Stress and physical activity during a 1-year counseling intervention

Abstract

TIIVISTELMÄ Schildt, Kasimir Ario Vilhelm 2013. Stressi ja fyysinen aktiivisuus vuoden mittaisen neuvonta intervention aikana. Liikuntafysiologian Pro gradu -tutkielma. Liikuntabiologian laitos. Jyväskylän yliopisto. 83 sivua.

Liikkumattomuus on luokiteltu maailman neljänneksi suurimmaksi kuolinsyyksi ja arviolta 3,2 miljoonaa ihmista kuolee vuosittain liikkumattomuudesta seuraaviin sairauksiin. Samaan aikaan ihmisten kokema stressi on lisääntynyt. Monissa aiemmissa tutkimuksissa fyysisen aktiivisuuden lisääminen on helpottanut stressiä. Tämän tutkimuksen tarkoitus oli selvittää, ovatko fyysinen aktiivisuus ja inaktiivisuus yhteydessä koettuun ja sykevälivaihtelun avulla mitattuun stressiin. Tutkimuksessa seurattiin vuoden ajan interventio-ryhmää (IR), joka sai neuvoja inaktiivisuuden vähentämiseksi. IR:n rinnalla seurattiin kontrolliryhmää KR. 123 aikuista oli tutkimuksessa mukana koko vuoden. Mittauksesta ja muuttujasta riippuen lopullisissa tilastollisissa analyyseissä oli mukana 42-90:n koehenkilön tulokset. IR koostui 25 miehestä (ikä 39 ± vuotta) ja 40 naisesta (ikä 36 ± 4 vuotta), KR koostui 26 miehestä (ikä 41 ± 5 vuotta) ja 32 naisesta (ikä 40 ± 5 vuotta). Koettua stressiä, työkykyä, fyysistä aktiivisuutta ja istuma-aikaa mitattiin kyselyillä. Sykettä ja sykevälivaihtelua mitattiin autonomisen hermoston toiminnan tutkimiseksi. Verrattuna KR:iin, IR:n itse raportoima istuma-aika työajalla ja koettu stressi laskivat ensimmäisen kuuden kuukauden aikana tilastollisesti merkitsevästi (istuma-aika p=0,017; ja itse raportoitu stressi p=0,019). Tuona aikana IR:n istuma-aika työajalla laski 85 ± 12%:sta 79 ± 15%:iin ja koettu stressi 67 ± 10:stä 65 ± 9:een. Sykevälivaihtelussa muutoksia havaittiin ortostaattisessa testissä, mutta tulokset olivat ristiriidassa kyselytulosten kanssa. Eroja ryhmien välillä havaittiin vain ensimmäisen kuuden kuukauden eli tehostetun seurannan aikana ja seuraavan kuuden kuukauden ylläpitojakson jälkeen eroja ei enää ryhmien välillä havaittu. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että neuvonnan avulla voidaan vähentää koettua stressiä sekä istumista työajalla. Ristiriitaiset tulokset sykevälivaihtelumittausten ja kyselyiden välillä herättävät kysymyksiä. Voi olla, että inaktiivisuuden välttäminen ei riitä vaikuttamaan autonomiseen säätelyyn. On myös huomionarvoista, että tilastollisesti merkitseviä eroja ryhmien välillä havaittiin vain tehostetun seurannan eli ensimmäisen kuuden kuukauden aikana. Ihmisiä olisi siis jatkuvasti muistutettava neuvonnasta, jotta sen vaikutukset säilyivät. Avainsanat: stressi, syke, sykevälivaihtelu, inaktiivisuus, kysely

ABSTRACT Schildt, Kasimir Ario Vilhelm 2013. Master’s thesis. Stress and physical activity during a 1-year counseling intervention. Exercise physiology Department of Biology of Physical Activity, University of Jyväskylä. 83 pages.

Physical inactivity has been identified as the fourth leading risk factor for global mortality causing an estimated 3.2 million deaths globally. At the same time perceived stress of individuals has increased. Many studies suggest that increasing physical activity can decrease perceived stress. The purpose of this study was to investigate whether the amount of physical activity and inactivity are associated with perceived and measured stress. In a year-long intervention a group receiving counseling to reduce physical inactivity and a control group were followed. 123 adults completed the study of which 42 to 90 have been used in statistical analyses (depending on valid data available on different variables). Intervention group (IG) included 25 males aged 39 ± 5years and 40 females aged 36 ± 4 years and control group (CG) 26 males aged 41 ± 5 years and 32 females aged 40 ± 5 years. Perceived stress, work ability index, physical activity and sitting time were assessed with questionnaires. Heart rate (HR) and heart rate variability (HRV) were measured for examining autonomic modulation. Intervention decreased self-reported sitting time at work (p=0,017) and lowered self-reported stress (p=0,019) compared to the control group. During the first 6 months perceived stress decreased in IG from 67 ± 10 to 65 ± 9, and increased in CG from 67 ± 9 to 69 ± 9, (p=0,019 between groups). Sitting time during work decreased in IG from 85 ± 12% to 79 ± 15% and on CG from 77 ± 14% to 76 ± 15% (p=0,017 between groups). Changes in HRV variables occurred in orthostatic test but the results were inconsistent with those from the questionnaires. The effect of intervention on perceived stress, self-reported sitting time and HRV lasted only the reinforced counseling period (first 6 months) and the effect disappeared during the maintenance period (last 6 months). Results of the study suggest that tailored counseling can reduce sitting time at work and perceived stress. Controversial results between HRV method and stress questionnaire leaves some open questions. It may be that avoiding inactivity is not a sufficient stimulus to affect autonomic modulation. It is also notable that in general all differences between the groups were seen after the first 6 months and not maintained after 12 months. Therefore, it is likely that long term effects require reinforcement of counseling to maintain the positive changes.

Key words: stress, HR, HRV, inactivity, questionnaire