Informaatiosodankäynti poliittisessa vaikuttamisessa
Tekijät
Päivämäärä
2023Tekijänoikeudet
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
Tutkimuksen aiheena on informaatiosodankäynti poliittisessa vaikuttamisessa. Olen rajannut tarkastelun venäläiseen vaikuttamiseen, jota pyrin ymmärtämään refleksiivisen kontrollin teorian kautta. Lisäksi kytken tarkastelun myös kylmän sodan historialliseen taustaan. Tämä jättää tarkastelun ulkopuolelle huomattavan määrän informaatioympäristössä tapahtunutta ja tapahtuvaa vaikuttamista täysin laillisesta toiminnasta lain ulkopuolella tapahtuvaan toimintaan. Refleksiivinen kontrolli on vaikutettavan päätöksentekoprosessiin vaikuttamiseen pyrkivien menetelmien joukko, joka kehitettiin 1960- luvun alussa alkujaan oman väestön kontrollin tarpeesta. Tästä soveltaminen laajeni sotilaalliseen toimintaan, sekä ulospäin suuntautuvaan vaikuttamiseen. Menetelmä perustuu ajatukseen, että todellisuus on objektiivinen, mutta yksilöiden ja joukkojen käsitykset todellisuudesta poikkeavat toisistaan. Tapaan hahmottaa todellisuus on mahdollista vaikuttaa, tai todellisuuskäsitystä voidaan hämärtää informaatiota annostelemalla ja näin vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen ja päätöksentekoon. Samalla on olennaista suojata omat toimijat vastapuolen informaatiovaikutukselta. Teoria perustuu systeemiseen ajatteluun ja ajatukseen toiminnasta systeemien välisenä vuorovaikutuksena. Menetelmä on skaalautuva ja lähdeaineiston mukaan ajattelua pyritään soveltamaan niin pataljoonatason operaatioissa taistelukentällä, kuin valtioiden välisissä konflikteissa sodan ja rauhan olosuhteissa. Riippuen tasosta, systeeminä voidaan hahmottaa yksinkertaisimmillaan vaikkapa pienehkö yksikkö taistelukentällä, tai monimutkaisimmillaan valtio väestöineen.
Pyrin tarkastelemaan, millä tavoin erilaiset tunnistetut vaikuttamisen keinot eri kanavissa asettuvat refleksiivisen kontrollin teoriaan. Samalla tuon esiin ongelmia, joita informaatiovaikuttamisen tutkimukseen liittyy. Keskeisimpiä ongelmia ovat nähdäkseni mahdollisuudet toimia hyvin monin tavoin erilaisilla alustoilla pitkällä aikajänteellä. Tällöin selkeästi rajattu suppea tutkimuskohde hankaloittaa kokonaisuuden hahmottamista. Keskeinen ongelma on myös internetaikakauden informaatioympäristössä itsessään, joka ilman ulkoisia manipulointiyrityksiäkin olisi moniääninen, eripurainen ja sirpaloitunut.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [5093]
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Ukrainan informaatiosodankäynti narratiivien ja mediankäytön näkökulmasta
Saari, Dominic (Maanpuolustuskorkeakoulu, 2023)Venäjän laajentaessa laitonta hyökkäystään helmikuussa 2022 täyttyi kansainvälinen informaatiotila pian video- ja kuvamateriaalilla konfliktista. Sodasta raportoitiin hanakasti perinteisessä mediassa, mutta pian myös ... -
Refleksiivinen kontrolli : systemaattinen kirjallisuuskatsaus
Stucki, Max (2022)Refleksiivinen kontrolli on Neuvostoliitossa kehitetty ja Venäjän federaation edelleen käyttämä vastustajan päätöksentekoon kohdistuvan vaikuttamisen malli. Refleksiivistä kontrollia voidaan hyödyntää sekä sotilaallisessa ... -
Mielipide- ja informaatiovaikuttamisen taito : tapaus Operation Infektion
Kallio, Jarno (2020)Propaganda voidaan mieltää virheelliseksi tiedoksi, jolla pyritään vaikuttamaan mielipiteisiin. Eri kulttuureissa ja hallintomalleissa hallinnot käyttävät sitä eri tavoin, mutta pohjimmiltaan propagandan tarkoituksena on ... -
Kriittinen lukutaito poliittisessa päätöksenteossa
Wahlstedt-Niskanen, Pirita (2020)Kriittisen lukutaidon merkitys korostuu nyky-yhteiskunnassa, koska erilaista informaatiota on tarjolla paljon. Poliittisen päätöksenteon näkökulmasta kriittistä lukutaitoa on tutkittu vähän, vaikka sen osuus on tärkeä, kun ... -
Älykäs informaatioyhteiskunta ja maanpuolustusajattelu
Saariluoma, Pertti (Puolustusvoimat, 2021)Väkivalta konflikteissa on esimerkiksi ydinaseiden vuoksi tullut yhä kontrolloidummaksi, ja siksi nykyään yhteisöjen toimintaprosesseihin vaikuttaminen informaation ja disinformaation avulla on yhä suositumpaa. Kansakunnalle ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.