Energiansaanti ja ravitsemukselliset erityispiirteet eri urheilulajeissa ja kuntoilussa

Abstract

Ravitsemuksella on suuri rooli ihmisen kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa. Urheilijoille ruokavalio on jaksamisen, palautumisen, kehittymisen ja suorituskyvyn kannalta tärkeää. Eri urheilulajeissa on erilaisia vaatimuksia ravintoaineiden määrän ja niiden jakautumisen suhteen. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää eri urheilulajien edustajien ja kuntoilijoiden ravinnon saantia sekä vertailla niitä keskenään. Menetelmät. Koehenkilöinä oli 29 urheilijaa (hiihtäjät, teholajien urheilijat ja uimarit) ja 32 kuntoilijaa (ikä 17–37), joiden ravitsemustottumuksia selvitettiin ruokapäiväkirjojen avulla. Ruokapäiväkirjat analysoitiin Nutriflow-, Nutrica- ja AivoDiet -ohjelmilla. Saatuja tuloksia verrattiin suomalaisiin ravitsemussuosituksiin siten, että urheilijoiden ravitsemukselliset erityispiirteet pyrittiin huomioimaan mahdollisimman hyvin kansainvälisiä urheilijatutkimuksia hyödyntäen. Tilastollinen analyysi suoritettiin PASW Statistics 18.0.1 for Windows – ohjelmalla (SPSS Inc., Chicago, Illinois, USA). Keskiarvot ja keskihajonnat laskettiin Microsoft Excel 2007 – ohjelmalla. Ryhmien välisten erojen analysointiin käytettiin riippumattomien otosten t-testiä. Tilastollisten merkitsevyyksien rajat asetettiin *p≤ 0.05, **p≤ 0.01 ja *** p≤ 0.001. Tulokset. Naiset. Hiihtäjänaiset saivat tutkimuksen mukaan energiaa 2042 ± 464 kcal/vrk. He saivat absoluuttisesti hiilihydraatteja 285 ± 80 g/vrk (suhteellisesti 53 ± 8 %), proteiineja 102 ± 23 g/vrk (19 ± 3 %) ja rasvaa 71 ± 25 g/vrk (28 ± 7 %). Kuntoilijanaiset saivat energiaa 1999 ± 369 kcal/vrk. He saivat vastaavasti absoluuttisesti hiilihydraatteja 235±62 g/vrk (suhteellisesti 59 ± 8 %), proteiineja 91 ± 24 g/vrk (24 ± 7 %) ja rasvoja 67 ± 18 g/vrk (17 ± 3 %). Hiihtäjänaisten rasvan prosentuaalinen osuus oli suurempi (p≤0,001) kuin kuntoilijanaisilla, mutta proteiinien (p≤0.05) ja hiilihydraattien (p≤ 0.05) osuudet olivat tilastollisesti merkitsevästi suurempia kuntoilijanaisilla. Lisäksi hiihtäjänaisten ja kuntoilijanaisten vitamiinien ja kivennäisaineiden saannissa oli useita tilastollisia merkitseviä eroja. Miehet. Teholajien miesedustajat saivat energiaa 2857 ± 617 kcal / vrk. He saivat absoluuttisesti hiilihydraatteja 308 ± 84 g/vrk (suhteellisesti 62 ± 8 %), proteiineja 163 ± 48 g/vrk (29 ± 5 %) ja rasvoja 102 ± 26 g/vrk (19 ± 4 %). Kuntoilijamiehet saivat energiaa 2829 ± 548 kcal/vrk. He saivat vastaavasti absoluuttisesti hiilihydraatteja 325 ± 62 g/vrk (suhteellisesti 59 ± 6 %), proteiineja 135 ± 47 g/vrk (24 ± 5 %) ja rasvoja 94 ± 23 g / vrk (17 ± 3 %). Teholajien miesurheilijoiden proteiinien prosentuaalinen osuus kokonaisenergiansaannista (p≤ 0.05) ja D-vitamiinien saanti (p≤ 0.05) olivat tilastollisesti merkitsevästi suurempia kuin kuntoilijamiehillä. Johtopäätökset. Tämän tutkimuksen mukaan urheilijoiden ja kuntoilijoiden ravintotulokset ovat melko lähellä vastaavia suosituksia. Kuitenkin esimerkiksi hiihtäjien hiilihydraattien saanti näyttäisi olevan liian vähäistä, vaikka tutkimuksessa ei selvitetty heidän harjoittelumääriään ko. mittausjaksolla. Myös muutamien kivennäisaineiden (kuten folaatti hiihtäjillä ja kuntoilijanaisilla) saanti näyttäisi jäävän tutkimukseen osallistuneilla liian alhaiseksi. Johtopäätökset perustuvat tässä työssä vain ravintomääriin. Sen sijaan esim. ravinnon laadukkuudesta, vuorokausiannosten määristä, annosten ajoittumisesta harjoituskertoihin ja harjoittelun kokonaismääristä ei ole mitattuja arvoja. Näin ollen jatkossa urheilijoille ja kuntoilijoille tulisi pyrkiä tekemään enemmän ruokapäiväkirjaselvityksiä ravinnon määrästä, laadukkuudesta ja annosten ajoituksista suhteessa harjoituskertoihin ja harjoittelumääriin.