Mikä jälki jää? : kirjallisuuskatsaus ylisukupolvisen traumatisoitumisen suomalaisesta tutkimuksesta Suomen sotien jälkeen
Authors
Date
2023Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tämä kandinaatintutkielma tarkastelee, millaista suomalaista tutkimustietoa on kertynyt vuosilta 2006–2021 koskien ylisukupolvista taakkasiirtymää Suomen sotien jälkeen. Tarkastelen myös, miten Suomen sota-aikana on tunnistettu ja hoidettu sotilaiden psyykkisiä oireita. Tutkielman tavoitteena on lisätä tietoutta sosiaalialalle kokemushistorian ja traumatisoitumisen vaikutuksesta yksilöön ja yhteiskuntaan. Sosiaalityössä voidaan kohdata katastrofialueilta tulevia asiakkaita, kuten viime aikoina Ukrainan sotaa paenneita, joten aihe on myös ajankohtainen.
Teoreettisena viitekehyksenä tätä tutkielmaa ohjaa muistin ja kokemisen, sekä ylisukupolvisen taakkasiirtymän ja trauman käsitteet. Traumakokemusten ja taakkasiirtymien tunnistaminen sosiaalityössä on tärkeää, koska asiakastyötä tehdään eri elämäntilanteissa olevien parissa. Tutkielman metodina on kuvaileva kirjallisuuskatsaus integroivalla otteella. Aineisto koostuu historiantutkija Ville Kivimäen kahdeksasta artikkelista sekä väitöskirjasta.
Tuloksena tässä tutkielmassa voidaan todeta Suomen sodan vaikuttaneen ylisukupolvisten taakkasiir-tymien syntymiseen, mutta ei ole ainoa selittävä tekijä. Sota vaikutti sotilaiden, puolisoiden ja lasten elämään monin tavoin ja esille nousi sekä yksilöllisiä, että alueellisia eroja. Selviytymisen kannalta on ollut tärkeää löytää sodalle merkitys. Suomalaissotilaiden psyykkisten oireiden tunnistaminen ja hoito oli puutteellista sota-aikana. Aineiston perusteella voidaan todeta, että alttius traumatisoitumiseen on yksilöllistä, sekä trauman käsitteen käytössä on haasteita sen monitulkintaisuuden vuoksi. Taakkasiir-tymät voivat ilmetä edelleen yhteiskunnassa ja yksilöiden elämässä vaikenemisena, väkivaltana ja välttelevinä kiintymyssuhteina. Traumaattisilla kokemuksilla on myös yhteys monin tavoin tervey-teen ja jopa eliniän odotteeseen.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Kandidaatintutkielmat [5066]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Hoivasuhteessa traumatisoitunut : emotionaalisen traumatisoitumisen vaikutukset lapsen kehitykseen
Elo, Jonna (2021)Kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on selvittää millaisia seurauksia hoivasuhteessa traumatisoituminen aiheuttaa lapselle, kuinka autonomisen hermoston toiminta näyttäytyy tutkimustuloksissa ja kuinka hoivasuhteessa ... -
Naisiin kohdistuvan lähisuhdeväkivallan vaikutukset uhrin mielenterveyteen ja psyykkiseen hyvinvointiin
Holmström, Elina (2022)Tässä kandidaatin tutkielmassa tarkastellaan naisiin kohdistuvan lähisuhdeväkivallan vaikutuksia uhrin mielenterveyteen. Tutkielman tarkoituksena on selvittää aiempien tutkimusten perusteella, millaisia vaikutuksia naisiin ... -
Sodanikäiset eivät vanhene
Aaltonen, Jukka (Therapeia-säätiö, 2022) -
Researching trauma experiences with incarcerated women
Jutila, Elli; Törölä, Miisa; Karttunen, Teija (European Society of Criminology, 2023)Background: It is acknowledged that women with criminal backgrounds have a high degree of traumatic experiences. Traumatic experiences are usually entwined with the pathways of women coming to the attention of the ... -
Traumainformoitu työote sosiaalityössä
Ilomäki, Niina (2024)Kandidaatintutkielma käsittelee traumainformoitua työotetta sosiaalityössä. Tutkielman tavoitteena on selvittää, mitä traumainformoitu työote tarkoittaa sosiaalityössä ja millaista merkitystä sillä voi olla asiakkaan, ...