roolista lasten taitojen kehitykselle. Kolmantena tavoitteena on tuottaa uutta tietoa päiväkotiryhmien henkilöstön sekä luokanopettajien ja lasten välisestä vuorovaikutuksesta ja sen yhteydestä lasten kehitykseen ja oppimiseen. Pitkittäistutkimuksen keinoin kartutetaan lisätietoa myös lapsen kasvu- ja oppimisympäristöjen (koti-päiväkoti-koulu) yhteisvaikutuksista kasvun, kehityksen ja oppimisen tukena. VUOKKO tutkimus alkoi 2 vuotiaiden lasten kanssa ja nykyisellä rahoituksella seurantaa voidaan jatkaa 5. luokalle, 11-12-vuoden ikään saakka.

VUOKKO-tutkimuksen aineiston muodostavat:

Lasten numeerisia ja matemaattisia taitoja, kielellisiä taitoja ja lukutaitoa, kriittistä lukutaitoa, itsesäätelyä ja sosiaalisia taitoja kartoittavat tehtävät.

Vanhempien matemaattisiin taitoihin, lukutaitoon ja niihin liittyviin kognitiivisiin taitoihin liittyvät tehtävät.

Vanhempien kyselyt sekä lastaan että itseään koskien: Lapsen numeeristen ja kielellisten taitojen kehitys, lasten ja vanhempien yhteiset puuhat, motivaatio (tehtäväkohtainen kiinnostus ja kokemus lapsesta oppijana suhteessa kieleen/lukemiseen ja matematiikkaan), matematiikkaan ja kieleen/lukemiseen liittyvät tunteet sekä lapsen uni ja temperamentti. Lisäksi vanhempien oma matematiikan ja lukemisen minäkuva ja matematiikkaan ja lukemiseen liittyvät asenteet ja tunteet.

Opettajan ja lasten välisen vuorovaikutuksen videonauhoitteet päiväkotien lapsiryhmien ja koululuokkien tyypillistä arjesta, ohjauksesta ja opetuksesta.

Opettajien (varhaiskasvatuksen henkilöstö ja luokanopettajat) kyselylomakkeet ohjaamiseen, opettamiseen ja omaan opettajuuteen, minäpystyvyyteen, emootioihin, motivaatioon ja opetussuunnitelmien sisältöihin perustuviin toimintoihin liittyen sekä opettajien työhyvinvoinnin näkökulmasta myös stressiin, työn imuun ammatilliseen kehittymiseen ja työyhteisön toimintaan liittyen.

Opettajien raportit yksittäisten lasten itsesäätelytaidoista, sosiaalisista taidoista, yksilöllisen tuen ja huomion määrästä ryhmässä ja lapsen kiinnostuksesta matematiikkaan.

Tässä julkaistava VUOKKO Metadata kattaa tutkimuksen päiväkoti- ja kouluvaiheen (luokat 1-3). Tutkimus jatkuu lasten ollessa 4. ja 5. luokalla ja niiden osalta aineistonkeruu raportoidaan myöhemmin erillisessä metadata-tiedostossa.

VUOKKO tutkijat haluavat edistää avointa yhteistyötä tutkijoiden kanssa ja toivottavat heidät tervetulleeksi tarkastelemaan tutkimuksen aineistoja ja tekemään tutkimusta yhteistyössä hankkeen tutkijoiden kanssa. Tutkimusyhteistyöstä neuvotellaan ja yhteistyön tavat kirjataan VUOKKO tutkimuksen kirjoittajasopimukseen. Kirjoittajasopimuksessa määritellään myös tutkimusryhmässä yhteisesti neuvotellut toimintamallit liittyen pitkittäisaineiston hallintaan, pääsyoikeuksien määrittelemiseen ja kirjoittajarooleista sopimiseen sekä tutkimusryhmän tiedottamiseen uusista tutkimusideoista. Jos haluat tietää lisää tai olet kiinnostunut tutkimusyhteistyöstä, ota yhteyttä VUOKKO tutkijoihin sähköpostitse osoitteessa: vuokko-tutkimus@jyu.fi

VUOKKO tutkimuksen verkkosivut: www.jyu.fi/vuokko

Ohjeet VUOKKO tutkimukseen viittaamiseen löydät metadatadokumentista
Contributors
Language
English,Finnish
Publication(s) related to the dataset
Contains publications
  • Nurminen, Tiia; Torppa, Minna; Koponen, Tuire; Eklund, Kenneth; Salminen, Jenni. (2024). Metadata of the study: Interaction, development & learning (VUOKKO) - A longitudinal study from toddlerhood to Grade 3. University of Jyväskylä. https://doi.org/10.17011/jyx/dataset/94966
Citation
  • Salminen, Jenni; Lerkkanen, Marja-Kristiina; Torppa, Minna; Koponen, Tuire; Ruotsalainen, Jenni; Eklund, Kenneth; Hamara, Matilda; Khanolainen, Daria; Laakso, Marja-Leena; Manu, Mari; Nurminen, Tiia et al. Interaction, Development and Learning (VUOKKO): A longitudinal study from toddlerhood to grade 5. University of Jyväskylä. 10.17011/jyx/dataset/94856
License
In Copyright
Funder(s)
Euroopan komissio
Research Council of Finland
European Commission
Tiina and Antti Herlin Foundation
Emil Aaltonen Foundation
Suomen Akatemia
Tiina ja Antti Herlinin säätiö
Emil Aaltosen Säätiö sr
Funding program(s)
Strategisen tutkimuksen ohjelmat STN, SA
Tutkijatohtori, SA
MSCA Innovative Training Networks (ITN)
Postdoctoral Researcher, AoF
ERC Consolidator Grant
Strategic research programmes, AoF
European CommissionResearch Council of FinlandEuropean research council
Tietueessa on rajoitettuja tiedostoja.
Restricted use due to personal information protection. You can still contact author to ask for a copy of the material.
CopyrightUniversity of Jyväskylä

Share