Akillesjänteen uudelleenrepeämien riskitekijät ei-operatiivisesti hoidetuilla miehillä

Akillesjänne on ihmisen vahvin jänne, mutta silti sen repeämä on tyypillinen jännevamma esiintyvyyden ollessa jopa 32 vammaa 100000 henkilövuotta kohden. Akillesjänteen uudelleenrepeämä on harvinainen ja melko huonosti tunnettu akillesjänteen repeämän hoidon komplikaatio. Tyypillisin ajankohta uudelleenrepeämälle on noin 100 vuorokautta alkuperäisestä repeämästä, minkä lisäksi hoitolinjasta riippumatta on erotettavissa kuukauden sisään ortoosihoidon päättymisestä ajoittuva riskijakso. Systemoidun kirjallisuuskatsauksen perusteella akillesjänteen uudelleenrepeämän riskitekijöitä saattavat olla nuorempi ikä, miessukupuoli sekä pitkittynyt kipsi-immobilisaatio ilman kuormitusta. Tämän pro-gradu -tutkielman tarkoitus on kartoittaa akillesjänteen uudelleen repeämän riskitekijöitä ei-operatiivisesti hoidetuilla miehillä ja sitä, miten uudelleenrepeämän saaneet koehenkilöt mahdollisesti eroavat heistä, jotka uutta repeämää eivät ole saaneet. Tutkimus toteutettiin retrospektiivisesti Non-operatiivinen Akillesjännerepeämän hoito Keski-Suomessa (NoARK) -tutkimuksen aineistoa hyödyntäen vertaamalla konservatiivisen hoidon yhteydessä uudelleenrepeämän saaneita miehiä (n=6, keski-ikä 35±8 vuotta, painoindeksi (BMI) 27±1 kg/m²) miesverrokkeihin, joille uutta repeämää ei tullut (n=38, keski-ikä 41±11 vuotta, BMI 28±4 kg/m²). Tutkimuksen muuttujina ovat kahdeksan viikkoa alkuperäisen repeämän jälkeen mitatut akillesjänteen lepokulmasta sekä akillesjänteen osajänteiden pituuksista laskettu raajojen välinen symmetriaindeksi (LSI, limb symmetry index), jänteen distaaliosan ja pidemmältä matkalta jänteen kattavan harmaasävyisen ultraäänikuvan (UÄ) harmaasävyindeksi sekä lisäksi BMI, ikä, itse valittu kävelynopeus ja päivittäinen askelmäärän keskiarvo viikon ajalta. Muuttujia verrattiin tapauskohtaisesti verrokkien keskiarvoon yhden otoksen t-testillä. Uudelleenrepeämän saaneiden osalta missään muuttujassa ei havaittu kaikkien koehenkilöiden poikkeavan säännöllisesti verrokkien keskiarvosta. Uudelleenrepeämän saaneiden nuorempi ikä (5/6 tapausta), hitaampi kävelynopeus (4/6), heikompi harmaasävyindeksi (4/6), matalampi BMI (4/6) sekä mediaalisen gastrocnemiuksen osajänteen suhteellinen pituus (4/6) poikkesivat useimmin verrokkien keskiarvoista. Yhden otoksen t-testin osalta samansuuntainen tilastollisesti erittäin merkitsevä (p<0,001) poikkeavuus havaittiin useimmin nuoremmassa iässä (4/6 tapausta), matalammassa BMI:ssä (3/6), lyhemmässä mediaalisen gastrocnemiuksen ja lateraalisen gastrocnemiuksen jänteiden suhteessa (3/6) sekä heikommassa UÄ-kuvan harmaasävyindeksissä (3/6). Nuorempi ikä, matalampi BMI sekä matalampi ultraäänikuvan harmaasävyindeksi ja hitaampi kävelynopeus saattavat olla yhteydessä kohonneeseen uudelleen repeämän riskiin. Lisäksi tutkimuksessa tunnistettiin mahdollisesti uusi alaryhmä, jonka potilaat ovat nuorempia ja omaavat matalamman BMI:n. Tapauksien pienen määrän ansiosta vahvojen johtopäätösten tekeminen ei ole perusteltua, mutta tutkimuksen havaintoja voidaan käyttää avuksi tulevaisuudessa laajempia tutkimuksia suunniteltaessa.