Kertomuksia valikoivasti puhumattomien tunnustetuksi tulemisesta koulussa

Abstract

Tämä laadullinen tutkielma käsittelee valikoivasti puhumattomien ja heidän vanhempiensa kertomuksia valikoivasti puhumattomien tunnustetuksi tulemisesta koulussa. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten valikoivasti puhumattomat ja heidän vanhempansa kuvaavat valikoivasti puhumattomien tunnustetuksi tulemista koulussa sekä millaisia tarinamalleja heidän kertomuksistaan on löydettävissä. Tunnustetuksi tulemisen määrittelyssä hyödynnän Honnethin tunnustussuhdeteoriaa ja sen keskeisiä käsitteitä. Tutkielman informantteina ovat kuusi 11–23-vuotiasta valikoivasti puhumatonta ja neljä valikoivasti puhumattoman lapsen vanhempaa. Tutkielman aineisto koostuu valikoivasti puhumattomien ja heidän vanhempiensa kirjoitelmista, haastatteluista sekä erään valikoivasti puhumattoman elämäkerrallisista kirjoituksista. Aineiston analyysissa hyödynnän narratiivista tutkimusotetta sekä teorialähtöistä analyysia. Narratiivisen analyysin pohjalta muodostin aineistosta kolme tarinatyyppiä, joita ovat selviytymistarinat, väärinymmärretty lapsi -tarinat ja näkymätön lapsi -tarinat. Temaattisessa analyysissa ryhmittelin aineistoa kolmen alateeman mukaisesti: 1) merkitykselliset ihmissuhteet, hyväksyntä ja riittämättömyys, 2) itsenäisyys, vastuullisuus ja osallistuminen kouluyhteisössä sekä 3) yksilöllisten kykyjen ja ominaisuuksien arvostus ja näkymättömyys. Tutkielmani tulokset osoittavat, että valikoivasti puhumattomille tärkeimpiä ja merkityksellisimpiä ihmisiä koulussa ovat ystävät, perheenjäsenet ja koulukaverit. Näissä suhteissa tunnustetuksi tuleminen kuvattiin pääsääntöisesti myönteisenä. Eniten kielteistä tunnustusta kohdattiin koulussa opettajien taholta.