Teknologinen lukutaito Suomen, Ruotsin ja Uuden-Seelannin opetussuunnitelmissa
Tutkimukseni keskittyi selvittämään, mitkä ovat teknologisen lukutaidon muodostavat perustekijät, sekä miten nämä perustekijät ilmenevät Suomen, Ruotsin ja Uuden-Seelannin teknologiakasvatuksen opetussuunnitelmissa.
Teknologisen lukutaidon perustekijät määritettiin analysoimalla teknologiakasvatuksen kansainvälistä tutkimuskirjallisuutta vuosilta 1994-2011, minkä jälkeen kunkin maan opetussuunnitelmaa tarkasteltiin kyseisten perustekijöiden valossa. Lisäksi näiden kolmen maan teknologiakasvatuksen asiantuntijoilta (N=10) saatuja vastauksia käytettiin selvitettäessä, miten teknologista lukutaitoa tulisi kouluissa opettaa ja millaisia muutoksia kunkin maan teknologiakasvatuksen opetussuunnitelmassa, sekä oppiaineen opettamisessa tarvitaan suhteessa tulevaisuuteen. Tutkimuksen aineisto kerättiin kevään 2013 ja talven 2014 välisenä aikana asiantuntijoille lähetetyn verkkokyselylomakkeen avulla, sekä kansallisiin opetussuunnitelmiin tutustuen.
Teknologinen lukutaito muodostuu tutkimuksen mukaan neljästä perustekijästä, jotka ovat teknologiseen ymmärrykseen liittyvät (1.) kyky tunnistaa ja ymmärtää teknologiaa, sekä (2.) kyky tarkastella teknologiaa inhimillisesti, sosiaalisesti ja eettisesti. Teknologiseen toimintaan liitettiin (3.) kyky toteuttaa teknologinen prosessi ja kommunikoida siitä, sekä (4.) kyky havaita ja ratkaista teknologisia ongelmia. Tärkein havainto oli, että kaikki neljä perustekijää ilmenevät kunkin maan teknologiakasvatuksen opetussuunnitelmissa, mutta perustekijöiden painotukset vaihtelevat huomattavasti. Ongelmanratkaisuun liittyvä perustekijä 4. oli kaikissa tutkimuksen kohteena olleissa opetussuunnitelmassa kaikista huonoimmin edustettu. Teknologista lukutaitoa tulisi asiantuntijoiden mukaan opettaa pyrkien kehittämään oppilaiden teknologista ymmärrystä ja siten, että opetus on toiminnallista ja perustuu ongelmanratkaisuun. Asiantuntijoiden esittämät muutosehdotukset vaihtelivat kussakin maassa, mutta yhteisiä teemoja olivat muun muassa oppiaineen merkityksen korostaminen ja ainetta opettavien opettajien täydennyskoulutus.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29082]
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Lukemisen linjaukset : lukutaito ja sen opetus perusopetuksen äidinkielen ja kirjallisuuden opetussuunnitelmissa
Kauppinen, Merja (Jyväskylän yliopisto, 2010) -
"Kuularata - hauskempi kuin löylykauha" : ongelmanratkaisuprojektin soveltuvuus teknologiakasvatukseen perusopetuksessa
Marttinen, Rosemari; Paukkunen, Jussi (2013)Marttinen, R. & Paukkunen, J. 2013. ”Kuularata – Hauskempi kuin löylykauha” Ongelmanratkaisuprojektin soveltuvuus teknologiakasvatukseen perusopetuksessa. Jyväskylän yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. Kasvatustieteen pro ... -
Developing technology education : in search of curriculum elements for Finnish general education schools
Rasinen, Aki (Jyväskylän yliopisto, 2000)Monien teknologisen elämäntavan valinneiden maiden yleissivistävissä kouluissa on viime vuosina aloitettu teknologiakasvatus. Myös suomalaisen peruskoulun ja lukion opetussuunnitelmien perusteiden (1994) mukaan teknologia ... -
Identifying Past and Current Trends in Technology Education in Finland
Niiranen, Sonja; Rasinen, Aki; Rissanen, Timo; Ikonen, Pasi (Universitetsbiblioteket OsloMet, 2021)Technology education makes a unique contribution to the development of all young people by providing them a wide range of knowledge and skills. It has a role in shaping future debates and discourses by developing students’ ... -
Vanhempien näkökulma peruskoulun teknologiakasvatukseen
Hietala, Jussi; Kauppinen, Tuomo (2000)
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.