Toiminnallinen tapaustutkimus Pelastusopistolla suunnitteilla olevan opinto-ohjaajan työtehtävistä

Abstract
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli rakentaa alustava työnkuva Pelastusopistolla suunnitteilla olevalle opinto-ohjaajalle, sillä Pelastusopistolta puuttuu tällä hetkellä opinto-ohjaaja. Tätä lähdettiin selvittämään kartoittamalla, mitä tarpeita ja toiveita Pelastusopiston henkilökunnalla ja opiskelijoilla sekä Poliisiammattikorkeakoulun opinto-ohjaajalla olisi suunnitteilla olevaan Pelastusopiston opinto-ohjaajan työnkuvaan. Toiminnallisen tapaustutkimuksen kohderyhmän muodostivat Pelastusopiston opiskelijat, Poliisiammattikorkeakoulun opinto-ohjaaja sekä Pelastusopiston henkilökunnan jäsenistä ne, joita opinto-ohjaajan työnkuva eniten koskisi. Tutkimuksen sähköinen kysely lähetettiin sähköpostilla vastaajille. Kyselyyn vastasi 12 Pelastusopiston henkilökunnan jäsentä, kuusi oppilasyhdistyksen vastuuhenkilöä eli Pelastusopiston opiskelijaa, jotka vastasivat oman kurssinsa puolesta sekä yksi Poliisiammattikorkeakoulun opinto-ohjaaja. Kysely koostui avoimista kysymyksistä, jotka olivat kohdennettu jokaiselle kohderyhmälle erikseen. Aineisto analysoitiin kvalitatiivisesti aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Tulokset osoittivat, että opinto-ohjaajaa tarvittaisiin Pelastusopistolle ja opinto-ohjaaja mahdollistaisi laadukkaan toiminnan Pelastusopistolla. Opinto-ohjaajaa tarvittaisiin ohjaamaan ja tukemaan opiskelijoita sekä mahdollistamaan toimiva arki selkeyttämällä toimintatapoja, toimimalla ohjauksen asiantuntijana sekä mahdollistamalla ydintehtäviin keskittymisen. Opiskelijoiden ohjauksessa ja tukemisessa opinto-ohjaajan toivottiin tekevän yksilö- ja uraohjausta, edistävän oppimista sekä vastaavan erilaisiin haasteisiin. Aineiston pohjalta opinto-ohjaajan työnkuva sisältäisi ohjausta, opetusta ja muita töitä, kuten yhteistyötä, kehittämistyötä ja markkinointia. Tutkimuksen tulosten lisäksi nostaisin esiin, että työnkuvaan olisi hyvä lisätä ainakin tiedottaminen, ohjaussuunnitelman laatiminen ja sen seuranta sekä oman ammattitaidon ylläpito ja kehittäminen. Korostaisin myös yhteistyön merkitystä niin Pelastusopiston sisällä kuin myös ulkopuolisten tahojen kanssa sekä riittävää aikaa ohjaukselle.
Main Author
Format
Theses Master thesis
Published
2024
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202411066995Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish
License
In CopyrightOpen Access

Share