Siirtymä alakoulusta yläkouluun yhtenäis- ja erilliskouluissa : siirtymään liittyvät huolet nuorilla
Abstract
Tutkimuksessa selvitettiin, millaisia koulusiirtymään liittyviä huolia nuorilla on ennen ja jälkeen alakoulusta yläkouluun siirtymisen. Lisäksi tarkasteltiin, pysyvätkö huolet kuudennella ja seitsemännellä luokalla samanlaisina vai muuttuvatko ne ja vaikuttaako muuttumiseen mahdollinen koulun vaihtaminen. Tutkimus on osa laajempaa tutkimushanketta, jonka tavoitteena on tunnistaa koulusiirtymää edistäviä tekijöitä. Aineisto (N = 876) on kerätty keväällä 2015, kun nuoret olivat kuudennella luokalla, sekä syksyllä 2015 heidän siirryttyään seitsemännelle luokalle. Molempina ajankohtina nuoria pyydettiin ilmaisemaan omin sanoin alakoulusta yläkouluun siirtymää koskevia huoliaan. Vastaukset luokiteltiin aineistolähtöisesti kymmeneen pääluokkaan, joista osaan muodostui myös alaluokkia. Kuudennella luokalla nuorten huolet liittyivät useimmin kavereihin, kiusaamiseen, koulunkäyntiin ja muihin sosiaalisiin suhteisiin. Vähemmän huolia liitettiin kouluun, koulumatkoihin, omaan itseen ja päihteisiin. Seitsemännen luokan alussa koulunkäyntiin liittyvät huolet olivat lisääntyneet, mutta kavereihin, muihin sosiaalisiin suhteisiin, kiusaamiseen, koulumatkoihin, itseen ja päihteisiin liittyvät huolet olivat vähentyneet. Lisäksi tulokset osoittivat, että koulua vaihtaneiden nuorten ennen siirtymää mainitsemat huolet toistuivat siirtymän jälkeen kaikissa neljässä tarkastellussa huoliluokassa (kaverit, kiusaaminen, koulunkäynti ja muut sosiaaliset suhteet). Yhtenäiskoulussa taas kuudesluokkalaisten huolista tulivat seitsemännellä luokalla selkeästi esiin vain ne, jotka liittyivät koulunkäyntiin. Tulokset viittaavat siihen, että huolenaiheet ja niiden säilyminen siirtymän yli ovat erilaisia yhtenäiskoulua käyvillä nuorilla ja erilliskoulussa yläkouluun siirtyvillä nuorilla. Kaiken kaikkiaan nuorilla tuntui olevan vähemmän huolia seitsemännellä luokalla kuin kuudennella, mikä viittaa siihen, että suurimmalla osalla nuorista siirtymä sujui oletettua helpommin.
Main Authors
Format
Articles
Research article
Published
2017
Series
Subjects
Publication in research information system
Publisher
Niilo Mäki Instituutti
Original source
https://bulletin.nmi.fi/2019/12/01/siirtyma-alakoulusta-ylakouluun-yhtenais-ja-erilliskouluissa-siirtymaan-liittyvat-huolet-nuorilla/
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202110265362Käytä tätä linkitykseen.
Review status
Peer reviewed
ISSN
2342-9046
Keywords
Language
Finnish
Published in
Oppimisen ja oppimisvaikeuksien erityislehti : NMI-Bulletin
Citation
- Rautiainen, O., Rissanen, L., Kiuru, N., & Hirvonen, R. (2017). Siirtymä alakoulusta yläkouluun yhtenäis- ja erilliskouluissa : siirtymään liittyvät huolet nuorilla. Oppimisen ja oppimisvaikeuksien erityislehti : NMI-Bulletin, 27(4), 12-31. https://bulletin.nmi.fi/2019/12/01/siirtyma-alakoulusta-ylakouluun-yhtenais-ja-erilliskouluissa-siirtymaan-liittyvat-huolet-nuorilla/
Copyright© 2017 Niilo Mäki -säätiö