Väkivallan vääryydestä valkoisten voimannäyttöön : kritisoidut ja ihaillut puukkojunkkarit 1900-luvun alun Suomen julkisessa keskustelussa

Tässä artikkelissa tutkin 1900-luvun alun Suomen sanoma- ja aikakauslehdissä käytyjä keskusteluja 1800-luvulla eläneistä puukkojunkkareista. Tutkimukseni pääaineisto koostuu ajanjakson 1900–1939 sanoma- ja aikakauslehtikirjoituksista. Artikkelissani osoitan, että 1800-luvun eteläpohjalaisiin puukkojunkkareihin suhtauduttiin sekä tuomitsevasti että ihailevasti 1900-luvun alun yhteiskunnallisten tapahtumien valossa. Kun ajanjakson 1900–1917 häjykirjoituksissa silloisten väkivaltarikollisten lisäksi tuomittiin myös eteläpohjalaisten häjyjen väkivaltakulttuuri, rikollisten välille tehtiin vuoden 1918 sisällissodan jälkeisissä kirjoituksissa ristiriitainen ja moralisoiva ero. Rajanveto juonsi juurensa sisällissotaan ja siihen ketkä miellettiin kunnollisiksi ja kunnottomiksi kansalaisiksi. Häjyjä sisällissodan jälkeen ihailleet kirjoittajat eivät pitäneet entisajan rikollisia taantumuksellisina ja sivistymättöminä, väkivaltaan turvautuneina lainsuojattomina vaan ennemminkin suomalaista isänmaallisuutta edustavina kansallissankareina. Työteliäiksi, kuumaverisiksi mutta yhtä lailla valtiovallan ja uskonnon edessä nöyrtyviksi kuvitellut häjyt muodostivat keskusteluissa ihanteellisen miehen mallin. Häjyistä haettiin myös lohtua ja yhtenäisyyttä sisällissodasta traumatisoituneille kansalaisille ja ymmärrystä raaoillekin väkivallanteoille. Tässä romantisoidussa ja talonpoikaisidealistisessa tarinassa oli kuitenkin tilaa vain valikoitujen väkivallantekijöiden ja uhrien muistelulle.